Marraskuu 2021

Vko 47

  • Tällä viikolla satanut lumi on innostanut sekä lapset että aikuiset lumileikkeihin ja talvisiin töihin
  • Viskarissa on harjoiteltu rakentelua mallin mukaan sekä numeroiden tunnistamista ja omaan tekemiseen keskittymistä 
  • Nallematikassa on verrattu esineitä ja laitettu niitä oikeaan järjestykseen
  • On heittäydytty porukalla revontulitanssiin ja askarreltu innolla joulukuusia
  • Liikuntahetkessä oli lasten suosimaa temppurataa sekä pallon käsittelytaitojen vahvistamista
  • Perjantaina katsottiin vanhemman vinkkaamana tietokoneelta "Soiva sammakko ja sirkuksen salaisuus"-esitys, mikä sisälsi kivan tarinan nukketeatterin, laulujen ja musiikin avulla kerrottuna

Vko 46

  • Tällä viikolla on jatkettu luisteluharjoituksia jäähallissa ja opeteltu yhdessä viikonpäiviä viikonpäivälaulun ja laulukuvien avulla
  • On kuultu kiinnostava tarina siitä miten norsu sai kärsänsä ja otettu päivittäin lasten toivomia juoksuleikkejä ulkona
  • Silmän ja käden yhteistyötä sekä omaan tekemiseen keskittymistä on vahvistettu maalaamalla kuusenrunkoja ja naulaamalla nauloja hirrenpätkiin
  • Halinallessa on tunnistettu värejä ja opeteltu odottamaan omaa vuoroa sekä lasten toiveesta on pelattu noppapeliä ja etsitty pareja
  • Perjantaina oli yli 3- vuotiailla monipuolista liikuntaa urheiluopistolla liikuntaopiskelijoiden ohjaamana

Vko 45

  • Tällä viikolla on jatkettu isänpäiväsalaisuuksia ja yhteistyössä kaverin kanssa on rakennettu majoja+ muita upeita rakennelmia
  • Viskarilaiset ovat treenanneet päättelyä ja vertaamista tehtäväkorttien avulla sekä tunnistaneet numeroita (1-6)
  • Halinallessa on pelattu noppapeliä värien tunnistamista ja oman vuoron odottamista sekä pettymysten sietämista harjoitellen
  • Liikuntahetkeen koulun salissa isot lapset valitsivat puolapuut ja pallot. Pienet valitsivat sisäjumpan sijaan ulkoilun aurinkoisessa säässä
  • Nallematikassa on kiinnitetty huomiota erilaisuuksiin ja samanlaisuuksiin esineitä verraten ja luokitellen
  • Perjantaina musisoitiin rytmisoittimilla ja otettiin ulkoilun lomassa lasten toivomia juoksuleikkejä.

Vko 44

  • Marraskuun ekalla viikolla on aloiteltu isänpäiväsalaisuuksia ja saatu kiinnostavaa tietoa elefantista
  • Viskarilaiset ovat harjoitelleet keskittymistä omaan tekemiseen kynätehtävän avulla, tutustuneet numeroon 6 sekä pelanneet noppapeliä numeronoppaa käyttäen, samalla mm. oman vuoron odottamista, pettymysten sietämistä ja laskemista treenaten
  • Nallematikassa on harjoiteltu ohjeiden noudattamista ja päättelemistä sekä selvitelty puuttuvien esineiden lukumääriä
  • Liikuntahetkellä on ollut isoilla sisäjumppaa koulun salissa ja pienillä ryhmiksen tiloissa
  • Halinallessa on tunnistettu värejä, etsitty riimipareja ja harjoiteltu ohjeiden mukaan toimimista sekä luettu yhdessä kivaa kirjaa
  • Perjantaina musisoitiin rytmisoittimilla syksyisen sadelaulun innoittamana