Uhmaikä on lapsella merkittävä muutos- ja kehitysvaihe, joka syntyy lasten huomatessa itsensä ja muiden ihmisten väliset erot. Se alkaa yleensä noin 2 vuoden iässä ja päättyy viimeistään 4−5 -vuotiaaksi tultaessa.Uhmaiässä lapsi kehittää tahtoaan, sen ilmaisemista ja sen hallitsemista. Ja vanhemmat ihmettelevät vieressä, kuinka tästä selvitään.

Uhmaikäisen lapsi kokee kaikki mahdolliset tunteet: kiukku, masentuneisuus, happamuus, tottelemattomuus, pisteliäisyys, nenäkkyys, kyynisyys sekä epärealistiset fantasiat ovat uhmaikäiselle tyypillisiä oireita. Mitä siis tehdä, kun uhmaikä on pahimmassa vaiheessa?

Uhmaikä tulee kausittain ja on luonnollista

Uhmaikä tulee elämään esiin kausittain ja on täysin luonnollinen osa lapsen kehitystä omanlaisekseen yksilöksi. Niinpä uhmaikää ei tulisi yrittää mitenkään poistaa arjesta tai saada katoamaan.

Samalla kun lapsen kyvyt kehittyvät, tahtoo hän myös itselleen enemmän vapauksia ja päätösvaltaa. Haasteellista siitä tekee se, että tämä uusi vahva tahto esiintyi useimmiten tilanteissa, joissa et tahtoisi sen esiintyvän. Se tulee esiin juuri silloin kuin pitäisi syödä, lähteä tarhaan, pukeutua tai tehdä mitä vain, jossa on on jo kerrakseen stressiä ihan ilman uhmaikääkin.

Yleisesti ottaen vanhemmat eivät pysy täysin mukana lapsen kehityksen kaikissa vaiheissa, vaan kohtelevat lastaan edelleen nuorempana kuin mitä hän oikeasti jo kyvyiltään on. Niinpä uhmaikäisyyden tuomat laajat tunnekirjot ja määräilyt voivat tulla pienoisena shokkina useille vanhemmille.

Mistä uhmaiässä oikein on kysymys?

Uhmailevaa käytöstä voi esiintyä missä tahansa lapsen kehitysvaiheissa. Se voi myös jäädä täysin esiintymättä. Vanhempana on hyvä tietää, että uhmaikä ei ole lapsen vika, koska se yleensäkin esiintyy vain vanhempien kanssa asioita tehdessä. Keskustelut siitä, kenen vika se on, voi siis suosiolla jättää käymättä.

Uhmaiän tarkoitus on kuitenkin valmistaa lasta itsenäiseen elämään, jossa hän osaa pitää huolta itsestään ja omista tarpeistaan. Lopputulema on siis varmasti sellainen asia, mitä kaikki vanhemmat toivovat, ja johon lapsia kannustetaan.

Ilmentyykö uhmaikää kaikilla lapsilla?

Suurin osa vanhemmista saa nauttia uhmaiän tuomista uusista arjen haasteista. Oireet kuitenkin vaihtelevat lapsesta toiseen, joten mitään peruskaavaa ei ole olemassa.

Toisilla lapsilla uhmaikää esiintyy monessa vaiheessa elämää, kun taas toisilla ei lähes laisinkaan. Arjen pikku uhmaa on kuitenkin luvassa kaikilla vanhemmilla enemmän tai vähemmän jossakin vaiheessa.

Uhmaikä tulee kuvioihin yleensä ensimmäisen kerran, kun lapsi on noin 2-3 vuoden ikäinen. Sen jälkeen seuraava vaihe tulee yleensä noin 6 vuoden ikäisenä, ja sitten taas 9 vuoden ikäisenä. Teini-iässä eletäänkin sitä kenties kaikista pelätyintä uhmaikävaihetta.

Miten reagoida uhmaikäiseen lapseen?

Lapsi ei itse tajua omaa uhmaikäisyyttään, sillä hänelle kaikki oireet ovat vain tunteita: ”minä pystyn” ja ”minä haluan”. Vanhemmille on tottakai eduksi, mikäli osaa valmistautua tähän vaiheeseen ja tietää mitä tehdä.

Usein uhmaikä tulee kuitenkin jonkinlaisena yllätyksenä ja niinpä vanhemmat huomaavat reagoivansa siihen vihaisuudelle ja muilla negatiivisilla tunteilla, usein lasta syyllistäen ja syyttäen. Kestää useimmiten hetken aikaa tajuta, että kyseessähän on uhmaikäisyys ja sen tuomat täysin normaalit, lapsen kehitykseen kuuluvat vaiheet.

Kun uhmaikäisyys alkaa ilmetä ja on pahimmillaan, kannattaa ymmärtää lapsen tarvitsevan enemmän itsenäisyyttä ja avoimuutta. Kasvatuksen johdonmukaisuus, tunteiden nimeäminen, yhdessä sovitut rajat tuovat turvallisuutta ja auttavat arjessa. Kiukkutilanteen jälkeen lapsen kanssa puhuttaesssa puhutaan ilman syytöksiä ja nöyryytystä. Lapsi ei koskan ole huono, ainoastaan hänen tekonsa tai tapansa käyttäytyä tilanteessa. Asioista on hyvä keskustella. ei voida olettaa että lapsi kyllä tajuaamitä teki väärin. Puhe on arvokasta mutta myös toiminta on tärkeää. Vanhempien ei kannata uhmata lapsen luonnollista kehitystä, vaan antaa sen tapahtua ja pyrkiä kannustamaan itsenäisyyteen.