MoMo -valmennukset tiimille

MoMo5 27.4. 

 

Viidennen tiimivalmennuksemme pidimme etänä teamsin välityksellä. Paikalla olivat Tuulan ja Päivin lisäksi Johanna Hopia, Tarja Riihola ja oman koulumme hanketiimi.  

Tiimivalmennuksemme aloitimme keskustelemalla siitä, miten tällä hetkellä poikkeavassa koulutilanteessa menee. Esille nousi opettajien tärkeä rooli kuunnella ja aistia tarkalla korvalla oppilaiden tilannetta etäopiskelussa. Osa opettajista koki tilanteen vieneen heitä kauemmaksi oppilaista, mutta osa taas tunsi pystyneensä olemaan oppilaiden kanssa melko hyvässä vuorovaikutuksessa etäopiskelusta huolimatta. Kaikki opettajat tunsivat palautteen annon ja kannustamisen tärkeiksi tilanteessa, jossa eivät voi kohdata oppilaita kasvotusten. Erityisopettajan tuki ja oppilashuollon järjestäminen nähtiin erittäin tärkeinä. 

Tiimioppimisen ja yhteisopettajuuden kehitystavoitteemme siirsimme seuraavalle syksylle ja tuleville vuosille. Yhdessä mietimme, mikä on olennaista koulussamme juuri nyt? 

Tärkeimmiksi asioiksi nousivat yhteydenpito ja kommunikaatio, “Ollaan samassa veneessä.”-ajatus. Tehdään yhdessä vallitsevasta tilanteesta riittävän hyvä. Kaikkiin oppilaisiin ja perheisiin on saatava yhteys ja perheitä on pyrittävä kuuntelemaan herkällä korvalla. Työyhteisössä on tehtävä yhteistyötä ja tuettava toisiamme helpottaaksemme jokaisen taakkaa. Työparin voima on vahva normaaliarjessa, mutta erityistilanteessa sen voima vain korostuu. Kun työyhteisö voi hyvin, jaksamme pitää huolta myös oppilaista ja perheistä parhaalla mahdollisella tavalla.  

Lopuksi suuntasimme katsetta tulevaan. Yhdessä koulumme tiimin kanssa pohdimme tekojen portaita tälle keväälle ja tulevalle syksylle. Visiomme oli jaksamisesta huolehtiminen.  

Kevään ensimmäiset tavoitteet: Työajan rajaaminen ja sen tiedoittaminen kaikille, suunnittelutyön jakaminen esim. Taito- ja taideaineet. 

Kevään toiset tavoitteet: Kevyemmät kaksi viimeistä viikkoa, yhteiset tapahtumat esim. Oppilaskunta järjestää, hienot asiat näkyville (poikkeusajan kuvistyöt), soitto perheille, yhteinen lopetus. 

Tavoitteet ensi vuodelle: Yhteisopettajuuden jatkaminen, taakan jakaminen, draamatyöskentelyn jatkaminen.  

Lopetimme tapaamisen ajatuksiin: “Toiveikas uupumus.”, “ Kellutaan vaan.” “Huolehditaan toisistamme, niin jaksamme pitää huolta lapsista ja perheistä.” 

 Epätodellinen, Fantasia, Eläinten, 3D

MoMo4 10.3.

Aloitimme tapaamisen check-in kierroksella. Keskusteliminne siitä, mitä on tapahtunut arvotyöskentelyn ja yhteisopettajuuskokeilujen saralla.

Arvopuu: Kokoaminen koulun ruokalan seinälle on aloitettu. Jatkotyöskentelytavoista on keskusteltu työyhteisön kanssa.

Yhteisopettajuuskokeilut: Kokeiluja on tehty 3.-5. luokkien opettajien kesken, 2.luokka toimii jatkuvasti yhteisopettajuusluokkana. 

Ennakkoon olimme sopineet, että tapaamiskerralla keskustelisimme tiimioppimisesta ja tiimioppimisen portaista. Olimme lukeneet etukäteen Päivin ja Tuulan meillä lähettämät ennakkomateriaalit tiimioppimisesta. Pidämme koulullamme tiimioppimistaitojen oppimista tärkeänä. Haluaisimme luoda joka vuosiluokalle omat tiimioppimisen tavoitteet, jotka kasvattaisivat tiimioppimisen taitoja suunnitelmallisesti koko alakoulun ajan.

Yhdessä mietimme jatkoa työyhteisön oppimiselle ja sovimme erilaisista pienimuotoisien kokeilujen tekemisestä kevään aikana. Kokeilut liittyvät tiimioppimiseen ja yhteisopettajuuteen. Kokeilut suunnitellaan ja arvioidaan kanvaasityökalua apuna käyttäen. Korostetaan uskallusta kokeilla rohkeasti uusia tapoja opettaa ja oppia. 

Lopuksi saimme tehtävän unelmoida 3:n vuoden päähän, millainen on Kurkimäen unelmien koulu? Suunnittelimme tavoitteet seuraavalle kolmelle vuodelle Tekojen portaille. Kirjasimme tavoitteita liittyen tiimioppimiseen ja työyhteisön kehittämiseen, sekä yhteisopettajuuteen.

MoMo3 12.2.2020

Kolmannen tiimivalmennuksen aloitimme keskustelemme siitä, mitä koulullamme on tapahtunut edellisen valmennuksen välissä. Suurimpina aiheinamme on ollut arvotyöskentelu ja yhteisopettajuuskokeilut. 

Arvotyöskentely:
- Olemme käyneet koulumme arvoja läpi henkilökunnan kanssa ja totesimme ne hyviksi ja henkilökunnan omiin arvoihin sopiviksi. 
- Oppilaiden kanssa arvoja on käsitelty 3.-6. luokkien kanssa jo aiemmin tehdyissä pienryhmissä. 1.-2. luokkalaiset työskentelivät omissa luokissaan. 
- Luokkien tuotoksista kootaan koulun yhteinen arvopuu, jota hyödynnetän jatkossa kouluarjen tukena.
- Arvoja tuodaan näkyvämmäksi huoltajille koulun sivujen kautta.

Yhteisopettajuuskokeilu:

- Koulussamme toteutetaan jo 2.luokan opettamista yhteisopettajuusluokkana.
- Olemme tehneet kokeiluja myös muutaman aineen kohdalla yhteistyössä luokkaparien kanssa. 
- Toteutuneet kokeilut ovat olleet hyväksi havaittuja.
- Osa kokeiluista on jäänyt toteuttamatta erinäisistä syistä johtuen.
- Kokeiluja jatketaan kevään 2020 aikana.

Muita tavoitteita seuraavalle syksylle:
- Tiimityöskentelyn lisäämistä työyhteisön yhteisissä asioissa. Tavoitteena yhteisten asioiden jakamista, niin että aikaa jää enemmän työn kehittämiselle ja oppimiselle.
- 2.-3.luokkien yhteisopettajuusluokka ja sen toiminnan kehittäminen.

MoMo2 26.11.

Aloitimme tapaamisen käymälllä check in- ringin koulun kuulumisista. Tämän jälkeen keskustelimme omista oivalluksistamme hankkeeseen liittyen, sekä siitä, mitä työyhteisössämme on tapahtunut viime käynnin jälkeen. 

Tiimiläisillemme kerroimme kokemuksiamme startti-valmennuksesta. Näemme valmennusten lisänneen sekä ymmärrystä tiimioppijuudest,a että merkityksestä ja tärkeydestä. Pohdimme tiimioppijuuden taitojen lähtevän kasvamaan pienestä, kohti vaativampia taitoja.

Olimme lukeneet ennakkoon Rakenna oppiva ryhmä-kirjan luvun 10, jossa käsiteltiin ryhmäprosessin ohjausta. Luvun lopussa oli pohtimiskysymyksiä, joista saimme valita yhdet. Joihin vastasimme oman kokemuspohjamme perusteella. Samoja kysymyksiä voisimme pohtia seuraavalla työyhteisövalmennuskerralla.

Momo1

Tuula ja Päivi kävivät kertomassa meille hankkeesta pää- ja sivupolkuineen, sekä avasivat MoMo-mallia. Yhdessä keskustelimme koulumme tavoitteista hankkeeseen liittyen. Lisäksi he pakkasivat reppuumme ammattikirjallisuutta ja runsaasti ajatuksen siemeniä. Jäämme innolla odottamaan, mitä noista siemenistä versoaa!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä