Liikunnan toimintakertomus 2020-21

Riihenmäen koulu aloitti 22. lukuvuotensa keskiviikkona 12.8.2020, kahden VESO-päivän ollessa edeltävinä päivinä. Yhtenäiskoulussa työskenneltiin nyt neljättä lukuvuotta, tänä vuonna koulussamme opiskelee noin 730 oppilasta Tänä vuonna yläkoulun puolella ei aloittanut uutta pienryhmää. Koulussa työskenteli tänä lukuvuonna 53 opettajaa ja kymmenen koulunkäynninohjaajaa. Liikunnan tuntiopettajana tänä lukuvuonna toimi Anni Restuccia, joka jäi äitiyslomalle tammikuussa 2021. Helka Heikkilä toimi opetusharjoittelussa viikosta 49 alkaen.

Syksyn ulkoliikuntakausi vietiin läpi poutaisessa säässä, vain muutama oppitunti jouduttiin pitämään sisätiloissa. Hiihtolomaa edelsi lämpötilaltaan -20C vaiheilla olleita päiviä, jolloin hiihto jouduttiin vaihtamaan sisäiikuntaan. Covid-19 -viruksen ensimmäinen tartunta Riihenmäen koulussa havaittiin 9.luokan oppilaalla ma 16.11., joka siirsi noin 60 oppilasta ja 10 opettajaa kotikaranteeniin viikolla 47. Koronatartuntojen määrän vuoksi siirryttiin opetuksessa poikkeusjärjetelyihin, koko koulu siirtyi etäopetukseen 8.3.2021 viideksi viikoksi. 12.4. alkaen vaihdettiin hybridiopetukseen, jolloin puolet oppilaista oli koululla ja puolet etäopiskelussa. Lähiopetukseen palattiin 3.5. 

Riihenmäen koulu jatkoi Liikkuvana kouluna. Syksyn liikuntapäivä ilmoitettiin kv. liikuntapäivätapahtumaksi, joiden kesken arvottiin liikuntatuotepalkintoja. Koulullemme napsahti 100 euron lahjakortti Unisportin tuotteisiin. Lukuvuoden liikuntatoimintaa viritti edelleen kouluille maksuttoman bussin käyttöoikeus, jota käytettiin mm. uinninopetuksen lisäksi myös 3.-4.luokkien liikuntatunneilla, joilla vierailtiin Hirvihaaran hiihtokeskuksessa. Lukuvuonna yhteispalaverien määrää lisäsi työmarkkinajärjestöjen neuvo
 
Opetussuunnitelma
 
Suomen kouluissa jatkettiin uudella, vuonna 2016 voimaan tulleella opetussuunnitelmalla. Ainekohtaiset päättöarvioinnin kriteerien luonnokset julkaistiin 28.8.2020 ja kommentointi oli avoinna 25.9. asti. Uudet kriteerit julkaistiin tammikuun alussa. Ysiluokkalaisten lisäksi myös seiska- ja kasiluokkalaiset saivat tammiluun lopulla väliarvioinnin numeroin. Ysiluokkien ns. luokkaliikunta oli tänä vuonna hajautettu eri päiville, opettajana oli Anni Restuccia.

Koko kunnan yhteistä VESOa ei pidetty koronapandemian vuoksi. MOKSU-"viikkoa" (monialaiset opintokokonaisuudet) vietettiin luokkatasoittain eri viikoilla vaihtelevilla kokonaisuuksilla enemmän tai vähemmän perinteisiin oppiaineisiin sisältyen.
 
Opetushallituksen myöntämistä opetusryhmien kokojen pienentämiseen myönnetyistä varoista saatiin edelleen nauttia myös liikunnassa: seiskaluokilla sekä tytöt että pojat oli jaettu neljään liikuntaryhmään kuten kuutena edellisinä lukuvuosinakin. Uimaopetusta jatkettiin myös tänä lukuvuonna, mutta vain kaksi seiskaluokkaa ehti käymään halissa kerran ennen kuin koronapandemia sulki koulut ja uimahallit. Uudistuvan jäähallin käyttöä oli tarpeen mukaan eli noin kaksi kaksoistuntia joka ryhmälle, valinnaisryhmien tunnit päälle.
 
Yhteinen liikunta
 
Poikien ryhmäkoot olivat: 7.lk: 16, 15, 13, 13; 8.lk: 21,21, 20  9.lk: 26, 24, 17(opetusryhmä Jussi Heikkilällä) 
Tyttöjen vastaavat olivat: 7.lk: 21, 21, 19, 17 8.lk: 24, 24, 19; 9.lk: 26, 19, 16; 

Valinnainen liikunta
 
Valinnaisessa liikunnassa valinnaisaineet on edelleen jaettu taito- ja taideainevalinnaisiin (jäljempänä taitai) ja muihin valinnaisiin (jäljempänä muu). Tänä lukuvuonna 9. luokalla jatkoi kaksi (20 opp. ja 19 opp.) 2 viikkotunnin taitai-valinnaisliikunnan ryhmää ja yksi (19 opp., Anni) muu valinnaisliikunnan ryhmä. 8.luokalla aloitti kaksi taitai-valinnaisliikunnan ryhmää (18 + 13 oppilasta) ja yksi muu valinnaisryhmä (12 opp., Anni). 7.luokan liikunnan lyhytkursseja oli tänä lukuvuonna (kevätlk.) yksi (24 oppilasta, Timo). 8.luokan mailapelikurssilla (Eva) oli  yhteensä 19 oppilasta. Uudet joukkuepelit -kurssilla (Timo) oppilaita oli 21, joista tyttöjä 4. Kroppa kuntoon -lyhytkursseja oli peräti kolme, joista kaksi Evalla (24 ja 19 oppilasta) ja yksi Annilla (20 opp.). Retkeily ja erätaidot –ryhmiä oli tänä lukuvuonna peräti kolme. Syksyllä 35 oppilasta retkeili Timon ja erityisopettaja-Leon ohjauksessa Hyvinkään Kytäjä-Usmin retkeilyalueella 3.-4.10. Retkeä edeltävä luokassa tapahtuva opetus tapahtui kahdessa ryhmässä Leon vastatessa toisen ryhmän opetuksesta. Tyttöjä ryhmissä oli yhteensä 11. Keväällä oppilaita oli ryhmässä 12, mutta koronapandemian vuoksi myös kevään retkilykurssin retki jouduttiin perumaan. Kevään kurssilla tyttöjä oli kaksi.

Stipendit

Kevätjuhlassa jaettiin liikuntastipendejä seuraavasti: ...

Opetusvälinehankinnat

Opetusvälinehankintoja tehtiin tänä lukuvuonna niukemmin. Salibandymailoja, lentopalloverkkoja ja pingispöytiä kunnostetttiin ja Timo teki pari uutta hyppyboksia. 

 Liikuntapaikat
 
 Jo vuoden 2018 syksyllä suunniteltua FC Kapinan tekonurmea ei kuulunut tämänkään lukuvuoden aikana Riihenmäen kentälle. 

Riihenmäen yhtenäiskoulun liikuntasali oli koko lukuvuoden runsaassa käytössä, alakoulujen liikunnan kanssa yhteistyö ja salivuorottelu sujui edelleen mutkattomasti. Kevään suunnistusjakso pidettiiin edelleen koulun viereisessä metsässä Riihenmäen kartalle, vaikka alueelle suunniteltu Lempivaaran asuinalueen kaavoituksen maastomerkintöjä jo metsässä näkyikin. Jäähallin laajennus valmistui keväällä 2021, mutta liikuntatunneille uudistuneeseen jäähalliin (jossa mm. keilahalli!) päästään vasta seuraavan lukuvuoden puolella.
 
 KLL:n kilpailut ja palloilusarjat
 
KLL:n palloilusarjoihin ei tänä vuonna osallistuttu.
  
KLL:n suunnistuskilpailuihin elokuun lopussa Keruruulla ei tänä vuonna koulustamme lähtenyt osallistujia.

Seiskaluokkalainen pikkuveljensä Mico sijoittui samassa lajissa viidenneksi tuloksella 51,25.
    
Muut liikuntatapahtumat

Lukuvuonna ei järjestetty yläkoulujen välisiä palloiluotteluja eikä osallistuttu KLL:n palloilusarjoihin.

Alakoulujen salibandyturnaus pelattiin Riihenmäen koululla keskiviikkona 15.1. Riihenmäen joukkue...
 
Alakoulujen yleisurheilukilpailut pidettiin 11. syyskuuta ja Riihenmäen koululle mitaleita ja pistesijoja tuli kahmalokaupalla. Alakoulujen futisturnauksessa 1.lokakuuta Riihenmäen joukkue ..., pelejä tuomitsi neljä yhdeksäsluokkalaista tuomaria niin ikään Riihenmäestä. Maastojuoksuja ei tänä vuonna järjestetty koronapandemian vuoksi.
 
Myöskään ysien pesäpallo-ottelua Riihenmäki vs. Ehnroos ei järjestetty koronapandemian vuoksi.
 
 Teemapäivät ja tapahtumat
 
Syysliikuntapäivä toteutettiin luokkien 7-9 osalta torstaina 17.9. ja lajivalikoima oli seuraava: ulkopalloilu (28), golf (13), mailapelit (34), sisäpalloilu (47), skuuttaus, skeittaus, koripallo, jalkapallo (21), tanssi ja jooga (19), retkeily (19), tarkkuuslajit (17), kuntosalityöskentely ja squash tai jalkapallo tai yleisurheilu (27), pyöräily (11), frisbeegolf (30), Seppo-mobiilipeli (36) ja pitkä kävelylenkki (60).
 
Jos valmiiksi suunniteltu talviliikuntailtapäivä päätettiin laittaa jäihin etäopetusviikkojen järjestelyjen vuoksi.

 Myöskään perinteistä pesäpallo-ottelua opettajat vs. ysiluokkien all stars ei tänä vuonna pelattu Covid-19-viruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi.

Salibandykerho kokoontui syyslukukaudella Timon ohjaamana 10 kertaa ja keväällä 5 kertaa, ohjaajana oli Timo. Kävijöitä oli 3-10 oppilasta/kerta, kevätpuolella kävijät olivat pääosin 3-4-luokkalaisia.
 
Oppituntien ulkopuoliset projektit

Koulutus
 
Timo ja Eva suorittivat Trimmi-koulutuksen Orimattilan uimahallilla perjantaina 21.8. Liikunnan- ja terveystiedon opettajien opintopäivät järjestettiin tänä lukuvuonna pe 1.2.- la 2.2. Rovaniemellä, kukaan koulun liikunnanopettajista ei osallistunut.


Terveystieto
 
Terveystietoa opetettiin tänä lukuvuonna seitsemän opettajan voimin: biologia-maantiedon opettajat Jaana Tervo, Taina Björnström ja Anu Wicklund, kotitalouden opettajat Heidi Värri-Lahti ja Riikka Hankonen, liikunnanopettaja Eva Heikkilä sekä uskonnon opettaja Vilja Tuominen. Kaikilla luokka-asteilla oli lukuvuonna käytössä Voimaa-kirja. 
 
Seurakunnan ja nuorisotoimen kanssa yhteistyössä järjestettiin seiskaluokkalaisille päihdekasvatusaiheinen Camera Obscura –tapahtuma 23.-24.9. Päihdeaiheiset Hubu-tunnit pidettiin kasiluokkalaisille 4.-5.3.2019.
 
Kaikkiaan tänä vuonna NouHätä!-kampnajaan osallistui 566 koulua. Kampanja tyssäsi kuitenkin koulukarsinnan jälkeen koronapandemian vuoksi ja kaikki tapahtumat peruttiin aluekilpailuista eteenpäin.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä