Koulun toimenpiteet

Koulussa on pätevä henkilöstö ja rekrytoinnilla on varmistettu henkilökunnan soveltuvuus yhtenäiskoulun tarpeisiin. Pyrkimyksenä on, että koulussa on mahdollisimman paljon kaksoiskelpoisia opettajia. Rekrytoinneissa korostetaan tiimiosaamista, yhteisopettajuutta, tvt-taitoja sekä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta. 

Sijaisuuksien järjestämisessä lyhyet 1-3 päivää kestävät sijaisuudet hoidetaan pääsääntöisesti talon sisäisin järjestelyin, ellei kyse ole erityisestä turvallisuusriskistä tai jos samaan aikaan on useita henkilöitä poissa. Tätä pidempiin poissaoloihin etsitään ulkopuoliset sijaiset.  

 Kehitys- ja arviointikeskustelut käydään keväällä 2024. Tarpeen mukaan voidaan käydä myös syyslukukaudella.

Koulutuksen suunnittelussa otetaan huomioon henkilöstön osaamisen kehittämisen tarpeet sekä koulun kehittämisen tarpeet.  
 
Työhyvinvointivastaavina toimivat Sari Kukkonen ja Marjo Leskinen. Vastaavat kouluttautuvat vuosittain järjestettivässä koulutuksissa. Koulutuksissa on mukana myös rehtori. Työhyvinvointivastaavat järjestävät henkilöstölle yhteistä tekemistä ja virkistäytymistä vapaa-ajalla lukuvuoden aikana. Ilmapiirin pitäminen avoimena ja keskustelevana on tärkeää.

Koulumme henkilöstöä varten on koulutettu henkinen ensiaputyöntekijöitä jotka toimivat henkisenä tukena ja keskusteluapuna, jos henkilöstön jäsen kohtaa akuutteja henkilökohtaisia vaikeuksia tai kriisitilanteita.

 Kuopion kaupungissa on hyvinvointisuunnitelma, jota käytetään koulussa tehtävän työhyvinvointityön pohjana.
HyvinvointisuunnitelmaKuopio.PDF

Koulustamme oli rehtori, apulaisjohtaja ja yksi opettaja vuonna 2022-23 järjestetyssä LYHTY-hankkeessa (Lisää Yhteisöllisyyttä ja Hyvinvointia TyöYhteisöihin). Sen aikana koulullemme tehtiin oma työhyvinvointisuunnitelma. 

Työhyvinvointiesitys LYHTY.pdf

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä