Erityisopettajan työskentelytavat

Erityisopettajan työskentelytavat

Erityisopettaja kannustaa, rohkaisee ja motivoi oppilasta oppimaan ja käymään koulua. Erityisopettaja on yksi opettajista ja mukana koulutyössä mahdollisimman monipuolisesti.

Erityisopettaja yksilön opettajana

Erityisopettaja voi opettaa yksittäistä oppilasta, ryhmää. Työmuodon valintaan vaikuttavat oppilaiden tarpeet sekä käytännön tilanteet. Joskus on hyvä rauhoittua yhden oppilaan kanssa erilliseen tilaan ja keskittyä juuri siihen asiaan, joka oppilaalla on pulmana oppimisen kannalta. Tällöin pystytään räätälöimään opetus hyvinkin yksilölliseksi. Usein erityisopetustuokio voi olla myös pelillinen. Kaikki pelit tähtäävät koulussa opittavien asioiden oppimiseen; mutta vain hauskalla tavalla. Etenkin alkuopetuksessa pelit motivoivat oppimaan ja myös kertaamaan asioita.

Erityisopettaja pienryhmän opettajana

Opettajat yhdessä päättävät pedagogisesti ja kasvatuksellisesti toimivista ryhmistä. Ryhmittelyn perusteita ovat esimerkiksi oppilaiden taidot sekä pedagogiset ja kasvatukselliset tarpeet. Erityisopettaja muuntaa opetusta ryhmän oppilaiden taitojen ja tarpeiden mukaan. Ryhmät voivat olla pysyvämpiä tai oppilaat voivat vaihtua tarpeen mukaan. Pelillisyyttä käytetään myös ryhmämuotoisessa opetuksessa.

Erityisopettaja luokassa työparina

Toisinaan on hyvä, että erityisopettaja tulee luokkaan ja opettaa yhdessä luokanopettajan tai aineenopettajan kanssa. Toisen opettajan opettaessa toinen tukee oppilaiden työskentelyä. Oppitunnin aikana voidaan vaihtaa vastuurooleja. Erityisopettajan asiantuntemus ja ideat voivat auttaa ja tukea suurempaakin joukkoa. Joitakin asioita harjoitellessa on hyvä olla osa suurempaa ryhmää ja saada toisilta saman ikäisiltä oppilailta mallia.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä