Elokuu
Vko 35
Keskiviikkona 2-vuotiailla oli ulkona temppurata, joka sisälsi tasapainoilua, hyppyjä, kohteeseen heittämistä, esteiden ylitystä ja alitusta sekä liukumäkeen kiipeämistä ja siitä laskemista. 🤩
Collage_2025-09-01_14_39_39.jpg
Kun pienet touhusivat temppuradalla, 4-vuotiaat tekivät Sari-VEO:n kanssa väritystehtäviä ja rakentelivat mallin mukaan.
Viikko 34
Tiistaina 4-5-vuotiaat pääsisivät pyöräilemään. 🚲 Harjoiteltiin polkemista, jarruttamista ja ohjaamista. Hienosti sujui! 🤩
Tällä viikolla maalattiin myös vesiväreillä ja loppuviikolla leikattiin maalatuista papereista mustikoita ruokailuhuoneen seinälle. Isommat harjoittelivat leikkaamista itse, 2-vuotiaat yhdessä aikuisen kanssa.
Kalenterihetkillä opeteltiin laulamaan Vihanneslaulua, jonka sanat jäivätkin jo hienosti lasten mieleen. 😊