Palloilua

Viime perjantaina koulussamme oli eri Kuopion alakouluista 1.-2.-luokkalaisia, jotka opettelivat pelaamaan erilaisia mailapelejä. Tapahtuman tarkoituksena oli tutustuttaa heitä eri lajeihin ja osoittaa, että eri lajeja voi harrastaa, vaikka ikää ei olisi kertynyt vielä kauheasti. Saimme tänne mailapeliliigasta kouluttajia, samoin muista Kuopion mailapeliseuroista. Tapahtumaa edeltävänä päivänä myös opettajille järjestettiin koulutus.

Joitain koulumme oppilaita, kaseja ja ysejä, oli mukana tapahtuman toteutuksessa apuohjaajina. He tutustuttivat oppilaita mailapeleihin ja kierrättivät heitä eri pisteissä, kuten pingis-, pesäpallo ja sulkapallopisteissä. Muutama tyttö 9h:lta teki lapsille temppuradan, jossa lapset pääsivät harjoittelemaan liikkumista mailan ja pallon kanssa.

”Lapset olivat erittäin innokkaita kokeilemaan erilaisia tehtäviä, esimerkiksi temppuradalla kulkemista. Heidän täytyi tasapainotella mailan kanssa kuljettaen erilaisia palloja, kuten sulkapalloja ja pingispalloja tennismailoilla ja muilla mailoilla. Pisteitä oli kuusi kipaletta.” -Ida Feodoroff 9H

”Oli kivaa ja mielenkiintoista päästä pelaamaan squashia, koska en ole ennen pelannut.” -Niklas Anttila 9H

Ysiluokkalaisten osuus päättyi siihen, kun he ohjeistivat paikalle saapuneita kasiluokkalaisia. Koko tapahtuma kesti kahdeksasta kahteentoista.

Vera & Ella


Last Friday there were first and second grade students in our school. They were practising to play different ball games. The meaning of this event was to introduce them to different sports and indicate that hobbies can be interesting even though you are not very old. We got here trainers from different ball game teams in Kuopio. A day before the event there were also a training for the teachers in our school.

Some students in our school, eight / ninth grades, were organizing this event. They were assistant instructors. They introduced the students to table tennis, baseball and badminton, for example. Some girls on class 9H made an adventure track where kids could practise moving with balls and sticks.

"The kids were very avid to try different missions, like moving on the adventure track. They balanced with sticks and transported different balls, like birdies and other sticks. There were six stops. " -Ida Feodoroff 9H

"It was nice and interesting to play squash because I haven't palyed it." -Niklas Anttila 9H

The ninth-graders' job ended after they had instructed the eight-graders who had arrived there. The whole event was at 8-12 a.m.

Vera & Ella

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin