Ruokailu

Teksti

RUOKAILUSTA

Kouluruokailusta vastaa Servica Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymä. Kuopion kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa noudatetaan yhtenäistä kuuden viikon kiertävää ruokalistaa. Se löytyy internetistä, www.servica.fi. Ruokalista on myös ilmaisjakeluviikkolehdissä sekä päiväkohtaisesti Savon Sanomissa.

Kouluruokailu on osa koulussa tapahtuvaa kasvatusta ja opetusta. Sen tavoitteena on edistää ja ylläpitää oppilaan terveyttä ja työtehoa sekä hyviä tapoja. Se ohjaa myös terveelliseen ravitsemukseen. Hyvän vireystason ylläpitämiseksi on tärkeää, että oppilas kokoaa itselleen ravitsemuksellisesti täysipainoisen aterian, johon kuuluu lämmin ateria, tuoresalaatti, leipä, levite ja ruokajuomaksi maito tai piimä.

Mikäli ruokailija tarvitsee erityisruokavalioannoksen joko terveydellisistä tai uskonnollisista syistä, tulee siitä toimittaa vanhempien allekirjoittama erityisruokavalioilmoitus keittiöön aina uuden lukuvuoden alussa. Muutoksista tulee ilmoittaa välittömästi. Erityisruokavalio ruoat ovat linjastossa erillisissä merkityissä kannellisissa astioissa, josta oppilas voi ottaa itse annoksensa tai pyytämällä keittiön henkilökunnalta.

Kouluravintolassamme ruokailee päivittäin n. 600 oppilasta. Rauhallinen ja toisen ihmisen huomioon ottava käyttäytyminen ruokailussa on ehdoton edellytys sujuvalle ja mielekkäälle ruokailuhetkelle.


Oppilailla on mahdollisuus ostaa välipalaa, joka on päivittäin erilainen. Siihen kuuluu juoma, leipä, levite, leikkele tai juusto sekä vaihdellen kiisseliä/ jogurttia/ marja- hedelmäpuuroa tai marjapiirakkaa yms. Välipala maksaa 1,90€. Toivomme, että välipalaliput ostetaan 10 kpl:n lippukirjoina, näin jokainen ehtii nauttia välipalan välitunnilla myöhästymättä oppitunnilta. Välipalakokonaisuuksien lisäksi tai vaihtoehdoksi oppilaat voivat ostaa juomia ja hedelmiä. Päivittäinen erillishinnasto on: Kaakao 0,80€, kahvi / tee pieni 0,70€ / iso 0,90€, hedelmä (n.150g) 0,70€.

Toivomme avointa, mutta asiallista palautetta ruuasta ja ruokalistasta suoraan keittiölle tai osoitteeseen www.servica.fi/ruokapalvelut.
Mikäli kiinnostuit kouluruokailusta enemmänkin tai mielessäsi on jotain kysyttävää ota rohkeasti yhteyttä.
Värikästä syksyn jatkoa kaikille!
Terveisin keittiön väki Keittiön yhteystiedot: puh: 044-4260712

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä