DraamaMoMo

DraamaMoMon toteutus Kauppis Heikin koululla

Yksi pääpoluista, draamaMoMo, käynnistyi koululla kevätlukukaudella. Draamakasvattaja Johanna on vieraillut koululla nyt kahtena päivänä (21.1. ja 20.3.). Ensimmäisellä kerralla työskenneltiin yhdessä eka- ja tokaluokkalaisten kanssa ja toisella kerralla kolmosten ja kuutosten kanssa tutustuen draaman maailmaan sekä opetellen yhdessä tunne- ja vuorovaikutustaitoja erilaisten leikkien ja harjoitusten avulla. Tässäpä muistutuksena kaikki tähän mennessä tehdyt harjoitukset:
- Kaverin esittely
- Pupu, porkkana, pyssy
- Tunnustuksia (eli luova musaliikunta ja musiikin loppuessa haastattelukysymys pareittain)
- Pikapatsaat (musa ja open huutamilla eri kokoisilla ryhmillä mahdollisimman nopea patsas)
- Patsaat ja valokuvat
- Robottien ohjelmointi
- Ruletti
- Sanaketju

Draamatuntien rakenne noudattaa tiettyä kaavaa, jonka oppilaatkin samalla oppivat. Ensimmäisellä kerralla tehdään aluksi draamasopimus eli säännöt toiminnalle. Lasten kanssa työskennellessä ne ovat:
1) Kaikki leikkivät kaikkien kanssa
2) En loukkaa toista, jokaisen pitää saada tulla tänne juuri sellaisena kuin on
3) Annan työskentelyrauhan
Selitän aina kunkin kohdan, mitä se käytännössä tarkottaa ja annan "draamallisia esimerkkejä". Sitten yleensä esittäydytään ja katsellaan peukulla kuulumisia, jonka jälkeen leikitään joku lämmittelyleikki. Lämmittelyleikitkin tähtäävät kaikkien kanssa yhteiseen tekemiseen. Varsinaisia leikkejä ja harjoituksia ehtii yhdessä oppitunnissa 2-3 ja kaksoistunnissa sitten tietysti tuplasti enemmän riippuen ryhmän koosta ja aktiivisuudesta. Kuitenkin aina tärkeintä on keskustella leikin jälkeen ryhmän kanssa, että mitä tässä opetellaan ja miksi, jotta lapsetkin oppivat ymmärtämään leikin tavoitteet ja merkityksen. Tunnin lopuksi vielä on aina yhteinen lopetus, jossa joko katsellaan fiilikset peukulla tai jutellaan vielä mikä oli kivaa ja mitä opittiin. Viimeiseksi kiitetään. Tapanani on antaa aplodit aina onnistuneen leikin jälkeen :).Tavoitteena toiminnassa on se, että opettaja oppii draamasta samalla kun osallistuu ja/tai seuraa mukana, ja tällöin työtavat saataisiin siirrettyä hankekoululle. Tällä koululla opettajat ovatkin kivasti olleet mukana tunneilla joko tarkkailemassa omaa ryhmää tai osallistumalla itsekin leikkiin: tekemällä oppii!

Toisella käynnillä iltapäivällä oli opettajien koulutuksen vuoro, joka myös kuuluu osana tähän sivupolkuun ja hankkeeseen. Tutkimme yhdessä aikuisten kanssa vuorovaikutusta sekä keskustelemalla että tekemällä samalla tavalla draamaharjoituksia kuin lastenkin kanssa. Vaikka pääpaino onkin aikuisten keskinäisen vuorovaikutuksen tutkimisessa ja tukemisessa, oli suurin osa harjoituksista sellaisia, että ne pystyi viemään myös oppilaille suoraan luokkaan. Tärkeintä tässäkin työskentelyssä oli yhteinen reflektio. Muistutuksena osallistujille, teimme nämä harjoitukset:
- Parikeskustelu: Mitä hyvää? Mitä muuttaisit? Yksi tarkentava kysymys.
- Positiivisten tunteiden lista
- Asentodemo
- Lumipallot
- Jono (pikkurilli ja työvuodet talossa)
- Sanaketju
- Näennäinen vuorovaikutus
- Roolinelikenttä
- Kosketa sitä, joka...

Jotta hankkeesta olisi pitempiaikainen hyöty, on tavoitteena saada vuorovaikutustaitojen opettelu osaksi koulun arkea koulun omin voimin. Tällä koululla tunnetaidoissa onkin ollut jo paljon projekteja ja jaksoja. Seuraavaksi ryhdymme miettimään sitä, miten hanke parhaiten auttaa ja palvelee heitä. Korona-virus vaan meinaa nyt sotkea suunnitelmat, mutta varmasti jotain keksitään etäyhteyksien avulla ainakin :).

20.3.2020 draamakasvattaja Johanna Hopia