Viikko 5

Alkuviikosta isommat lapset harjoittelivat hieno motorisia taitoja leikkaamalla lumihiutaleita.
Tiistaina 4-5-vuotiaat olivat luistelemassa Ylijoen koulun jäällä.
Keskiviikkona 2-vuotiailla oli Halinalle-kerho, jossa soitettiin soittimilla ja harjoiteltiin yhdistämään niiden ääni oikean soittimen kuvaan. Viskarit harjoittelivat numeroa 6, tekivät kynätehtäviä, joissa jatkettiin sarjaa ja piirrettiin ohjeen mukaan isompi tai pienempi kuva kuin mallissa. Lisäksi pelattiin aakkos-muistipeliä ja harjoiteltiin ala- ja yläkäsitteitä.
Torstaina saimme vieraita kirjastosta. He lukivat meille yksisarvis- ja maatilan eläinlapsi-aiheiset kirjat. Saimme myös uusia kirjoja lainaan. 😊

Tämän kuvan tekstivastine: (tyhjä tekstivastine)