Ysit yritysvierailulla Vilppulassa


Vierailupäivämme oli tiistai 17.12. Koululta lähdimme busseilla kello 11.00 liikkeelle.

Jakaannuimme kolmeen eri ryhmään. Ensimmäisenä oli vuorossa Refimex Machinery Oy, joka on perustettu vuonna 1988. Sen liikevaihto on 5 miljoonaa euroa ja sillä on 29 työntekijää. Asiakkaina on noin 20 yritystä.

Työympäristössä vaalitaan puhtautta ja siisteyttä ja valaistukseen kiinnitetään huomiota.

Refimexillä on töitä koneistajille, tradenomeille, insinööreille, teknikoille ja merkinomeille sekä varastotyöntekijöille. Työt ovat monipuolisia aina yksittäiskappaleen tekemisestä pieniin kokoonpanotöihin. 

Oppilaille Refimexin nimi oli tuttu vain muutamalle oppilaallemme. Yrityksessä halutaankin tehdä nimeä tunnetummaksi ja lisätä nuorten kiinnostusta yritystä kohtaan.



Pieni osa työntekijöistä työskentelee konttorissa, suurin osa on töissä hallissa koneistajina.




Hyllyillä näytti olevan paljon tavaraa, mutta kuulimme, että tavarat liikkuvat myös nopeasti. Kyse ei siis ole mistään varastoinnista.

Alalla on suuri pula koneistajista ympäri Suomea. Esittelijät toivoivat, että joukostamme suuri osa tulisi heille töihin. Koneistajan työ on monipuolista.

Koneistaminen on materiaalin poistoa. Aihion sisältä etsitään asiakkaan piirustusten mukaisia kappaleita. 

Teräviä metallilastuja syntyy, kun koneistetaan.



Tilauksen tultua asiakkaalta se käsitellään. Asiakkaalle lähetetään tilausvahvistus ja kerrotaan toimitusaika. Sitten työ menee valmistukseen, tilataan raaka-aineet, otetaan materiaalit vastaan ja sitten työstökoneet ohjelmoidaan tuottamaan uusia kappaleita. Suunnitellaan kiinnittimet ja muun työn kulun ja koneistetaan työ valmiiksi.

Sitten työt menevät lähetyspäähän ja siellä ne asiakkaan ohjeiden mukaan pestään, pakataan ja tehdään lähetyspaperit. Ja niin työ lähtee asiakkaalle. Tämä kaikki kestää tyypillisesti 4-8 viikkoa.



Osien valmistus on äärimmäisen tarkkaa puuhaa.



Erikokoisia osia menee mm. kivenmurskaamoihin. Poraterän kärkiä menee paljon, kun tehdään porakaivoja tai maalämpöputkea esim. omakotitalon pihaan. Satamiin menee laiturien reunoihin metallirenkaita, joissa on metrin halkaisija. Mm. Honkongiin menee sellaisia. Javaskon pumpputehtaalla tehdään paljon erilaisia komponenttia putkien sisään ja noita osia valmistetaan Refimexillä.



Poranteriä ja erilaisia työkaluja on joka tarkoitukseen.



Matematiikka ja tietotekniikka on oltava hyvin hallussa näissä töissä. Kone lukee ohjelman ja tekee kappaleen.







Javaskolla tehdään mm. sähkömoottoreita. Ne pyörittävät pumppuja.






Javasko Oy:n  tuotantotalousinsinööri kertoi meille, että tätä nykyä hän hoitaa henkilöstöasioita. Hän toivoi kovasti, että nuoret hakeutuisivat metallialalle ja kertoi hyvistä työllistysmismahdollisuuksista. Kuulimme, että myös naisia on koneistajina.

Javasko on alihankkija. Kaikki valmistettavat kappaleet ovat niin painavia, että niitä ei käsin voi nostella. Monen eri alihankkijan valmistamat osat saattavat päätyä esimerkisksi yhteen asiakkaan tilaamaan pumppuun.

Tunnelinporauslaite meni Tampereen tunnelin poraukseen. Porauslaite on kasattu Javaskon tekemän rungon päälle.

Valmetille Javasko on tehnyt monia erilaisia tuotteita. Javasko tekee myös kokoonpanotöitä hitsauksen ja koneistuksen lisäksi.

Javasko valmistaa metallin teräsrakenteita. Mm. ruotsinlaivojen potkurin osia.



Javaskossa on levyseppähitsaajia ja koneistajia, ja heitä tarvitaan koko ajan töihin. Lisäksi on mekaniikka-asentajia ja sähköasentajia, joita tarvitaan kokoonpanossa. Koneistukseen ja robottihitsaukseen ja etäohjelmointiin tarvitaan väkeä. Tavaroiden vastaanottajia, lähettäjiä ja konepajamyyjiä on töissä Javaskossa. Ostajia, tuotannon suunnittelijoita, työnjohtajia, hitsausinsinöörejä, palkanlaskijoita jne. tarvitaan, että kokonaisuus toimii.

Erilaisia opintopolkuja ovat ammattikoulu (yleisin), aikuiskoulutus, oppisopimukset, ammattikorkeakoulu ja yliopisto, ja näihin kaikkiin liittyy sitten työssäoppimista. 

Jotkut oppilaista olsasivat itse hitsata. Samanlaista hitsaaminen on Javaskossakin, joskin aina asiakkaan tilauksen mukaan. Robotiikka edellyttää ohjelmointitaitoja ja robottioperaattorina toimimista. 

Koneistaminen on vaikeampaa ymmärtää. Hitsaamisella voidaan saavuttaa noin puolen millin tarkkuus. Mutta tarkkuus saatetaan vaatia millin kymmenesosan tarkkuudella, ja siihen tarvitaan koneistamista. Eli otetaan metallia pois niin, että saadaan todella tarkat mitat.

Koneet ovat niin suuria, että välillä on vaikea tajuta, mikä osa on konetta ja mikä työstettävää kappaletta. Ammattitaitoa tarvitaan siihen, että joka päivä saattaa joutua tekemään erilaista kappaletta. 

Oppilaat saivat heijastimia ja hyviä Javaskon pipoja mainoslahjoiksi. Suojalasit oli laitettava päähän ennen siirtymistä hallin puolelle. Korvatulppia sai käyttää, jos halusi.





Siirryimme lopuksi Javasko Machines Oy:n tiloihin.

Kuulimme, että pumpputeollisuuden historia Mäntässä alkoi liki 100 vuotta sitten. Konepajateollisuus kehittyi Serlachiuksen paperiteollisuuden ympärille. Niin alettiin tehdä pumppuja maailmanmarkkinoille.
 
Pumppu on teollisuuspumppu, jolla liikutellaan isoja määriä nesteitä. Pumput pumppaavat nesteitä korkeallekin tai sitten liikuttelevat nesteitä pitkiä matkoja vaakatasossa. 

Oppilailta kyseltiin, kuinka moni on menossa lukioon ja kuinka moni ammattikouluun ja olisiko joku hakeutumassa metallilinjalle. Kovin monia käsiä ei noussut ammattikoulun kohdalla. Suurin osa oli menossa lukioon. Joskin saattaa kuulemma käydä niin, että vaikka menisi ensin lukioon, niin saattaa päätyä pumpputehtaalle. Vaikka sitten juristin ammatissa.

Oppilaat olivat hyvinkin perillä siitä, missä päin pumppujen sähkömoottoreita valmistetaan.

Pumpputehtaalla tehdään spiraalipesiä, tiivisteitä, pesänkansia, tiivistepesiä, akseleita jne. Tehtaalla käytetään työstökoneita. Tehtaalla on myös loppukokoonpano. Sisälogistiikka hoidetaan myös tehtaalla.



Kuvassa spiraalipesä.



Jokainen valmistunut pumppu tarkistetaan lopuksi eli tehdään koeajo vedellä.

Robotisointi tulee lisääntymään metalliteollisuudessa, se on tulevaisuudessa isossa roolissa. Toimihenkilöitä on lisäksi töissä, jotta tavara saadaan liikkumaan. 

Vierailukohteissamme oli todella siistiä ja miellyttävää kävellä ja katsella paikkoja ja tuotteita. Viihtyisyyteen oli kiinnitetty huomiota varsinkin tiloissa, joissa istuimme kuuntelemassa esittelijöitä. Seiniä peittävät maisemakuvat olivat upeita ja niillä oli rentouttava vaikutus. 

Oppilaat tykkäsivät vierailusta ja pitivät sitä mielenkiintoisena.

Lopuksi Kaj Mäkinen lupasi nuorille: "Jos olette kiinnostuneita metallista (myös tytöt!), niin harjoittelupaikka löytyy aina, kun tuntee kellon ja viikonpäivät."

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä