Tekstejä Uutisten viikolta 8B ja 8C

Korona-arkea koulussa 

Pirkanmaan koronanyrkki on viime aikoina kiristänyt rajoitustoimia. Tästä ja myös valtakunnallisista ohjeista johtuen koulussakin on erilaisia rajoitustoimia käytössä. Meidän koulussa on esimerkiksi käytössä turvavälit, maskit, käsienpesu sekä desinfiointiaineiden käyttö ja vähänkin sairaana kotiin jääminen.  

Omasta mielestäni tämänhetkiset rajoitukset ovat hyvinkin riittäviä. Kaikkia nämä toimet eivät kuitenkaan miellytä. Esimerkiksi monet pienten paikkakuntien asukkaat ovat turhautuneet koviin rajoitustoimiin löysästä paikallisesta koronatilanteesta huolimatta. Esimerkiksi monet nuoret näyttävät keskisormea rajoituksille. Omasta mielestäni kunhan turvavälit toimivat ja koronatesteissä käydään, niin ei tarvitsisi sulkea liikuntapaikkoja, siirtää kouluja etäopetukseen tai kiristää koulujen yleisiä koronarajoituksia. 

Mitä etätoimintaan tulee, niin mielestäni koulujen ei tulisi siirtyä etäopetukseen kuin vasta silloin, jos paikallinen koronatilanne räjähtää käsiin. Esimerkiksi ihmiset, joilla oli viime etäjakson aikana paljon haasteita, eivät varmasti halua haasteita uudestaan. Lisäksi myös oppilaiden hyvinvoinnista huolehtiminen on paljon vaikeampaa etänä kuin livenä. 

Joka tapauksessa mielestäni paras tapa välttää ja ehkäistä koronatartuntoja olisi erittäin hyvä käsihygienia, runsaat turvavälit, kaiken ei välttämättömän matkustamisen lopettaminen ja mahdollisimman paljon oman perheen kanssaoleminen kylällä luuhaamisen sijaan. 

Miikka Kytömäki 8B 


pixnio.com

 

 Koulunkäynti korona-aikana 

 Koronavirus on rasittanut kaikkia. Koulussa on jouduttu tekemään isoja muutoksia, jotta lähiopiskelua voitaisiin jatkaa. Ruokailut on ajoitettu niin, että jokaiset luokka-asteet pääsevät syömään eri aikoihin. Turvavälejä pitää noudattaa, maskeja suositellaan vahvasti ja käsiä pestä pitää säännöllisesti. Koulussa on myös harjoiteltu etäopiskelua, jos siihen tilanteeseen taas päädytään. 

 Minusta nämä nykyiset rajoitukset ovat ihan ok, vähän ehkä jopa löysät muihin verrattuna. Kyllä sitä näkee, että osa ei pese käsiään ennen ruokailua tai maski roikkuu vain korvan varassa, mutta se on vain suositus eikä ketään pakoteta sitä käyttämään. Minua maskin käyttö ei pahemmin ole haitannut. 

 Minusta koulunkäynti pandemian aikana on onnistunut hienosti. Itse olen koittanut sääntöjä parhaani mukaan noudattaa ja uskon, että niin muutkin. Kyllä toivoisin, että rajoituksiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota, jotta tauti saataisiin kuriin. 

Toivottavasti päästäisiin viruksesta eroon mahdollisimman nopeasti, jotta voitaisiin jatkaa opiskelua normaalin tapaan. 

Venni Tiistola 8B 



 Kasvomaskin ei tarvitse olla tylsä. www.wish.com

 


Koronarajoituksia kiristettävä koulussa 

 

Mielestäni koulun koronasäännöt ja rajoitukset ovat realistisia ja toimivia.  

Kuitenkin ainakin yläkoulussa ja lukiossa maskipakko voisi tulla jo pakolliseksi, sillä maskin käyttö ei paljoa keneltäkään vaadi mutta auttaa paljon. Suurin osa onneksi maskia käyttääkin. 

Varsinkin käsienpesuun ja/tai käsidesin käyttöön voitaisiin koulussa kiinnittää tarkemmin huomiota, kun yhteisiä tavaroitakin käytetään ja turvavälien huomioiminen on vaikeaa. 

Myös etäopetus voisi olla jälleen toimiva vaihtoehto kontaktien välttämiseksi, kunhan opettajat panostaisivat opetusmateriaaliin ja pitäisivät huolen, että kaikki oppivat ja pysyvät mukana opetuksessa myös etänä, missä keväällä olisi ollut kehittämisen varaa. 

 Ronja Lehtinen 8c 


Koronan vaikutus koulunkäyntiin  

Korona on vaikuttanut myös todella paljon koulunkäyntiin, koska kouluihin on tullut lisää sääntöjä ja rajoituksia. Meidän koulussa pitää käyttää maskia kaikissa luokissa, mutta ruokailussa ja välkillä ei ole pakko käyttää. Meille jaetaan heti, kun tulemme kouluun kahdet maskit, joilla pitäisi pärjätä koko päivä. Meillä pitäisi olla luokissa, ruokailussa ja välkillä 2 metrin turvaväli, mutta se unohtuu helpoiten välkillä, koska siellä ollaan ihan kaverin vieressä. Meidän pitäisi pestä kädet ennen kuin laitan maskin ja sen jälkeen, kun ottaa sen pois 

Minun mielestäni maskit ovat erittäin tarpeellisia ja turvavälit eivät ihan kauheasti auta. Minä haluaisin, että korona tartunnat vähenisivät, jotta tartunnat loppuisivat ihan kaikkien pitäisi käyttää maskia, koska ihan jokainen ei käytä maskia. 

Koulussamme on tehostettu hygieniaa koronan takia. Aina, kun tulemme välkillä luokkaan meidän pitää pestä kädet ja laittaa käsidesiä ja sitten vasta pitää laittaa maski päähän. Sitten, kun me lähdetään ruokailuun meidän pitää pestä kädet, joko luokassa tai ruokailussa. Meidän pitää laitaa uusi maski aina ruokailun jälkeen ettei pidä samaa maskia koko päivää. Minun mielestäni on hyvä, että käsiä pitää pestä useammin ja pitää maskia, jotta tartunnat eivät lisääntyisi.  

Meillä oli viime vuonna keväällä etäkoulua koronan takia ja se oli vähän haastavaa, koska ei saanut opettajilta läheskään niin paljon apua kuin olisi tarvinnut. Minä toivoisin, että tartunnat pysyisivät vähäisinä, koska en haluaisi mennä etäkouluun.  

Niki Rintamäki 8B

 

 Etäopiskelu ei sovi kaikille.  pixabay.com

 

Mielipideteksti 

Koronavirus koskettaa jokaista. Koulua käyvät oppilaat eivät tunnu ottavan asiaa tosissaan. On tullut ohje, että kaikkien yli 12vuotta täyttäneiden on käytettävä maskia. Tämä näkyy erityisesti yläkoulussa, lukiossa, ja alakoulujen 6. Luokalla. Turvaväliä harva noudattaa.  

 Minun mielestäni koronavirus pitäisi ottaa vakavemmin. Maskin käyttö pitäisi olla pakollista ja turvavälit pitäisi säilyttää. Harva pitää turvaväliä tai maskia. Koulussamme kyllä jaetaan koronamaskeja mutta osa oppilaista käyttävät sitä vain satunnaisesti. Välitunneilla todella harva pitää turvaväliä muihin. Myös ruokalassa jotkut eivät noudata turvavälejä. Käsien pesu ennen tunnille tuloa olisi hyvä tehdä tai edes käsidesi. 

 Koronaohjeistusta olisi suotavaa noudattaa niin saataisiin joskus tämä virus loppumaankin. Ei olisi hirveän iso vaiva käyttää maskia sisätiloissa, pestä käsiä ja säilyttää edes jonkin lainen turvaväli. 

 Suotavaa siis olisi koronaohjeiden noudattaminen niin korona loppuisi vielä joskus.  

Reko Palander 8C

Korona liikunnassa ja muussa kouluarjessa 

Mäntässä korona tartuntoja on jonkun verran ja rajoituksia, sekä koulussa että sen ulkopuolella vapaa-ajalla ja harrastuksissa. Koronaa koulussa yritetään estää esimerkiksi maski suosituksella, etäisyyksien pitämisellä, käsien pesulla, ruokalaan mennään yksi luokka-aste kerrallaan ja liikunta tunneilla yhdeksän henkilön ryhmillä. 

Minun mielestäni osa rajoituksista on hyviä esim. käsien pesu ja ruokalan rajoitukset. Maskisuositus on epämukava ja tuntuu siltä, kun ei saisi happea, mutta se on silti hyvä suositus. 

Liikunta tuntien rajoitukset ovat “turhia”, sillä suurin osa oppilaista on harrastuksissa tai muuten vapaa-ajalla tekemisissä toisten kanssa ja luokassa ei ole kuitenkaan ole mitään kymmenen hengen rajoitusta. Liikuntatunneilla ei ole enää liikuntaa yhdessä, vaan kaikki tapahtuu itsenäisesti tai maksimissaan pienissä ryhmissä. Niille, joille liikunta on kavereitten kanssa yhdessä tekemistä ja hauskuutta, niin se jää pois kokonaan, sillä ei voida pelata mitään pelejä liikuntasalissa tai jäähallissa. 

Toivon, että rajoituksista on ollut apua, ja tämä kärsimys loppuisi eikä uusia ja tiukempia rajoituksia tulisi. Toivottavasti etäkoulua ei tulisi enää, eikä harrastuksia suljettaisi.   



Aada Kellari 8B



 

Valinnaiset yläkoulussa 

 Koskelan yläkoulussa on valinnaisaineita 8-9 luokkalaisille, joita on ainakin: kuvataide, tekninen- ja tekstiilityö, musiikki, kotitalous, liikunta, tietotekniikka, espanja, saksa ja luontoon liittyvä valinnainen. 

 Minun mielestäni valinnaisaineita voisi olla enemmän esimerkiksi yrittäjyys ja ranskan kieli. Minun mielestäni myös voisi valuta, ottaako tiettyä valinnaista 2 vai 4 tuntia, ja ottaako kahta vai kolmea valinnaisainetta. 

 Vaihtoehtoja olisi hyvä olla enemmän tai, että voisi valita vain kaksi valinnaisainetta, koska jos joku ei vaikka löydä kolmea hyvää valinnaisainetta josta tykkäisi, joten voisi ottaa kaksi valinnaisainetta tai jos valinnaisaineita olisi enemmän, niin olisi enemmän vaihtoehtoja. 

 Eli minun mielestäni olisi hyvä jos 8-9 luokan valinnaisaineisiin voisi tulla enemmän vaihtoehtoja tai, että voisi valita kaksi valinnaisainetta kolmen sijasta. 

 Emmi Jämsen 8C

 

 

Koskelan yläkoulun valinnaiset aineet 

Koskelan yläkoulussa saa valita kahdeksannelle ja yhdeksännelle luokalla valinnaisia aineita. Aineita saa valita kolme ja ne ovat samat kahdeksannen ja yhdeksännen luokan. Aineita ovat nyt: kuvataide, kotitalous, liikunta, käsityöt, espanja, saksa sekä minä ja luonto. Minä ja luonto valinnaisessa on itse minä osio, jossa pohditaan omaa itseä, ja luonto osassa tehdään retkiä luontoon ja opitaan selviytymistaitoja. Espanjan kieltä ei nykyisille kaseille järjestetty johtuen pienestä osallistuja määrästä. Valinnaisia aineita on monipuolisesti ja kaikille varmasti löytyy mielenkiintoisia aineita. 

Mielestäni on hyvä, että on valinnaisia aineita, sillä kaikki eivät tykkää esimerkiksi kuvataiteesta tai liikunnasta. Jokainen saa valita aineita, jotka kiinnostavat heitä itseään, ja niiden avulla on helppo nostaa todistuksen keskiarvoa. Aineet ovat mielestäni hyviä ja monipuolisia, ja jos sinua ei kiinnosta kuvataide, sitä ei tarvitse valita. Jos taas pidät liikunnasta, se on hyvä valinta, ja valinnaisessa liikunnassa saat vaikuttaa myös itse eri liikuntatuntien sisältöön. Kolme valinnaista ainetta on mielestäni riittävästi ja siihen saa mahdutettua jo hyvin monipuolisia valinnaisia. 

Valinnaiset aineet ovat hyvä juttu! Siinä nuori saa itse vaikuttaa omaan opiskelumotivaatioonsa. Esimerkiksi jos sinulla on ennen valinnaisia jotain tylsää ainetta, jaksat ehkä opiskella tunnilla paremmin, koska voit odottaa sitä valinnaista, joka miellyttää sinua. Koulu voisi järjestää äänestystä siitä, minkälaisia aineita toivotaan tai pitäisikö niitä saada valita enemmän. Valinnaisilla aineilla saa monipuolisuutta opiskeluun ja kouluarkeen, siksi ne ovat hyvä juttu!  

Kehitysehdotukseni koululle olisi, ettäopettajat kysyisivät oppilailta, mitä mieltä he ovat valinnaisista. Pitäisikö niitä olla enemmän, vai vähemmän? Ja minkälaisia valinnaisia toivotaan. On hienoa, että valinnaiset aineet ovat meidän koulussa mahdollisia ja niihin voi itse vaikuttaa ja sanoa mielipiteensä. 

 

Jenna korpinen 8B 

 

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä