Nuoret toimittajat KMV-lehdessä 1. helmikuuta

Koulumme kuusi seiskaluokkalaista oppilasta sai kutsun tulla tekemään KMV-lehden uutisvideoita sanomalehtiviikon tiimoilta. Toimittajahaasteeseen olivat vastanneet 7 D -luokan oppilaat Pilvi Nieminen, Oskari Vesala ja Jonnie Kuisma. Luokalta 7 C mukana olivat Anni-Ida Aalto, Ronja Mäkinen ja Emmi Lepistö.

Uutistoimittaja Jyrki Pönkkä kävi ensin tiistaina 30.1. ohjeistamassa nuoria ja toi lehtiä katsottavaksi. Kunkin parin piti valita oma alueensa: uutiset (Ronja ja Emmi), elämänmeno (Pilvi ja Anni-Ida) tai urheilu (Oskari ja Jonnie).

Torstaina sitten oppilaat saapuivat lehden toimitukseen kello 10.30 ja kuvaaja Tuomo Hyttinen otti heidät vastaan.




Neuvotteluhuoneessa kukin pari tutki aihealueensa juttuja lehdestä ja teki päätöksiä, mitä tiivistelmään otetaan ja mitä ei. Keskeisintä oli muistaa, että tärkein asia sijoitetaan jutun alkuun.












Kun kaikki oleellinen oli saatu kirjoitettua, alkoi harjoittelu. Se sujui iloisissa merkeissä, ja välillä ei naurua meinannut saada loppumaan. Tuomo ehti tässä välissä jo haastatella kahta tyttöä Instagramiinkin (sieltä juttu löytyy, kun kirjoittaa sinne KMV-lehti).






Sitten olikin jo vuorossa itse videointi ja uutisten luku. Mutta sitä ennen oli pakollinen vedenjuontihetki.




Heti sen jälkeen kukin toimittajapari asteli vuorollaan kuvauspaikkaan ja hoiti oman osuutensa ja siirsi sitten vuoron seuraavalle parille.



Pian olivat kaikki uutiset purkissa. Vielä Tuomo halusi haastatella nuoria ja kysellä heidän uutiskanavistaan ja tavoistaan käyttää mediaa. Ja tietysti hänen piti saada myös tietää, mitä nuoret olivat tykänneet uutisten tekemisestä.


Kaikki olivat sitä mieltä, että se oli ollut mielenkiintoista ja samalla haastavaa. Aivan helppoa ei nimittäin aluksi ollut löytää jutun punaista lankaa ja sanoa asiasta vain oleellinen. Sitten oli hyvä tunne, kun tiivis kokonaisuus oli valmis ja se tuntui sellaiselta, kuin uutisen tuleekin.



Vielä yksi toimittajapari jäi tekemään ylimääräistä tehtävää toimitukseen, kun kerran hyvään alkuun pääsi. Tuomo hoksasi, että hänellä olisi käyttöä hyville esiintyjille vielä vähän lisääkin. 

Koulun sanomalehtiviikon piristeeksi tässä oli kaikille iloa ja oppia enemmän kuin kukaan osasi ennalta odottaa!





Uutisvideoita voi käydä katsomassa KMV-lehden sivuilta tästä linkistä:
https://www.kmvlehti.fi/videot/koskelan-ylakoululaisten-uutislahetys/01A29531

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä