Nuorten vaalit 8.-11.1.2024

Nuorten vaalit 2024





















Nuorten vaalien tulokset valtakunnallisesti



Nuorten vaalit ovat valtakunnallinen äänestystapahtuma peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, työpajoilla, harrastusryhmissä ja nuorisotoiminnassa. Nuorten vaalit ovat ennen kaikkea oppimis- ja opetustapahtuma nuorille: nuoret tutustuvat vaaleihin, puolueisiin ja ehdokkaisiin sekä saavat konkreettisen kokemuksen äänestämisestä.

Lapsilla ja nuorilla voi olla keskenään hyvin erilainen tietotaso, kun puhutaan esimerkiksi vaaleista ja puolueista. He kuitenkin kaipaavat selkeää ja puolueetonta tietoa äänestyspäätöksensä taustalle, joten kannattaa varata aikaa sille, että käytte lasten ja nuorten kanssa läpi olennaiset asiat äänestämiseen ja vaaleihin liittyen. 

Nuorten vaalit järjestetään Lohjalla 8.–11.1.2024 5.-9. luokille. Vaalit on mahdollista toteuttaa tällä välillä järjestäjälle itselleen sopivana ajankohtana.
Nuorten vaalit järjestetään aina valtakunnallisten vaalien yhteydessä. Vaaleissa äänestetään samoja ehdokkaita kuin varsinaisissakin vaaleissa. Vaalit toteutetaan suomeksi ja ruotsiksi. V
altakunnallinen tulos julkistetaan Ylen kanavilla tiistaina 16.1.2024.

Lisätietoa nuorten vaaleista löydät nuortenvaalit.fi

Vaalipäivän ennakkovalmistelut


  • Valitkaa teille sopiva(t) vaalipäivä(t) aikaväliltä 8.–11.1.2024.
  • Viestikää Nuorten vaaleista omissa kanavissanne. Voitte käyttää hyväksenne valmiita viestintämateriaaleja.
  • Valitkaa vaalitoimitsijat sekä paikka, missä vaalit järjestetään. 
  • Valmistelkaa äänestyspaikan tarvikkeet: Tulostakaa tarvittavat ohjeet ja laput, ja varatkaa valmiiksi tarvittavat pöydät ja muut tavarat ja kalusteet (kuten äänestyskopit ja uurna). Äänestyskopin voi rakentaa esimerkiksi sermeistä.


Äänestyspaikan järjestelyt

Tavoitteena on tehdä äänestyspaikasta mahdollisimman aidon oloinen. Äänestyspaikka voidaan sijoittaa näkyvälle paikalle esimerkiksi järjestävän tahon aulaan, ruokalaan tai muuhun yhteiseen tilaan.

Varaa tarkistuspisteelle:

  • Pöytä ja tuolit vaalitoimitsijoille.
  • Tulostettuja Nuorten vaalien äänestyslippuja. 
  • Nimilista, jossa on kaikkien vaaliin osallistuvien lasten ja nuorten nimet.
  • Paperi ja kynä toiselle vaalitoimitsijalle.
  • Lyijykyniä.
  • Äänestäjien nähtäville tulostettu ehdokaslista, jossa on kaikkien ehdokkaiden vaalinumerot. 

Äänestyskoppiin (äänestyskopin voi pyytää lainalle kunnalta tai rakentaa näköesteen esimerkiksi sermeistä):

Äänestyspisteelle:


Muuta materiaalia: 

  •  Tänne on koottuna vielä lisää tulostettavaa materiaalia (esim. lisää kylttejä äänestyspisteelle yms.) 
  • Muita tulostettavia kuvia (mm. julisteita)


Äänten laskun suorittaa nuorisotyö, joka toimittaa vaalien tulokset valtakunnalliseen ääntenlaskuun. Vaalien jälkeen koulut keräävät äänestyslaatikot, jotka alueen nuoriso-ohjaajat käyvät noutamassa viimeistään 12.1. aamupäivän aikana kouluilta, koska äänestyksen tulokset pitää ilmoittaa 12.1.2024 klo 18.00 mennessä valtakunnalliseen ääntenlaskuun. Ilmoitattehan, kun äänestysuurnat ovat noudettavissa olavi.turpeinen@lohja.fi puh. 044-369 1450.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä