Terveystieto

Teksti

Pakolliset opintojaksot:

TE1&OP1 Hyvinvointi (4 op)
Opintojaksossa yhdistyvät terveystiedon ja opinto-ohjauksen ensimmäiset moduulit, joissa erityisesti yhteistä sisältöä ovat oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen. Terveystiedossa syvennetään perusopetuksen aikana hankittua ymmärrystä elintapojen merkityksestä terveydelle ja arvioidaan terveyden edellytysten toteutumista omassa elämässä, perheessä ja lähiyhteisöissä. Opinto-ohjauksessa tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma ja tutustutaan opiskelutaitoihin, jatko-opintoihin, työelämään ja lukio-opintojen kannalta ajankohtaisiin asioihin.
Numeroarviointi terveystiedossa, suoritusmerkintä opinto-ohjauksessa.

Valtakunnalliset valinnaiset opintojaksot:

TE2 Terveys ja ympäristö (2 op)
Opintojaksossa kehitetään valmiuksia arvioida kriittisesti terveyteen liittyvää tietoa ja viestintää sekä perehdytään tutkimustiedon hankkimisen periaatteisiin. Keskeistä on mediaympäristön ohella tarkastella myös muiden elinympäristöjen terveysvaikutuksia sekä arvioida omien valintojen merkitystä ympäristön terveellisyydelle. Lisäksi opintojaksossa syvennytään riippuvuuksiin ja niiden vaikutuksiin.
Numeroarviointi.

TE3 Terveys ja yhteiskunta (2 op)
Opinto-jaksossa ohjataan tarkastelemaan laajasti terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn historiallisia kehityslinjoja sekä tulevaisuuden haasteita yhteiskunnassa. Tehtävänä on avata keskeisiin tarttumattomiin ja tartuntatauteihin liittyviä tekijöitä sekä tarkastella sosiaali- ja terveyspalvelujen, itsehoidon ja omahoidon merkitystä terveydelle. Olennaista on myös perehtyä terveyteen ja sairauksiin liittyviin eettisiin kysymyksiin sekä globaaleihin terveyshaasteisiin.
Numeroarviointi.

Koulukohtaiset valinnaiset opintojaksot

TE4 Terveystiedon ylioppilaskokeeseen valmennus (1 op)
Valmentaudutaan ylioppilaskirjoituksiin. Kokeena terveystiedon preliminäärikoe.
Suoritusmerkintä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä