Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen

Oppilaitoksessa kaikkien on käytettävä syrjimätöntä kieltä ja toimittava niin, ettei syrji ketään. Kukaan ei saa puhua tai käyttäytyä seksistisesti, homo- tai transfobisesti, rasistisesti, ableistisesti, sanistisesti tai muutoin syrjivästi.

Ableistinen käytös = syrjintää, joka aiheutuu sairaudesta, fyysisestä vammasta tai muusta syystä, joka aiheuttaa vaikeuksia selvitä jokapäiväisistä asioista.

Sanistinen käytös = syrjintää mielenterveyden ongelmia ja neurologisia poikkeavuuksia kokevia henkilöitä kohtaan. 

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta kohdellaan kaikkia ensisijaisesti yksilöinä. On suositeltavaa puhutella ihmisiä heidän etunimillään. Kiusaamista, syrjintää tai seksuaalista häirintää ei hyväksytä missään muodossa. Epäasialliseen käytökseen puututaan ja sen jatkuminen estetään heti.

Kaikkia oppijoita ja työyhteisön jäseniä kohdellaan ja huomioidaan tasapuolisesti ilman ennakkoluuloja. Non-verbaalisessa vuorovaikutuksessa otetaan huomioon mm. kulttuuriset erot. Esimerkiksi toisen koskettaminen ei ole kaikissa kulttuureissa aina hyväksyttävää. On hyvä muistaa, että ilmeet, eleet ja temperamentti ovat osittain kulttuurisidonnaisia.