Ystävänpäivän tanssiaiset 16. helmikuuta



Tanssiaispäivänä oli huikaisevan kaunis talvinen sää.



Wanhat olivat koristelleet salin kauniiksi. Ruusut hehkuivat syvän tummanpunaisina.



Juuri ennen yläkoulun ystävänpäiväntanssiaisia salissa olivat wanhat saaneet tanssittua omat upeat kuvionsa hienoissa puvuissaan.



Pienet koululaiset olivat myös saapuneet katsomaan tansseja ja pukuloistoa. Lopuksi wanhat heittivät heille karkkeja ja meno yltyi villiksi.



Daamit olivat toinen toistaan kauniimpia. Illalla kello 18 olisi sitten iltatanssiaisten vuoro. Paikalla oli myös KMV-lehti tekemässä juttua.



Tytöt olivat panostaneet hiuksiin.



Daamien joukossa oli myös joitakin viime kevään ysejä.



Tanssien kuvioista ja harjoittamisista vastasivat koulun liikunnanopettajat Päivi Mäenpää ja Tero Penttinen. Heidän urakkansa on ollut mittava ja työn tulos sen mukainen. Iloiset tanssit kohottivat tunnelman kattoon ja saimme nauttia kaikin aistein. Kiitos Päivi ja Tero!



Yläkoulun ystävänpäivän tanssiaiset alkoivat letkajenkalla. Sitten oli seiskojen valssia...



... ja muita kuvioita.



Juontajat Pinja ja Jessica kuljettivat meitä tanssista ja vaiheesta toiseen.



Tansseissa kaikilla oli hauskaa ja kunto riitti vaativimpiinkin kuvioihin.



Tanssikuvioissa oli häikäisevän kauniita kohtia.



Tansseja oli monta erilaista: DO-SA-DO, Kehruuvalssi, Väinö, valssi ja Kikapo.



Lopussa ollut Cotton eye Joe oli nopea tanssi, jonka läpivieminen kysyy hyvää kuntoa. Sitä tanssijoilla riitti.






Jokaisella luokkatasolla oli myös aivan oma tanssinsa.





Ysiluokkalaisia tanssiaisasuissaan.






Kaikki saivat kuvauttaa itsensä pallokaaren alla.


Ysiluokkalaisia ryhmäkuvassa. Kiitos hienoista tanssiaisista kuuluu ennen kaikkea heille!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä