Yle Uutisluokka 9 B (kevät 2018)

Toimituspäivä Mediapoliksessa




Avaa tästä Uutisluokan albumi ja katso uutispäivän kuvasaalis!

Uutisluokkalaiset kirjoittavat vielä omat kuvauksensa siitä, miten kullakin ryhmällä meni televisiossa, radiossa, somessa,nettiuutisissa ja koodaamassa.

- - - - 

Koodarit


Yle Tampereen studioilla me kaksi koodaria, Teemu Myllärinen ja Ville Viinikka, teimme laskurin
, joka laskee, paljonko kalamassaa ja kalaa kuluu yhteen ruokailuun koulussa, kun ruokana on kalapullia. Tämän toteutimme ohjelmoimalla laskurin, joka valitsee muuttujan, joka annetaan ohjelmistolle liukurin muodossa. Tämän jälkeen funktio laskee kalan kulutuksen määrän kertomalla annetulla muuttujalla ja kertoo annettuihin arvoihin. Kävimme sitten iltapäivällä uutisluokkalaisten kanssa katsomassa Ylen tiloja Mediapoliksessa.

Uutisluokan päivä alkoi radiossa



Tätä ohjelmaa uutisluokka 9 B ja luokan 9 C kaksi koodaajaa kuuntelivat, kun 24.4. matka kohti Tampereen Mediapolista alkoi. Toimittaja Mari Vesanummi lähetteli meille terveisiä bussiin ja kertoi samalla radion kuuntelijoille, että olimme hyvää vauhtia tulossa ja jo kello yhdeksältä olisimme televisiossa. 




Uutisluokka radiossa Mediapoliksessa Tampereella 24.4.


Mari Vesanummi haastattelee uutisluokkalaisia Siljaa, Jennaa ja Attea


Milja ja Alisa haastattelevat aamuvarhaisella uutta kaupunginjohtajaamme


Haastatteluja nuorista ja ennakkoluuloista


Haastatteluja nuorista ja ennakkoluuloista, osa 2


Pipsan ja Sallan säätiedotus


Nuoret ja päihteet


Juuso ja Miro lukevat uutisia


Uutisluokan aamu


Uutistyöstä


Vessatarinan juurilla

Flash mobin iloa Mäntän S-marketissa


Pitkä projektimme sai upean huipennuksensa 20.4. kello 12 Mäntän S-marketissa.

Tästä videoihin




Jo elokuussa 2017 koulumme erityisopettaja Teija Elers heitti ilmaan ajatuksen, että entä jos tekisimme Flash mobin oppilaiden kanssa ja sillä tavalla voisimme osallistaa kaikki oppilaat koulun yhteisessä asiassa. Kukaan opettaja ei sanonut mitään eikä tainnut olla moisesta koskaan kuullutkaan. Mutta äidinkielen opettaja meni nettiin ja katsoi, mitä tuo omituinen termi tarkoitti ja asia valkeni. Mutta mitään isompaa suunnitelmaa ei ollut eikä asia siitä edennyt. Korkeintaan mielessä oli jotain sellaista, että ehkä koulussa voisi joku päivä yllätyksenä alkaa musiikki soida ja sitten jotkut olisivat harjoitelleet jotain ja esittäisivät sen.

Tilanne muttui, kun Yle Tampere otti yhteyttä ja kyseli, olisiko ysiluokista joku sopiva uutisluokaksi. Sellaiseksi valikoitui 9 B, ja luokalla
 on Yle Tampereen toimituksessa uutiskummi Mari Vesanummi. Hän kysyi, olisiko jotain yhteistä juttua, joka voitaisiin toteuttaa. Ilmassa oli siis pyörinyt ajatus Flash mobista. Sillä tavalla, että sen voisi tehdä yllätyksenä omassa koulussamme. Mutta silloin joku oppilas luokassa sanoi, että jos se tehdään, niin paikka on kyllä sitten Mäntän S-market. Silloin Mari Vesanummi avasi musiikkipankki Epidemic Soundin käyttöömme ja kehotti valitsemaan sopivan musiikin. Flashistä tehtyyn videoon sitten YLE laittaa tunnuksensa ja se video lähtee levitykseen Ylen somekanaville. Tartuimme heti haasteeseen.

Ope järjesti luvan tulla S-markettiin S-ryhmän mediaosaston ja myymäläpäällikkö Petra Häkkisten kanssa. He innostuivat asiasta välittömästi. Hekin olivat erittäin halukkaita saamaan Flash-videon omille some-kanavilleen levitykseen.

Alkoi sopivan musiikin etsiminen. Se otti oman aikansa mutta löytyi viimein: Messed It Up

Sitten oli vuorossa koreografian luominen musiikkiin. Tyttöjen liikunnanopettaja Päivi Mäenpään kanssa pieni ryhmä teki muuvit ja sitten alkoi harjoittelu, joka tapahtui ruokavälituntisin liikuntasalissa.





Erittäin omatoimisesti nuoret harjoittelivat. Tanssijoita oli yhteensä 29 kolmelta eri ysiluokalta.




6.4. kävimme sitten S-marketissa katsomassa kullekin paikat. Toimijoita tanssijoiden lisäksi olivat myös ns. elävät naulakot, joille tanssijat jättäisivät takkinsa. Kuvaajien paikat katsottiin myös. Vielä oli sitten kaksi banderollin avaajaa Atte ja Alisa ja heille oli katsottava reitti ja sijainti.




Flash mob tarvitsi tuekseen tarinan. Sellaiseksi muotoutui ysiluokkien museoretki läheiseen Gustaf-museoon. Matkalla nuoret pyytävät päästä käväisemään S-marketissa ja koska aikaa on, opettaja antaa luvan käväistä kaupassa. Niin nuoret joutuvat tanssin pyörteisiin. Tanssin jälkeen museoretki jatkuu Gustafiin.


Koska tarinasta tuli tällainen, oli luontevaa pyytää painoapua banderolliin Serlachiukselta. Eräänä kauniina päivänä kolmemetrinen banderolli saapui koulullemme. Oppilaat olivat itse kehitelleet siihen sloganin ”YLE uutisluokka taidekaupungissa”. Koska he halusivat kertoa maailmalle, että Mäntässä ollaan. Kun t-paidatkin olivat tulleet koululle, oli esitykseen aikaa enää muutama hassu päivä. T-paidoissa luki "Koskelan yläkoulun ysit".


Perjantaina 20.4. kello 9 alkoi salissa kenraaliharjoitus. Nuoret osasivat askelkuviot ja kaiken jo todella hyvin. Kello 11.15 oli vielä yksi veto tanssia ja sitten alkoi aikataulutus.




* 11.40 lähtivät Tero ja muutama kuvaaja ja elävät naulakot S-markettiin.
* Pian sen jälkeen musiikin ope Sanna lähti laittamaan musiikkia.
* Kello 11.50 lähtivät tanssijat ja koko muu porukka.



Suojatietä ylittäessämme autot odottivat molemmin puolin, kunnes koko joukkomme oli ylittänyt tien. Sitten kuvasimme tarinan osan, jossa oppilaiden joukosta kuuluu pyyntö saada käydä Ässässä. Äänessä olivat Santeri, Severi ja Pyry. Opettaja Merja Penttinen sanoo ensin, että olemme museoretkellä, mutta huomaa sitten, että onhan tässä vielä aikaa käväistä marketissa ja antaa luvan mennä.





Sitten vain viimeisen suojatien yli ja suunta kohti ihmeellisiä tapahtumia S-marketissa.



S-marketissa tunnelma alkoi nopeasti tiivistyä, kun väkeä alkoi tulla yhä enemmän ovista sisään. Moni asiakas päivitteli, että miten ihmeessä market on niin täynnä porukkaa tänään! Miettivät varmaan, että kauppareissu saattaa kestää, jos kassalla joutuu odottamaan...




Elävät naulakkomme olivat valmiina vastaanottamaan tanssijoiden takkeja ja kuvaajat olivat kukin omilla paikoillaan melkoisen huomaamattomina.



Kuvaamassa on Salla, ja taustalla on poikien liikunnanopettaja Tero Penttinen sekä lukion poikia, jotka olivat viime keväänä ysillä. He halusivat ehdottomasti nähdä esityksen.



Koskelan yläkoulun oppilaita tuli paikalle ja lukuisa opettajien joukkokin otti kännyköitään esille. Luokan 9 A valvoja Sanna Peräinenkin oli tullut katsomaan, mitä ihmettä hänen oppilaansa ovat nyt tekemässä.



Tanssijat ovat omilla paikoillaan hyllyjen välissä odottamassa h-hetkeä. He eivät erotu muista asiakkaista mitenkään.




Kihelmöivä odotus tuntui sitäkin suuremmalta, kun suuri joukko ihmisistä ei tiennyt, mitä oli tulossa. Tanssijat pitivät päällystakkinsa kiinni huolellisesti, ettei t-paita paljastaisi heitä.



Sitten paikalle tuli musiikin ope Sanna Tanninen ja kysyi Merjalta, onko nyt aika. Lähistöllä olevat koulun opettajat JohannaTuomas, Päivi ja Tero sekä avustaja Ari seuraavat tilannetta.



Kello oli 12, joten hetki oli koittanut. Sanna soitti valvomoon, jossa painettiin play-nappia.  Sanna oli käynyt alkuviikosta katsastamassa S-marketin keskusyksikön ja hankki siihen sopivan piuhan, jolla musiikki saatiin ulos.




Musiikki alkoi soida, tanssijat asettuivat riviin ja koimme unohtumattoman Flash mobin.













































Lopuksi kädet kohosivat iloisesti ilmaan, kun tanssi oli valmis! Kuului vihellyksiä ja kiljahteluja...







Atte ja Alisa avasivat onnistuneesti Serlachiuksen valmistaman banderollimme. Yleisö taputti innoissaan.





Seuraavana päivänä saimme S-marketista viestin: ”Kiitos koko S-marketin puolesta tanssiesityksestä. Oli todella hieno esitys. ❤️ Koululaiset olivat niin iloisia ja taitavia.”

S-marketin myymäläpäällikkö Petra Häkkinen oli ollut katsomassa esitystä ja lähetti sunnuntaina tervehdyksensä: "Moi! Kiitos vaan teille kun toteutitte noin hienon jutun😊! Oli todella hieno ja upea esitys!! "

Yleisön joukosta kuului: "Ihanaa, kun pojatkin tanssivat ja kaikki hymyilevät ja ovat iloisia!" Joku nuori katsoja ihmetteli, miten tällaista saa tehdä ruokakaupassa!

Aika ottaa takki elävältä naulakolta ja katsoa askelia kohti Gustaf-museota, jonne siis alunperin olimme menossakin.







Tyttöjen liikunnanopettaja Päivi Mäenpää oli enemmän kuin tyytyväinen kaikkeen tehtyyn työhön. Oli ilo todeta, että omatoimisten nuorten projektista kasvoi näin suuri juttu!



Poikien liikunnanopettaja Tero Penttinen oli myös tyytyväinen ysiluokkalaisiinsa. Harjoittelu kantoi hedelmää ja lopputulos oli kerrassaan upea! 



S-marketista lähdimme hyvillä mielin ja huojentuneina esiintymisjännityksen lauettua kohti Serlachiuksen Gustaf-museota, jonne ei ollut pitkä matka.















Käväisimme ysien kanssa Serlachius-museo Gustafissa ja päätimme näin tarinamme sinne.



Ulkona aurinko paistoi ihanasti. Kevyin askelin lähtivät oppilaat joko kouluun oppitunnille tai aloittelemaan viikonlopun viettoaan.


Toimituspäivä Koskelassa 12.4.

Torstaina 12. huhtikuuta kello 9 kouluumme saapuivat uutiskummimme Mari Vesanummi ja kuvaaja Terri Niemi. Edessä oli kolmen tunnin toimituspäivä ja toiveissa se, että ehtisimme myös editoimaan. Mutta aika kului niin nopeasti ja tarkkaan, että editointi oli jätettävä Tampereen toimituspäivään. Saimme nauttia aamupäivä ajan lämminhenkisestä ohjauksesta juttujen teossa ja kuvaamisessa.



Yle Tampereen toimituksessa oli tutkittu työstämiämme aiheita, ja niiden joukosta oli noussut yksi kiinnostavin ylitse muiden: nuoriin kohdistuvat ennakkoluulot. Siispä ryhdyimme niistä puhumaan. Terri antoi kaikkien kokeilla kameraa ja tutkia sitä. Sillä pian sitä tulisi myös osata käyttää. Kokemukset aukenivat päivän mittaan ja tallentuivat nauhoituksiin sekä radioon että televisioon. Niitä työstäisimme lisää sitten 24.4. Uutisluokan päivänä.





Mari jäi luokkaan radiotyöstä kiinnostuneiden kanssa. Kun oli paremmin tutustuttu koko porukan kanssa ja tutkittu myös välineitä tarkemmin, niin juttu alkoi luistaa ja monenlaiset muistot ja kokemukset palautuivat mieliin.




Läppärillä sitten sai editoida eli siistiä nauhoja niin, että syntyi hyvä juttu.



Ajan kuluessa yksi jos toinenkin muisti, millaista kommentointia he olivat saaneet osakseen ja miltä se oli tuntunut.





Terri lähti telkkariporukan kanssa Mäntän S-markettiin. Siellä meidät otettiin lämpimästi vastaan. Henkilökunta muisti hyvin edellisen käyntimme 6. huhtikuuta, jolloin katsoimme kullekin omat paikkansa liikunnanopettajien Teron ja Päivin ohjauksessa. 



Monelle oli kokemuksia kaikenlaisesta kommentoinnista kertynyt nimenomaan Ässästä. Haastattelut tehtiin tapahtumapaikalla eli aulan penkillä. Tytöt olivat saaneet kuulla pukeutumisestaan ja pojat siitä, että eivät heti olleet ymmärtäneet antaa paikkaa vanhemmalle ihmiselle.





Lisäksi juttu tarvitsee aina kuvituskuvaa. Asetuimme tien varteen kuvaamaan. Muutama otto oli siitä, kun nuoret menivät Ässään ja tulivat sieltä ulos. Sitten teimme muutaman videon lammen rannassa maastossa. Tähän kuvaukseen olosuhteet olivat mitä parhaimmat niin kauniina päivänä.






Terri kertoili kaikenlaista kamerasta ja kuvaamisesta, valosta ja kuvakulmista. Hän myös muisti vielä elävästi, millaista oli, kun hän itse oli ollut ysiluokkalainen. Nostalgiset fiilikset palasivat mieleen.



Yhä lähempänä on päivä, jolloin lähdemme aamuvarhaisella 24.4. tiistaina kohti Yle Tampereen studioita. Ja vielä lähempänä on suuri mediatapahtuma Mäntän S-Marketissa. Ysiluokkalaiset tekevät Flash mobin kello 12 yllätyksenä kaupan asiakkaille.

Ruokavälitunnilla kävimme liikuntasalissa Marin ja Terrin kanssa katsomassa Flash Mobin harjoituksia. Tanssin osaaminen on kohentunut huikeasti kaiken aikaa ja ysit ovat harjoitelleet ahkerasti.




Tanssijoita on 29. Vielä on viikko aikaa hioa kuvioita ja muistaa hymyillä. Kaikilla on esityksessä päällään musta t-paita, jossa on ikioma logo. Kuvion teki yseille graafinen suunnittelija Milja Ravantti.




Katsomassa on oman paikkakunnan väkeä ja moni tuttu järjestää itsensä taatusti paikalle. Tapahtumia tallentavat ysiluokkalaisten kuvaajien lisäksi KMV-lehti ja saattaapa Aamulehtikin tulla paikalle. Esitys videoidaan ja se lähtee somelevitykseen Ylen, S-ryhmän sekä Serlachiuksen somekanaville. Esityksen lopuksi avaamme tanssijoiden eteen upean Serlachiuksen valmistaman banderollin, jossa lukee sloganimme "Yle uutisluokka taidekaupungissa". Esityksen jälkeen kävelemme ysien kanssa läheiseen Gustaf- museoon ja menemme museon ovista sisään. Sinne päättyy tarinamme, jossa lähdemme ysien kevätretkelle läheiseen Serlachiuksen Gösta-museoon mutta matkalla sinne oppilaat kysyvät luvan käydä ostamassa mehua Ässästä...ja kuinka ollakaan, kaupassa alkaa kuulua musiikki Messed it up ja se imaisee ysit tanssiin kesken ostosten.


Tapahtuman ympärillä käy kova kuhina, ja lukiolaisetkin kävivät perjantaina bongaamassa mainoksesta päivämäärän ja kellonajan muistiin. 


Harjoituksissa S-marketissa 6.4.

Perjantaina 6.4. koitti hetki, jolloin menimme katsomaan paikat ja muut tärkeät asiat S-markettiin. Itse myymäläpäällikkö Petra Heikkinen ei ollut paikalla, mutta Mia Kauranen oli meitä vastassa.

Tero ja Päivi ohjailivat kunkin omalle paikalleen myymälässä. Tanssijat ja elävät naulakot sijoiteltiin hyllyjen väliin ja kuvaajille katsottiin omat paikkansa. Iso porukkamme sulautui muiden asiakkaiden joukkoon eikä mitään omituista voinut nähdä olevan menossa. Näin kaikki alkaa sitten 20.4. myös.

Tanssijoita on 29 ja heille tulee mustat t-paidat, joissa on tällainen kuvio rinnassa:




















Tyttövessaprojektin huipennus perjantaina 9. maaliskuuta

Syksyllä luokassa 8 A heräsi ajatus siitä, että koulun oppilasvessat voisivat olla käyttäjäystävällisempiä. Kun sitten vielä teimme kyselyn oppilaiden keskuudessa kävi ilmi, että suurin osa koulumme oppilaista välttelee vessassa käymistä koulupäivän aikana. Syynä se, että vessat ovat epäsiistejä, niiden lukot eivät toimi (monet ovat joutuneet yllätetyiksi) ja erityisesti tyttöjen mielestä olisi mukavampi, jos pojat eivät käyttäisi samaa vessaa kuin tytöt.

Vessahädän pidättely ei ole terveellistä ja se johtaa tutkitusti keskittymisongelmiin. Tieteen kuvalehden artikkeli asiasta on vakuuttava Pissan pidättäminen on NÄIN vaarallista! Artikkelin mukaan pitäisi muistaa  tyhjentää rakko kerran kolmessa tai neljässä tunnissa. 

Laadimme adressin, johon kertyi valtavasti nimiä asian puolesta. Asia eteni oppilaskunnan käsittelyyn. Vielä emme ole kuulleet siitä mitään sen enempää.

Uutisluokka 9 B jatkoi asian käsittelyä, kun Ylen toimittaja Mari Vesanummi kävi koululla tammikuussa. Monien vaiheiden jälkeen päädyimme siihen, että perustamme kaksi vain tytöille tarkoitettua vessaa. Ja pyydämme koulun vahtimestaria korjaamaan kaikkien vessojen lukot. 

Uutisluokka teki videon tilanteesta:



Perjantaina 9. maaliskuuta kaikki oli valmista tyttövessa-projektimme toteuttamista varten. Vessat valittiin koulun käytävän keskivaiheilta. Oviin laitettiin vaaleanpunaiset kyltit ja vessoja sisustettiin tyttöjen toivomusten mukaan. Kun viralliset vihkiäiset oli pidetty, käytävältä kuului monien poikien suusta, että miksi heillä ei ole tuollaisia omia vessoja. Kyselyssä kuitenkin oli käynyt ilmi, että vessojen epäsiisteys ei juurikaan vaivaa poikia, joskin hekin välttelivät niissä käyntiä lähinnä lukkojen rikkinäisyyden takia. Tytöille omien vessojen saaminen sen sijaan oli todella tähdellinen asia.


Uutisluokan oppilaita valmistautumassa kuvauksiin ja projektin toteuttamiseen kello 10 aikoihin perjantaiaamuna.



Jyri luokassa laittamassa kameroita ja jalustimia...



Näillä onnistuu! Tarkoituksena on ottaa kuvia ja tehdä myös video ja editoida se.





Itse tehtyjen kylttien juhlallinen kiinnitys.



Sitten oli vuorossa vessakukkien asennus kumpaankin vessaan. Tytöt arvostavat sitä, että vessassa myös tuoksuisi hyvältä.

https://peda.net/id/9dae1852253



Koulun rahoilla olimme saaneet hankkia tarvikkeita läheisestä Tokmannin myymälästä. Vessakukan asennus ei ole aivan ongelmatonta...




Viimein valmista! Mutta vähän myöhemmin kuulimme, että tällaiset vessakukkaset putoavat herkästi pönttöön ja joutuvat viemäriin, jossa tukkivat putkia. Niinpä pyysimme siivoojia poistamaan kukat ja päätimme hankkia sellaisia tuoksupurkkeja, jotka voimme kiinnittää tarralla kaakeliin.



Laitoimme tyttövessoihin myös paperia sen varalle, että automaattinen käsipyyhelaite lakkaisi välillä toimimasta, kuten on käynyt.



Ja sitten oli virallisten avajaisten aika:



Alisa leikkasi nauhan ja niin olivat molemmat tyttövessat vihitty juhlallisesti tyttöjen käyttöön! 


Aplodien jälkeen lähdimme siitä sitten luokkaan osallistuaksemme Ylen Kehu koulua -kuvahaasteeseen

Tiistaina 13.3. vessojen lukot korjattiin. Uutisluokka päätyi pyynnöstä siihen, että merkitsee kaksi vessaa pojille, niin kaikenlainen rutina aiheen ympärillä asettuu.

Uutisluokan toiminta alkaa tammikuussa

Koulumme 9 B - luokka on siis nyt Yle Tampereen aamutiimin uutiskummiluokka. Aamutiimiin kuuluvat radiojuontaja Jyrki Hakanen, reportteri Mari Vesanummi ja tiimimanageri Petra Ketonen, joka siis otti yhteyttä 14.11.

Tiimi tulee käymään koulussamme tammikuussa, jolloin kehittelemme niitä juttuja, joita sitten 24. huhtikuuta Uutisluokkapäivänä jatkamme Yle Tampereen tiloissa. Tammikuun vierailusta teemme sitten ainakin radiolähetyksen verran ohjelmaa.

Uutisluokkapäivänä 24.4. luokan 9 B tulee olla sitten kello 8 toimituksessa Tampereella. Siellä oppilaamme pääsevät suoraan radiolähetykseen haastateltaviksi, lukemaan Merisäätä, tekemään uutisjuttuja ja somevideoita. Yle Tampereen toimitus tekee siis radiolähetyksiä Yle Radio Suomeen Tampereen lähetyksiin, Ylen alueellisiin tv-uutisiin Pirkanmaalta, Ylen nettisivuille ja Yle Tampereen somekanaville.

 https://yle.fi/uutiset/osasto/uutisluokka/

 

KOSKELAN YLÄKOULUN YLEN UUTISLUOKKA 9 B TYÖSKENTELEE 11.1. TORSTAINA KELLO 8-10.40


LUOKASSA S1 TOIMITTAJA Mari Vesanummen kanssa.

 

On tärkeää, että kaikilla olisi mahdollisuus saada Ylen sisältöjä käyttöönsä. Meillä on neljä tv-kanavaa, kuusi radiokanavaa ja suosituin netti-tv eli Areena. Ylellä on 18 aluetoimituksia ympäri maan, kirjeenvaihtajia ympäri maailmaa. 


 

Yle lähettää alueellisia tv-uutisia. Lyhyempi lähetys kello 17 ja sitten 18.22. joka arkipäivä lähetystä Pirkanmaalta. Sitten kun luokka tulee Mediapolikseen käymään, niin siellä on tämä meidän iltapäivän aluetoimitus ja myös ajankohtaistoimitus, joka tekee suoraa lähetystä eli Perjantaita. Siellä on myös koko Suomen alueellisen tv:n tekninen tuotanto. 



Joku luokan oppilaista päätyy tuollaiseen alueelliseen lähetykseen ja sitten niitä uusintoja tulee vaikka kuinka monta tuntia vielä seuraavanakin päivänä. 

Luokan oppilaat haluavat kovasti päästä PIkku Kakkoseen, ja sinne toimittaja Mari lupaa meidät päästää kierrokselle. 

Mediapoliksessa työskentelee yli kaksi tuhatta ihmistä.



Tarkoituksena Ylen Uutisluokkaprojektissa on, että luokan oppilaat pääsevät vähän syvemmin tutkimaan, miten uutisia syntyy ja myös se, että luokan oppilaiden eli nuorten ääni tulisi kuuluviin. On aika laittaa aivot sellaiseen asentoon, että löytää kiinnostavia epäkohtia, ilmiöitä ja uutisoitavia aiheita. Hyvä on nyt myös virittää itsensä seuraamaan uutisia ja ymmärtämään niiden taustoja. Kriittinen uutisten seuraaminen on kansalaistaito. Luokan oppilaista ei kovinkaan moni seuraa aktiivisesti uutisia, monet elävät kuitenkin uutisten ympäröimänä ja törmäävät niihin somessa pyöriessään. 

Uutisluokkaprojektissa uutisia päästään ennen kaikkea tekemään. Keväällä Mediapoliksessa huhtikuun 24. päivänä porukka jaetaan erilaisiin ryhmiin: osa pääsee radiojuontajan kanssa studioon, osa pääsee järjestelemään sähkeitä uutistoimittajan kanssa ja oikeasti lukemaan uutisia sinne studioon. Teemme haastatteluja ja katukyselyitä, sillä kansan ääni ajankohtaisesta aiheesta kiinnostaa aina. Mikki vain käteen ja kadulle haastattelemaan ihmisiä! 

Omien kiinnostavien jutun aiheiden luominen on nyt uutisluokan tähdellisin työ. Journalistista valintaa tehdään ja pohditaan uutiskriteereita sen suhteen, mitä julkaistaan Ylen alustoilla ja mitä jossain muualla. Teemme myös radiojuttuja. Luokan oppilaiden on syytä valmistautua myös itse olemaan haastateltavina. 

24.4.2018 Uutisluokan päivänä tulee Pasilasta ja täältä alueelta nuorten sisältöjä. Luokan oppilaat ovat aktiivisia somen käyttäjiä. Niinpä tuona päivänä laitetaan ahkerasti risuaitaa, #uutisluokka ja #yletampere. Työskentelyn aikanakin on hyvä jakaa kaikkia työn vaiheita somessa.

Matti Rönkä esiintyi luokalle videon välityksellä ja kertoi kaiken oleellisen uutisista ja niiden teosta. 


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä