24.5.2018
Oppilaskunnan hallituksen kokous
Mellilänjärvi
Mitä parannettavaa kuluvalta vuodelta?
Valittujen tulisi käydä kokouksissa ja kantaa vastuu omasta tehtävästä hallituksen jäsenenä.
Pelkkä kokouksissa käyminenkään ei riitä: jokaisen tulisi myös ottaa vastuuta jostain projektista.
Aikataulutus sujui huonosti: vähän kaikki tehtiin viime tingassa.
Kaikkia asioita ei aina hoidettu loppuun (esim. kuka voitti tj 20 -festarit tai tonttua ei joulun alla joka päivä piilotettu)
Mitä parempaa ensi vuodeksi?
Tehdään säännöistä selkeät: minkä verran pitää olla toiminnassa mukana, jotta pysyy toiminnassa mukana. Eli jos ei kiinnosta tulla kokouksiin, ei tarvitse myöskään olla hallituksessa mukana.
Hallitus voisi olla pienempi, mutta tiedonvälitys muuttuu silloin vaikeaksi.
Luottamusoppilasäänestystä pitäisi pohjustaa paremmin.
Tiedotetaan asioista paremmin koko koululle.
Vastuuta voisi jakaa enemmän ja useammille.
Toimintaa voisi olla enemmän.
Mikä tekemisistä onnistui?
Teemapäivät: halipäivä, munkki&sima, nenäpäivä
joulukorttien myynti
kahvitukset vanhempainilloissa
Nimiehdotuksia yhteistyökumppanien välitunnille:
Kaikkee jännää välkkä
ytk-välkkä
kysy jos on kysyttävää -välkkä
nuorten tukipiste -välkkä