1.-2. lk

Vuosiluokat 1.-2.


Kulttuuriretket ovat osa laajempaa oppimiskokonaisuutta. Ilmiöitä tarkastellaan laaja-alaisesti useasta eri näkökulmasta ennen retkeä, retkellä ja retken jälkeen.
1.-2.-luokkien retket suuntautuvat luontomuseoon, käsityömuseoon, teatteriin (teatteriseikkailu), taidetyöpajaan ja Lasten lystin osallistavaan esitykseen.


Kulttuuriopetussuunnitelman retkien myötä erilaiset oppimisympäristöt innostavat oppilaita oppimaan. Erilaiset oppimisympäristöt aktivoivat oppilaita tutkimaan, kyseenalaistamaan ja havainnoimaan toisenlaisia asioita kuin mihin luokkahuoneessa pystytään. Toiminnallinen oppiminen vahvistaa/ohjaa oppilaita uudenlaiseenvuorovaikutukseen koulun ulkopuolella (linja-automatkat, taiteilijat, museoväki, teatteri jne). Eri taidemuodot, leikit ja pelit houkuttavat oppilaita luovaan ajatteluun. (L1)

"Oppilaille avataan mahdollisuuksia tutustua kulttuuriperintöön sekä taiteeseen ja muuhun kulttuuritarjontaan ja saada kokemuksia myös kansainvälisyydestä. Tärkeätä on pohtia yhdessä, miten omaan ympäristöön ja sen kulttuuriin voi vaikuttaa. (L2)

Koulutyössä oppilaat voivat ilmaista itseään ja itselleen merkityksellisiä asioita monipuolisia esittämisen tapoja käyttäen. Oppilaita kannustetaan nauttimaan käden ja koko kehon taitojen kehittymisestä ja harjoittelemaan monenlaista esiintymistä. Mielikuvitus, kekseliäisyys ja ilmaisutaidot kehittyvät muun muassa leikkien, seikkailujen, musiikin, draaman, saduttamisen, mediaesitysten, kuvallisen ja käsityöllisen ilmaisun sekä rakentelun ja muiden käden töiden keinoin." (L2)

Kulttuuriretket ja -työpajat vahvistavat oppilaan kulttuurista osaamista, vuorovaikutus- ja ilmaisutaitoja. (L2)

Yhteisten pelisääntöjen, hyvien tapojen sekä oman vastuun merkitys korostuu kulttuuriretkillä. (L3)

Huomiota kiinnitetään itsenäiseen ja turvalliseen liikkumiseen erilaisissa ympäristöissä sekä omien liikennetietojen ja -taitojen kehittämiseen. (L3)

Osallistavat taideretket ja työpajat vahvistavat tunteiden tunnistamista ja ilmaisemista. (L3)

"Monilukutaidon kehittymistä tuetaan perustamalla opetus moniaistisuudelle, kokonaisvaltaisuudelle ja ilmiökeskeisyydelle." (L4)

"Opetuksessa käytetään ikäkauden tarpeisiin soveltuvia tekstejä, kuten lehtiä, kirjoja, pelejä, elokuvia ja musiikkia sekä monimuotoisen ympäristön havainnointia ja oppilaiden tekemiä ja valitsemia sisältöjä. Tuottamisen taitoja kehitetään tulkitsemisen ja arvottamisen taitojen rinnalla. Oppilaille luodaan runsaasti tilaisuuksia kysyä ja ihmetellä, kertoa tarinoita, esittää näkemyksiään ja jakaa kokemuksiaan monenlaisia välineitä ja ilmaisun keinoja käyttäen." (L4)


Kulttuuriretket ovat osa laajempaa oppimiskokonaisuutta. Ilmiöitä tarkastellaan laaja-alaisesti useasta eri näkökulmasta ennen retkeä, retkellä ja retken jälkeen. Eri taiteenalat ilmaisevat "tarinoita" ja "tekstejä" omalla tavallaan liikkeen, sanan, kuvan, äänen... avulla. Oppilas tutustuu, tulkitsee ja tuottaa/luo uutta. (L4)

Pyritään lisäämään/käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa erilaisissa vuorovaikutustilanteissa myös kulttuuriretkillä sekä niiden esi- ja jälkityöskentelyssä. (L5)

Kulttuuriretkillä ja niihin liittyvissä työpajoissa oppilaat saavat monimuotoisia tilaisuuksia oppia työskentelemään yksin ja yhdessä toisten kanssa. Heitä ohjataan harjoittelemaan ryhmässä toimimista ja yhteistyötä, omien ideoiden sovittamista yhteen toisten kanssa sekä ikäkaudelle sopivaa vastuunkantoa. Oppilaita kannustetaan tutkimaan uusia asioita myös taiteissa. Kulttuuriretkillä oppilaat tutustuvat eri ammatteihin ja ammattialoihin. (L6)

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä