Oppilashuolto

Oppilashuolto ja

OPPILASHUOLTO

Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa.
Oppilashuolto

Koulukuraattori- ja koulupsykologitoiminta
Oppilaat ja heidän vanhempansa ja opettajansa saavat halutessaan koulukuraattoreilta ja koulupsykologeilta tukea oppilaan koulunkäyntiin liittyvien pulmien selvittelyssä.
Koulukuraattori ja koulupsykologi työskentelevät tarvittaessa myös työparina. Lapselle ja nuorelle mietitään ja sovitaan yhdessä huoltajan kanssa tarvittava tuki. Tarvittaessa tehdään yhteistyötä myös muiden lasten ja nuorten palveluissa työskentelevien asiantuntijoiden kanssa.
Vanhemmat tai oppilas itse voivat ottaa yhteyttä koulukuraattoriin tai koulupsykologiin. Yhteydenotto voi tulla myös esimerkiksi opettajan tai terveydenhoitajan kautta. Oppilashuoltotyö on luottamuksellista ja toimintaa ohjaavat tietosuojaa ja salassapitoa koskevat säädökset.
Koulukuraattoriin voi ottaa yhteyttä mm. seuraavissa asioissa: käyttäytymisongelmat, koulunkäynnin laiminlyönti, vaikeudet sosiaalisissa suhteissa sekä koulukiusaaminen.

Koulupsykologi on apuna lapsen tai nuoren oppimiseen, keskittymiseen, tunne-elämään ja käyttäytymiseen liittyvissä huolissa.

Koulukuraattori
Paula Määttä p. 044 718 4559
paula.maatta@pshyvinvointialue.fi


Koulupsykologi

Samu Ratus p. 044 461 0934

samu.ratus@pshyvinvointialue.fi

 


Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä
Tehtävänä on laatia kouluhyvinvointia vahvistavat oppilashuollolliset suunnitelmat, aikataulut ja yhteistyökuviot.
• Työryhmä kokoontuu lukuvuoden aikana vähintään kaksi kertaa
• Työryhmään kuuluvat rehtorit, apulaisjohtajat, koululääkäri, -psykologi,- kuraattori, terveydenhoitajat, suunnitteluryhmien opettajat, opinto-ohjaajat, erityisopettajat, oppilaskunnan edustajat, huoltajia vanhempainyhdistyksestä sekä käsiteltävän aiheen mukaiset asiantuntijat mm. koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen hanketyöntekijä.

Yksilökohtainen asiantuntijaryhmä
Asiantuntijaryhmä kootaan yksittäisen oppilaan oppilashuollon palvelujen järjestämiseksi.
Käsiteltävät asiat ovat oppilaan fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin liittyvät henkilökohtaiset asiat.

Ryhmän kokoaa tuen tarpeen havainnut opetushenkilöstön tai oppilashuollon palveluiden edustaja.
Ryhmän monialainen kokoonpano perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja käsiteltävään asiaan. Ryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön. Asiantuntijoiden nimeäminen ryhmän jäseniksi ja muiden yhteistyötahojen tai oppilaiden läheisten osallistuminen ryhmän työskentelyyn edellyttää oppilaan tai huoltajan suostumusta.

Moniammatillinen työryhmä
Ryhmässä käsitellään kolmiportaisen tuen asiat, kurinpidolliset asiat sekä koulunkäynnin laiminlyontiin (poissaolot) littyvät asiat. Tarpeen mukaan ryhmässä on rehtori, luokanohjaaja,luokanopettaja, erityisopettaja,aineenopettaja, terveydenhoitaja, lääkäri, psykologi,kuraattori, koulunkäynninohjaaja tai muita kouluyhteisön jäseniä.
Oppilasta ja huoltajaa on kuultava, kun kyseessä tehostetun ja erityisen tuen käsittely ja selvittäminen. Tuen järjestäminen ei perustu vapaaehtoisuuteen eikä tarvitse oppilaan / huoltajan suostumusta.

Kriisiryhmä
Koululla on kriisiryhmä. Kriisiryhmän tehtävänä on auttaa oppilaita tai henkilökuntaa koskevissa kriisitilanteissa (esim. onnettomuudet, sairaus tai kuolemantapaus). Yhteyden ryhmään saa rehtorin kautta. Koulussa on suunnitelma väkivalta- ja uhkatilanteissa toimimisesta.