Tulevaisuuteen liittyviä projekteja ja tehtävänantoja

Minusta tulee aikuisena

Tulevaisuudessa suuri osa nykyisistä ammateista on kadonnut ja robotit tekevät työt ihmisen puolesta. Ihmisten aika vapautuu uusiin haasteisiin ja uuden tekniikan myötä mahdollisuudet uusiin ammatteihin aukeavat.

Päästä mielikuvituksesi lentoon ja pohdi, millaisia uusia ammatteja tulevaisuudessa voisi olla. 

Piirrä ammattisi työyöpäristöstä kuva ja hyppää työmaailmaasi Green screenin avulla. Kerro videolle vihreän kankaan edessä mitä teet ja esittele työpaikkasi joka lisätään taustaksi. Tallenna työsi esimerkiksi peda.netin Minulla on oikeus tulevaisuuteen - sivullesi.

Tulevaisuuden työkalu

Reilu 20 vuotta sitten saatoimme vain haaveilla taskuun mahtuvasta laitteesta, jolla voi selvittää asioita, katsella elokuvia, olla yhteydessä ystäviin ja muuhun maailmaan.
 
Millainen on tulevaisuuden tärkein laite? Mitä sillä voi tehdä tai mitä se tekee ihmisten puolesta?

Tehtävän voi tehdä piirroksena ja kirjoittaa käyttöohjeet laitteelle.

Laitteesta voi myös askarrella prototyypin ja esitellä luokalle. Luokka voi pitää laitteista Leijona luola - tyyppisen kilpailun.

Kuvataidetyö - tulevaisuuden nähtävyydet

Käykää tehtävään valmistautuessa läpi tämän hetkisiä nähtävyyksiä:

Mistä tunnistaa NewYorkin? Entä Pariisin? Lontoon? Mikä on Sydneyn tunnusmerkki? Entä mistä Pisa on tunnettu? Tai Jerusalem, tai Egypti?
Nämä paikat tunnistetaan heti kun kuvassa on jokin tietty maamerkki. Osa näistä maamerkeistä on ollut olemassa jo vuosisatoja, osa on rakennettu viime vuosituhannen viimeisellä vuosisadalla. 

Nyt voit pohtia, miltä kyseiset maamerkit näyttävät vuonna 2050.

Voit myös luoda kokonaan uuden nähtävyyden: Miten Lohja nousee maailmankartalle vuonna 2050 omalla maamerkillään? Jos tämä tuntuu liian mahtipontiselta, voit toki miettiä maamerkin myös Helsinkiin tai johonkin muuhun kaupunkiin. 

Voit käyttää työn pohjalla valmista tulostetta sijainnista tai piirtää koko työn alusta loppuun asti. Tekniikka on sinun/opettajasi päätettävissä.

Uutiset vuonna 2050

Aikuiset ovat kautta aikojen lukeneet aamulla uutiset lehdestä/ kuunnelleet radiosta tai katsoneet televisiosta uutislähetyksen. Heräät aamulla ja valmistaudut päivään. Mistä ja miten luet/katsot/kuuntelet/tallennat tiedot aikuisena? Millaiselta maailma näyttää tuolloin? Ketkä ovat maailman jodossa/päättäjiä tuolloin? Millaisia haasteita ihmisillä on tuolloin? Millaisia tapahtumia tuolloin on? Voitte jakaa luokassa erilaisia uutisosioita eri ryhmien tehtäväksi ja luoda niistä halutessanne oman peda.net sivun.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä