Koulun toimenpiteet

Tuemme oppilaiden oma-aloitteista toimintaa. Koulussamme on oppilaskunnan hallitus ala- sekä yläkoulussa ja tukioppilastoimintaa yläkoululaisilla. He osallistuvat kouluviihtyvyyden lisäämiseen. Vehkalammin yksikössä toimii oma oppilaskunnan hallitus. Oppilaskunnan hallitukset kokoontuvat säännöllisesti ja osallistuvat koulun tapahtumien järjestämiseen. Koulumme tukioppilaat valvovat liikuntavuoroja pitkällä toimintavälitunnilla yhdessä käytävävalvojan kanssa. Välituntivalvoja huolehtii salin välineiden järjestyksestä yhdessä tukioppilaiden kanssa.
  
Koulussamme lisätään tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamista sekä positiiviseen käyttäytymiseen kannustamista. Riistaveden yhtenäiskoulun puolella kannustavan ja oppimismyönteisen ilmapiirin edistämiseksi valitsemme kerran kuukaudessa ennalta sovitulta luokalta Riksun ja Raksun (fiksu, reilu, auttavainen kaveri) palkitsemalla heidät kunniakirjoilla. Alakoulun luokissa on otettu käyttöön kannustinjärjestelmät, jotka kannustavat positiiviseen käyttäytymiseen. Tunne- ja vuorovaikutustaitoja harjoitellaan luokissa säännöllisesti. Vehkalammin yksikössä on toteutettu kummioppilastoimintaa pitkään. Lukuvuonna 2023-2024 Riistaveden alakoulussa aloitetaan kummioppilastoiminta 1. ja 4., 2. ja 5. sekä 3. ja 6. luokkien yhteistyönä. Toimintaa ohjaa Johanna Parviainen.

9. luokkalaiset jatkavat opiskelua sovelletulla teknologiapainotuksella. Riistaveden yhtenäiskoulun teknoluokkapedagogiikka perustuu muutama vuosi sitten toteutettuun "Teknoluokilta tulevaisuuden tekijöiksi" -hankkeeseen soveltaen Oulun Rajakylän teknoluokan rakennuspalikat -mallia. Koulussamme teknoluokka-ajatusta juurrutetaan koko ikäluokalle ja ilman lisätunteja. Tavoitteena on matematiikan, fysiikan, kemian, käsityön ja kotitalouden välinen tiiviimpi yhteistyö ja teknoluokkavälineiden (esim. robotit, Microbit -mikrokontrollerit, 3D-mallinnusohjelmat ja 3D-tulostin) tehokkaampi hyödyntäminen. Päättyneen 1:1-hankkeen myötä kaikilla 9. luokan oppilailla on henkilökohtaiset tietokoneet käytössään. Lv 2023-24 Riistaveden yhtenäiskoulun 6. ja 7. luokan oppilaat osallistuvat 1:1 -hankkeeseen, jossa oppilaat saavat henkilökohtaiset Windows-käyttöjärjestelmän tietokoneet. Vehkalammin koululla oppilailla on henkilökohtaiset koneet käytössään 3.-6. luokilla. Opetus tapahtuu Kuopion kaupungin opetussuunnitelman mukaisesti.


Oppilaiden poissaoloja seurataan kaupungin ohjeistuksen mukaan (Poissaoloihin puuttumisen portaat) ja ne merkitään Wilmaan. Oppilaille annetaan kannustavia, positiivisia tuntimerkintöjä, joita on lisätty Wilmaan.

KouluunSitouttamisenPortaat_2022-2023 esittelyversio (1) (3).pdf



Poissaolo-ohjeistus lv 2023-24.docx


Opettajat, oppilaat, huoltajien edustajat ja opiskeluhuoltoryhmä yhdessä tarkistavat ja päivittävät koulun järjestyssäännöt tarvittaessa
yhteisöllisessä opiskeluhuoltoryhmässä. Kurinpitomenettelyä toteutetaan perusopetuslain mukaisesti. Ensisijaisena rangaistuskeinona on kasvatuskeskustelu.  
  
Luokanopettajat ja luokanohjaajat kutsuvat oppilaat ja huoltajat oppimiskeskusteluun kerran lukuvuodessa marras-tammikuun välisenä aikana. Keskustelun pohjana toimii Kuopion kaupungin oppimiskeskustelulomake, joka jaetaan ennen syyslomaa. Keskustelussa käydään läpi oppilaan asettamat tavoitteet kuluvalle lukuvuodelle.

Arvioinnissa noudatamme valtakunnallista opetussuunnitelmaa sekä Kuopion kaupungin paikallista opetussuunnitelmaa. Arvioinnin perusteista huoltajat saavat tietoa koululla järjestettävissä vanhempainilloissa sekä opettajilta lukuvuoden alussa sekä aikana. 

Opettajat käyvät oppilaidensa kanssa oppiaineiden tavoitteet sekä arvioinnin periaatteet ikäkaudelle tarkoituksenmukaisella tavalla. Jokaisen oppilaan tulee saada tietoa oppimisen tavoitteista eri oppiaineissa ja siitä miten hänen suoriutumistaan niissä arvioidaan. 

Perusopetuksessa arviointi kohdistuu oppimiseen, osaamiseentyöskentelyyn ja käyttäytymiseen. Opettajat suunnittelevat ja toteuttavat arviointikäytänteet yhdessä oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti. Suunnittelua tehdään tiimipalavereissa lukuvuoden aikana. Oppilaiden erilaiset tavat oppia ja työskennellä otetaan huomioon ja huolehdimme siitä, ettei osaamisen osoittamiselle ole esteitä. Arvioinnin tehtävänä on auttaa oppilasta hahmottamaan opintojensa etenemistä. Kaikki Riistaveden yhtenäiskoulun ja Vehkalammin yksikön opettajat kävivät lukuvuoden 2022-2023 aikana Arviointimestariksi -verkkokoulutuksen, jossa saatiin työkaluja arviointiosaamisen kehittämiseen.

Käytämme arvioinnissa monipuolisia menetelmiä muun muassa:

  • kirjallisia kokeita
  • suullisia kokeita
  • ryhmätöiden tuotoksia
  • muita erilaisia näyttöjä.



Opiskelun ohjaamisen ja kannustamisen sekä itsearvioinnin taitojen kehittämisen lisäksi oppilaita ohjataan antamaan vertaispalautetta. Työskentelyn arviointi on osa jokaisen oppiaineen arviointia.

Käyttäytyminen arvioidaan todistuksissa omana kokonaisuutena, eikä
 siitä saatu arvosana tai sanallinen arvio vaikuta oppiaineesta saatavaan arvosanaan tai sanalliseen arvioon.

Käyttäytymisen kriteerit Kuopio.PDF


Oppilaalle ja hänen huoltajalleen
 annetaan lukuvuoden aikana tietoa opintojen edistymisestä, työskentelystä ja käyttäytymisestä. Palautetta annetaan sähköisesti Wilman välityksellä ja oppimiskeskusteluissa. Yläkoululaiset saavat välitodistuksen syyslukukauden lopuksi. Lukuvuoden päätteeksi kaikille oppilaille annetaan lukuvuositodistus.



Joustava esi- ja alkuopetus

Molemmissa kouluissa pidetään esi- ja alkuopetuksen yhteistyötunteja (1-2 h / viikko)

Tiimisopimus:

Tiimisopimus esi- ja alkuopetus 2023-2024.pdf



Tieto- ja viestintäteknologia (tvt)

Lukuvuonna 2023–2024 koulun henkilökunnan TVT-osaamisen kehittämisen tukena ovat Riistavedellä tutoropettaja Marjo Harakka sekä Vehkalammin yksikössä Niko Falck. Koulumme TVT-mentorina toimii Sinikka Leivonen. 

Opettajat hyödyntävät Kuopion kaupungin digitaitokalenteria turvatakseen kaikille oppilaille tasapuoliset mahdollisuudet TVT-taitojen kehittymiseen. Digitaitokalenteri on TVT-opsin tavoitteiden saavuttamiseksi koottu tukimateriaali vuosiluokille 1.-6. ja 7.-9. 

Digitaalisia laitteita ja robotiikkaa hyödynnetään monipuolisesti eri oppiaineissa. Lisäksi jatkamme digitaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämistä.
Kouluissamme käytetään Google-ympäristöä oppilaiden kanssa.

Kaikilla opettajilla on henkilökohtaiset tietokoneet.

 

TVT suunnitelma: 

 
Syksyn 2023 digiekosysteemin palaverissa olemme asettaneet edelleen tavoitteeksi DigiAgentti -toiminnan järjestelmällisen hyödyntämisen ala- ja yläkoulussa. Lisäksi tavoitteenamme on opettajien digiosaamisen systemaattinen kehittäminen opeparityöskentelyn avulla. Lisäksi tavoitteenamme on infotaulujen opettelu ja hyödyntäminen. Oppilasagenttiryhmiä ohjaa Riistavedellä Marjo Harakka ja Vehkalammin yksikössä Niko Falck. Agentteja voi varata tunneille sähköisen varauskalenterin kautta. Toimintaa suunnitellaan ja arvioidaan henkilökunnan palavereissa tarpeen mukaan. Oppilaiden kanssa suunnitellaan ja valmistellaan toimintaa sekä arvioidaan syyslukukauden ja kevätlukukauden lopussa.

Koulussamme tehdään yhteistyötä opettajien, TVT-mentorin ja tutoropettajien välillä. Ammattitaitoa lisätään koulutuksiin osallistumalla. 

Riistaveden yhtenäiskoulun oppilaiden yhteiskäytössä on Chromebookeja ja iPadeja. Varaukset tehdään sähköiseen varauskalenteriin ja laitteet ovat kaikkien opettajien ja opetusryhmien saatavilla niille tarkoitetuissa varastoissa ja latauskärryissä. TVT-pedagogiikan kehittäminen, opetuskäytön seuranta sekä digitaalisiin sovelluksiin ja oppimateriaaleihin tutustuminen kuuluu jokaiselle henkilökuntaan kuuluvalle.
 
Tekninen tuki: 
ATK/AV-vastaavat: Niko Falck, Matias Kiiskinen ja Marjo Harakka. 
 
Pedagoginen tuki:
TVT-mentori Sinikka Leivonen ja TVT-tutorit  Marjo Harakka sekä Niko Falck .




MONIALAINEN OPPIMISKOKONAISUUS SYYSLUKUKAUSI 2023  

Vehkalammin koulu
Aihe: Kieli ja kulttuuri

Ajankohta: Viikolla 40-41

Oppiaineet: kaikki


Arviointi: 
Osana oppiaineita.


Riistaveden yhtenäiskoulu

Aihe: Uutta ja vanhaa (Riistavesi 50 v osana Kuopiota, srk:n 100-vuotisjuhla, uusi monitoimijatalo)
Koulun vihkijäisjuhla 13.12. 

Ajankohta: 7.-13.12.

Oppiaineet: kaikki


Sisältö:
- Perehdytään uusiin oppimisympäristöihin ja tehdään sekaryhmissä tuotoksia juhlavuoden ja uuden koulun kunniaksi.

Laaja-alaiset taidot: 
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
L4 Monilukutaito
L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Arviointi: 
Osana oppiaineita.




MONIALAINEN OPPIMISKOKONAISUUS KEVÄTLUKUKAUSI 2024


Riistaveden yhtenäiskoulu

7.-9. lk

Aihe: Kieli ja kulttuuritietoisuus (Kuopion kaupungin yhteinen aihe) 

Ajankohta: kevät 2024

Oppiaineet: Kaikki oppiaineet

Laaja-alaiset taidot:
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
L4 Monilukutaito
L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

 

Arviointi: Arvioidaan osana oppiaineiden arviointia. Ryhmien sisällä tehdään itsearviointia ja ryhmien välillä vertaisarviointia. 

1.-6. lk

Aihe: Kieli ja kulttuuritietoisuus (Kuopion kaupungin yhteinen aihe) 

Ajankohta: kevät 2024

Oppiaineet: Kaikki oppiaineet

Arviointi: Formatiivinen arviointi painottaen suullista palautetta ja oppilaan omaa ajattelua.

Vehkalammin koulu
1.-6. lk

Aihe: Työelämätaidot ja yrittäjyys

Ajankohta: kevät 2024

Oppiaineet: Kaikki oppiaineet

Arviointi: Formatiivinen arviointi painottaen suullista palautetta ja oppilaan omaa ajattelua.