Taide luo iloa


Huhtikuun 18. päivä jakson vaihtuessa ilmaisun tunnilla tehtiinkin taideteoksia teatterin sijaan. Toinen toistaan ihmeellisempi ja ihanampi taideteos syntyi kuin taikaiskusta.

Luokassa ja omissa taskuissa olevat tavarat innoittivat keksimään yhä uusia yksityiskohtia. Lopulta ryhmän työ oli valmis ja sille annettiin nimi. Sitten vielä valittiin eniten yleisön silmää miellyttänyt työ.

Taideprojekti opetti toimimaan yhdessä toisten kanssa ja kunnioittamaan erilaisia näkemyksiä. Piti myös osata neuvotella ja kasata työtä moneen kertaan, kunnes haluttu muoto oli löytynyt. Jokaiselta piti tulla jokin idea teokseen eikä kenenkään ideaa saanut suoralta kädeltä hylätä. Toisten töitä arvioidessa piti olla kannustava. Ja lopuksi oli yhdessä ryhmän kanssa aika palauttaa teos alkutekijöihinsä eli laittaa kaikki tavarat omille paikoilleen.

Työskentely sujui rauhallisesti ideoiden ja hyvässä järjestyksessä.