2.4 Oppimiskäsitys

Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan lapset omaksuvat uusia tietoja ja taitoja vuorovaikutuksessa toisten lasten, opettajien, eri yhteisöjen ja lähiympäristön kanssa. Oppiminen on kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa toiminta, tunteet, aistihavainnot, keholliset kokemukset ja ajattelu yhdistyvät. Olennaista oppimisessa on lasten oma toiminta ja luottamus omiin mahdollisuuksiinsa oppijana. Lisäksi lasten tahdolla ja kehittyvällä taidolla toimia yhdessä on merkitystä oppimiselle. Lapset oppivat esiopetuksessa leikkien, liikkuen, tutkien, erilaisia työtehtäviä tehden, itseään ilmaisten sekä taiteisiin perustuvassa toiminnassa. Myönteiset tunnekokemukset, ilo ja uutta luova toiminta edistävät oppimista ja innostavat kehittämään omaa osaamista.

Oppimisen lähtökohtana ovat kunkin lapsen aiemmat kokemukset ja hänen osaamisensa. On tärkeää, että uusilla opittavilla tiedoilla ja taidoilla on yhteys lasten arkeen ja kokemusmaailmaan. Esiopetuksen ohjatussa toiminnassa ja leikissä lapset opettelevat toimimaan yhteistyössä muiden kanssa ja asettamaan tavoitteita omalle ja yhteiselle toiminnalle. Lapsia kuunnellaan, kuullaan ja heidän kanssaan keskustellaan sekä ohjataan heitä ottamaan huomioon toiset. Näin lapsille syntyy kokemus ryhmän ja yhteisön jäsenyydestä. Tavoitteena on, että uusien tietojen ja taitojen oppiminen herättää lapsissa halun oppia lisää.

Jyväskylän esiopetukselle ominaista

Esiopetuksen henkilöstön vastuulla on turvallisesta, lämpimästä ja innostavasta ilmapiiristä huolehtiminen. Esiopetuksen alussa sovitaan tavoitteet pedagogiselle toiminnalle vuorovaikutuksessa huoltajien kanssa. Lapsia autetaan tunnistamaan ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan oppimisessa. Jokaista hetkeä arvostetaan oppimismahdollisuutena ja jokaista lasta tuetaan oppimaan omassa rytmissään. Jyväskylän esiopetuksessa hyödynnetään positiivisen pedagogiikan periaatteita. Lapset oppivat muun muassa löytämään itsestään ja muista lapsista vahvuuksia esimerkiksi vahvuuskortteja hyödyntämällä.



Esiopetuksessa kasvattajat mahdollistavat monipuolisen oppimisympäristön sekä huomioivat lasten ehdotukset osana toiminnan ja ympäristön suunnittelua ja arviointia. Lapset osallistuvat oppimisympäristöjen ja sisältöjen suunnitteluun ja arviointiin. Jyväskylässä lapsella oppimisympäristönä on:
  • rakennettu, uudempi ja historiallinen kaupunkiympäristö sekä
  • monipuolinen, rikas ja monimuotoinen luonto, jossa on järviä, mäkiä, metsiä, vihreyttä ja maaseutua.
Ympäristössä liikutaan ja sen moninaisuutta tutkitaan ja ihmetellään yhdessä lasten kanssa. Joissakin esiopetusryhmissä toteutetaan luonto- ja liikuntapainotteista toimintaa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä