Arviointi
Palaute oppilailta:
Lapset olivat pitäneet mok-viikolla seuraavista sisällöistä ja toiminnasta:
- beebot-ohjelmointi (Kuopion nähtävyydet)
- Kuopio-kansioiden tekeminen
- Pomppulinna
- Kuopio juhlatäytekakkujen tekeminen (kuvataide)
- Vanhempainyhdistyksen järjestämä iltajuhla
- Yhteislaulutilaisuus
Osa ei ollut pitänyt kirjoittamisesta tai beeboteista.
Parannusehdotuksia mok-viikolle:
- lisää toimintaa ja liikuntaa ulkona
Tavoitteet:
Tavoitteena on kannustaa oppilasta kiinnostumaan lastenkirjallisuudesta, mediateksteistä ja muista teksteistä luomalla myönteisiä lukukokemuksia ja elämyksiä sekä tarjoamalla mahdollisuuksia tiedonhalun tyydyttämiseen sekä lukukokemusten jakamiseen.
Oppilaat oppivat tuntemaan ja arvostamaan elinympäristöään ja sen kulttuuriperintöä sekä omia sosiaalisia, kulttuurisia, uskonnollisia, katsomuksellisia ja kielellisiä juuriaan.
Oppilaita ohjataan tunnistamaan taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja.
Tavoiteena on innostaa oppilaita tutustumaan musiikilliseen kulttuuriperintöönsä leikkien, laulaen ja liikkuen
ARVIOINTI:
Lastenkirjallisuutta olisi voinut lisätä viikon aikana. Mediatekstejä tarkasteltiin Kuopio-teemaisen elokuvan muodossa.
Oppilaita on innostettu musiikilliseen kulttuuriperintöön yhteislaulutilaisuudessa, johon oppilaat saivat toivoa kappaleita. Visuaalisen kulttuurin ilmenemistä tarkasteltiin 1-2.-luokilla Kuopion nähtävyyksiin tutustumalla, sekä 3.-4.-luokilla vaakunoihin perehtymällä. Viikon huipennuksena toimineet Kuopion syntymäpäiväksi järjestetyt pomppulinnat olivat suosittuja, sekä lisäsivät liikettä viikolla. Yhteistyö vanhempainyhdistyksen kanssa toimi.
Seuraavilla MOK-viikoilla pyritään lisäämään ulkoilua osaksi toimintaa oppilaiden toiveiden mukaisesti.