Ympäristöopin opiskelun tavoitteet, sisällöt ja arviointi vuosiluokalla 6

Ympäristöopin tavoitteet vuosiluokalla 6

Merkitys, arvot ja asenteet

T3 Tukea oppilaan ympäristötietoisuuden kehittymistä sekä ohjata oppilasta toimimaan ja vaikuttamaan lähiympäristössään ja -yhteisöissään kestävän kehityksen edistämiseksi ja arvostamaan kestävän kehityksen merkitystä itselle ja maailmalle
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

Tutkimisen ja toimimisen taidot

T4
Rohkaista oppilasta muodostamaan kysymyksiä eri aihepiireistä sekä käyttämään niitä tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohtana
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

T5
Ohjata oppilasta suunnittelemaan ja toteuttamaan pieniä tutkimuksia, tekemään havaintoja ja
mittauksia monipuolisissa oppimisympäristöissä eri aisteja ja tutkimus- ja mittausvälineitä käyttäen.
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

T6 Ohjata oppilasta tunnistamaan syy-seuraussuhteita, tekemään johtopäätöksiä tuloksistaan sekä esittämään tuloksiaan ja tutkimuksiaan eri tavoin.
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

T8 Kannustaa oppilasta edistämään hyvinvointia ja turvallisuutta toiminnassaan ja ympäristössään ja ohjata oppilasta toimimaan turvallisesti, tarkoituksenmukaisesti, vastuullisesti ja itseään suojellen.
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

Tiedot ja ymmärrys

T12 Ohjata oppilasta hahmottamaan ympäristöä, ihmisten toimintaa ja niihin liittyviä ilmiöitä ympäristöopin käsitteiden avulla sekä kehittämään käsiterakenteitaan ennakkokäsityksistä kohti käsitteiden täsmällistä käyttöä
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

T13 Ohjata oppilasta ymmärtämään, käyttämään ja tekemään erilaisia malleja, joiden avulla voidaan tulkita ja selittää ihmistä, ympäristöä ja niiden ilmiöitä
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

T15 Ohjata oppilasta luonnon tutkimiseen, eliöiden ja elinympäristöjen tunnistamiseen ja ekologiseen ajatteluun sekä ohjata oppilasta ihmisen rakenteen, elintoimintojen ja kehityksen ymmärtämiseen
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

T16 Ohjata oppilasta maantieteelliseen ajatteluun, hahmottamaan omaa ympäristöään ja koko maailmaa sekä harjaannuttamaan kartankäyttö- ja muita geomediataitoja.
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

T17 Ohjata oppilasta tutkimaan, kuvaamaan ja selittämään fysikaalisia ilmiöitä arjessa, luonnossa ja teknologiassa sekä rakentamaan perustaa energian säilymisen periaatteen ymmärtämiselle
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

T18 Ohjata oppilasta tutkimaan, kuvaamaan ja selittämään kemiallisia ilmiöitä, aineiden ominaisuuksia ja muutoksia sekä rakentamaan perustaa aineen säilymisen periaatteen ymmärtämiselle
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

Ympäristöopin sisällöt vuosiluokalla 6

S1 Minä ihmisenä
- tunnetaidot, arvot ja asenteet
- itsestä huolehtiminen
- terveystottumukset

S2 Arjen tilanteissa ja yhteisöissä toimiminen
- vesi- ja liikenneturvallisuus eri vuodenaikoina
- sähköturvallisuus
- vaaratilanteita ja ensiaputaitoja

S3 Löytöretkelle monimuotoiseen maailmaan
- maanosat, mantereet, valtameret
- Afrikan luonnonympäristöjä ja ihmisen toimintaa ja sen vaikutuksia
- erilaisia kartta-aineistoja ja diagrammeja

S4 Ympäristön tutkiminen
- rakennettu ja sosiaalinen ympäristö ja niiden merkitys ihmisen hyvinvoinnille
- metsien virkistys- ja hyötykäyttö
- suo elinympäristönä
- jatketaan kasvion tekemistä osana opetusta: metsän tai suon kasveja (4)
- tutkimusprojektin toteutus ja raportointi, tutkimuksen vaiheet
- veden ominaisuuksia: esimerkiksi pintajännitys, noste, kapillaarisuus, vesi liuottimena
- sähkö: rakennetaan virtapiirejä, tutustutaan aineiden sähkönjohtavuuksiin
- tutustutaan voiman käsitteeseen tutkimalla kappaleiden liikkeiden muutoksia

S5 Luonnon rakenteet, periaatteet ja kiertokulut
- aineen säilymisen periaate: veden kiertokulku
- maa osana aurinkokuntaa
- vuorokauden- ja vuodenajat
- pituus- ja leveyspiirit, päiväntasaaja, kääntöpiirit
- maapallon rakenne

S6 Kestävän tulevaisuuden rakentaminen
- ilmastonmuutos ja sen hillitseminen
- ihminen ympäristöongelmien aiheuttajana
- luonnonvarojen kestävä käyttö
- yhteinen vaikuttamisprojekti, jossa harjoitellaan osallistumista ja vaikuttamista paikallisella tai globaalilla tasolla