Joulukuu 2021

Vko 51

  • Jouluviikolla on mm. avattu viimeiset kalenteriluukut, kuunneltu jouluisia tarinoita, jaettu joulupostia ja pohdittu edelleen eläinten joulun viettämistä joulukortteja tutkien.
  • Tällä viikolla jouluherkkuja on tarjoiltu muille ja maistettu itsekin ;)
  • Laskettelu, pulkkailu ja rakentelu sekä kotileikki ovat olleet tämänkin viikon ykkösjuttuja ja niiden parissa joulun odotus on sujunut sukkelasti


Nyt on aika rauhoittua joulun viettoon ja kiittää teitä vanhempia yhteistyöstä kuluneen syksyn osalta!

Monta täyttä kauhallista
joulumieltä rauhallista!

t. ryhmiksen henkilökunta

Vko 50

  • Tällä viikolla on maisteltu jouluruokia ja jatkettu joulukalenterin avaamista sekä joululaulujen laulamista ja kuuntelemista
  • On pohdittu yhdessä viettävätkö eläimet joulua ja näkevätkö talviunta nukkuvat karhut jouluisia unia?
  • Viskarilaiset ovat tunnistaneet numeroita sekä vahvistaneet silmän ja käden yhteistyötä koristelemalla pipareita
  • Torstaina on tonttuiltu ja tavattu joulupukki ulkoillessa sekä askarreltu kynttilöitä
  • Halinallessa on ollut nimeämistä, värien tunnistamista, ohjeiden kuuntelemista ja sovittujen pelisääntöjen noudattamista
  • Perjantaina käytiin kiertämässä koulun saliin tehtyä joulupolkua jouluisen musiikin siivittämänä

Vko 49

  • Tällä viikolla lapset ovat olleet erityisen kiinnostuneita rakentelusta sekä koti- ja eläinleikeistä. Ulkona lasten ykköstekemistä on ollut kaverin vetäminen pulkalla ja lumen lykkääminen lumikolalla.
  • Tonttujumppaa on otettu koko porukalle, joulukalenteria on avattu ja jouluaskarteluja sekä joulutarinoiden lukemista on jatkettu yhdessä ja erikseen.
  • Halinallessa on harjoiteltu oman vuoron odottamista sekä ohjeiden kuuntelemista ja niiden mukaan toimimista joulumuistipelin ja tonttujumpan avulla.
  • Liikuntahetkessä on tehty monipuolista temppurataa sisällä välillä kiertosuuntaa vaihtaen.
  • Viskarissa on tunnistettu numeroita ja keskitytty pikkutarkkaan tekemiseen jouluväritysten parissa.
  • Perjantaina leivottiin ja maisteltiin pipareita jouluisissa tunnelmissa.

Vko 48

  • Marras- joulukuun vaihteessa on aloitettu joulun odotus toden teolla; On mm. koristeltu, ihasteltu ja tutkittu toistuvasti/tarkasti ryhmiksen joulukuusta sekä esitetty joululahjatoiveita toivomuspiirissä ja etsitty piiloon mennyttä joulupukkia.
  • On kuunneltu ja laulettu joululauluja yhdessä ja erikseen lasten kiinnostuksen mukaan ja jatkettu innokkaasti jouluaskarteluja sekä luettu jouluisia tarinoita.
  • Liikuntahetkessä on ollut liikuntaopiskelijan ohjaamaa ulkoliikuntaa, mikä sisälsi lapsille tuttuja juoksu- ja sääntöleikkejä ja liikkumistaitojen lisäksi harjoitusta saatiin myös ohjeiden kuuntelemiseen ja noudattamiseen sekä yhteistoimintaan parin kanssa.Myös lasten omat ideat ja mielipiteet tulivat kuulluksi ja he pääsivät lopuksi näyttämään taitojaaan vuorotellen.
  • Viskarilaiset ovat tällä viikolla ahertaneet joulukorttien parissa hahmottamista ja silmän ja käden yhteistyötä vahvistaen.
  • Perjantaina juhlittiin ennakoivasti itsenäistä Suomea Maamme-laulun, kynttilöiden ja juhlalounaan merkeissä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä