Rakentava vuorovaikutus ja ryhmäprosessit

Draamakasvattajan ajatuksia draamaMoMosta Hiltulanlahden koululla

Yksi hankkeen pääpoluista on draamaMoMo, jossa tavoitteena on luoda jokin pysyvä malli vuorovaikutustaitojen opettamiseen koululla. Jokainen hankekoulu valitsee itse heille sopivan tavan, ja draamakasvattaja on toiminnan tukena ja apuna. Hiltulanlahden koulussa haluttiin minun resurssit käyttää sekä lasten kanssa työskentelyyn että aikuisten säännölliseen kouluttamiseen. Koululla itsellään on paljon aiheesta sekä tietoa että taitoa, ja minun yhtenä tavoitteena ja tehtävänä on valjastaa ne käyttöön. Ehdinkin vierailemaan lukuvuoden aikana koululla kolmena päivänä, mutta valitettavasti Korona-pandemia sotki loppukevään suunnitelmat. Näinä kolmena päivänä ehdin työskentelemään kuitenkin lähes kaikkien koulun luokkien kanssa. Minut otettiin aina ihan mahtavasti vastaan ja ehdimme yhdessä leikkiä monta erilaista draamaleikkiä.

Draamatuntien rakenne noudattaa tiettyä kaavaa, jonka oppilaatkin samalla oppivat. Ensimmäisellä kerralla tehdään aluksi draamasopimus eli säännöt toiminnalle. Lasten kanssa työskennellessä ne ovat:
1) Kaikki leikkivät kaikkien kanssa
2) En loukkaa toista, jokaisen pitää saada tulla tänne juuri sellaisena kuin on
3) Annan työskentelyrauhan
Selitän aina kunkin kohdan, mitä se käytännössä tarkottaa ja annan "draamallisia esimerkkejä". Sitten yleensä esittäydytään ja katsellaan peukulla kuulumisia, jonka jälkeen leikitään joku lämmittelyleikki. Lämmittelyleikitkin tähtäävät kaikkien kanssa yhteiseen tekemiseen. Varsinaisia leikkejä ja harjoituksia ehtii yhdessä oppitunnissa 2-3 ja kaksoistunnissa sitten tietysti tuplasti enemmän riippuen ryhmän koosta ja aktiivisuudesta. Kuitenkin aina tärkeintä on keskustella leikin jälkeen ryhmän kanssa, että mitä tässä opetellaan ja miksi, jotta lapsetkin oppivat ymmärtämään leikin tavoitteet ja merkityksen. Tunnin lopuksi vielä on aina yhteinen lopetus, jossa joko katsellaan fiilikset peukulla tai jutellaan vielä mikä oli kivaa ja mitä opittiin. Viimeiseksi kiitetään. Tapanani on antaa aplodit aina onnistuneen leikin jälkeen :).Tavoitteena toiminnassa on se, että opettaja oppii draamasta samalla kun osallistuu ja/tai seuraa mukana, ja tällöin työtavat saataisiin siirrettyä hankekoululle. Tällä koululla opettajat ovatkin kivasti olleet mukana tunneilla joko tarkkailemassa omaa ryhmää tai osallistumalla itsekin leikkiin: tekemällä oppii! Tässä vielä muistutuksena kaikki opetellut leikit:
- Peukkukuulumiset
- Vieruskaverin esittely (nimi + mistä tykkää)
- Pupu, porkkana, pyssy
- Katseet kiertää
- Robottien ohjelmointi
- Tunnustuksia (luova liikunta musan tahtiin + pysähtyessä kysymykset pareittain)
- Patsaspuisto
- Tutti frutti
- Ritaritaistelu
- Ruletti

Hiltulanlahdessa aikuisten kohdalla saatiin mahtava systeemi vuorovaikutuksen tutkimiselle; aamuisin ennen oppilaiden tuloa oli henkilökunnan koulutuksen vuoro. Tutkimme yhdessä aikuisten kanssa vuorovaikutusta sekä keskustelemalla että tekemällä samalla tavalla draamaharjoituksia kuin lastenkin kanssa. Vaikka pääpaino onkin aikuisten keskinäisen vuorovaikutuksen tutkimisessa ja tukemisessa, oli suurin osa harjoituksista sellaisia, että ne pystyy viemään myös oppilaille suoraan luokkaan. Tärkeintä tässäkin työskentelyssä oli yhteinen reflektio. Muistutuksena osallistujille, teimme nämä harjoitukset:
- Peukkuväittämät
- Parikeskustelu: Mitä hyvää? Mitä muuttaisit? Yksi tarkentava kysymys.
- Tunneseinä
- Lumipallot
- Sanaketju
- Boal-kättelykävely (toinen käsi aina kiinni jonkun muun kädessä)
- jono
- Ruletti
- Kosketa sitä, joka...
- Puhu hyvää selän takana


Vaikka kaksi kertaa tältä keväältä jäi Korona-pandemian takia käymättä, jatkuu yhteistyö etäyhteyksien avulla, ja toivottavasti syksyllä ihan livenä! Hiltsuun on aina mukava mennä, kun vastassa on tuttuja kasvoja ja ystävällisiä hymyjä :).

Ajatuksiaan kirjasi 3.4.2020 draamakasvattaja Johanna Hopia

Draamapäivät koulullamme kevät 2020

ke 29.1.
#parastaennen - draamatunnit
- henkilökunnan draamatunti 8-9
- oppilasryhmien draamatunnit 9-12 

ke 12.2.
#parastaennen - draamatunnit
- henkilökunnan draamatunti 8-9
- oppilasryhmien draamatunnit 9-14

ke 1.4.
#parastaennen - draamatunnit 
- henkilökunnan draamatunnit 8-9
- oppilasryhmien draamatunnit 9-13

ke 22.4.
#parastaennen - draamatunnit 
- henkilökunnan draamatunnit 8-9
- oppilasryhmien draamatunnit 9-13

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä