Maailman kielet ja kielikunnat

Erilaisia äänteitä

Suomen äänteistössä on kahdeksan erilaista vokaalia, joita kirjoituksessa merkitään kirjaimilla a, e, i, o, u, y, ä, ö. Niistä ensimmäiset viisi ovat useissa muissakin kielissä tuttuja, mutta y, ä ja ö ovat jo harvinaisempia.
Konsonantteja suomen kielessä on 13-17 riippuen siitä, lasketaanko mukaan ainoastaan omaperäisten sanojen konsonantit vai myös lainasanoissa esiintyvät konsonantit. Kaikilla muilla on oma tekstissä kirjainmerkki paitsi äng-äänteellä.

Samat äänteet esiintyvät myös monissa muissa tutuissa kielissä. Joissakin indoeurooppalaisissa kielissä esim. s tai r saattaa ääntyä eri tavalla kuin suomessa, mutta ne ovat kuitenkin helposti tunnistettavia.

Maailman kielissä on paljon muitakin äänteitä. Esimerkiksi Namibian virallinen kieli on khoisan-kieliin kuuluva nama. Siinä on tutumpien äänteiden lisäksi erilaisia naksausäänteitä. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä