6 Kasvatus ja oppiminen

Koulun pedagogiikan kehittäminen

Koulut toteuttavat olemassa olevia opetussuunnitelmia uusien, 22.12.2014 hyväksyttyjen opetussuunnitelman perusteiden suuntaisesti. Koulut valmistelevat lukuvuoden 2015 – 2016 aikana uuden kasvun ja oppimisen lautakunnassa 10.6.2015 hyväksytyn tuntijaon ja valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden mukaiset koulukohtaiset opetussuunnitelmat, jotka otetaan käyttöön 1.8.2016 alkaen. Lisäksi koulujen ops-vastaavat osallistuvat alueelliseen ja kuntakohtaiseen opetussuunnitelmatyöhön.

Työtapoja ja opettajien yhteistyömalleja kehitetään oppilaiden oppimista ja kasvatusta ohjaavaan suuntaan. Opetukseen kuuluu kasvatustavoitteiden suuntainen suunnittelu sekä vuorovaikutus opetus - oppimistilanteessa ja opiskelun olosuhteiden säätely siten, että saadaan aikaan tietoista ja mielekästä oppimista.

Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen mahdollistaa pedagogiikan muutoksen kohti toimintakulttuuria, jossa oppijan itsensä rooli korostuu tutkivaan oppimiseen ja ilmiöpohjaisuuteen perustuvassa oppimisprosessissa. Kouluilla on käytössään langattomat verkot, oppilaiden henkilökohtaiset tunnukset verkkoon ja keskeisiin sähköisiin oppimisympäristöihin. Tämän lisäksi koulut hankkivat harkintansa mukaan sähköisiä materiaaleja.

Tieto- ja viestintäteknologian (tvt) taitoja harjoitellaan kaikilla luokka-asteilla ja opitaan käyttämään niitä opiskelun välineinä. Tvt-taitoihin sisältyvät käytännön taidot ja oma tuottaminen, vastuullinen ja turvallinen toiminta, tiedonhallinta sekä tutkiva ja luova työskentely ja vuorovaikutukseen sekä verkostoitumiseen liittyvät tietotekniset taidot.

Kaupunkitasoiset vesot ja koulukohtaiset vesot käytetään lukuvuoden 2015 – 2016 aikana opetussuunnitelmatyöhön sekä koulun toiminnan suunnitteluun ja arviointiin.

Luokanohjaajat käyvät henkilökohtaiset arviointikeskustelut oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa lukuvuoden aikana, ks. Perusopetuksen ohjeita ja lomakkeita.

Koulun tulee huolehtia oppilasarvioinnin yhdenmukaisuudesta. Rehtori vastaa, että opettajat suunnittelevat opetusta ja toteuttavat arvioinnin yhdessä. Koulu tiedottaa arvioinnista oppilaita ja huoltajia.


Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Sari Helena Kokkonen 044 718 4018

Koulun toimenpiteet

Yleistä

Opetuksen lähtökohtana on hyvä, laadukas perusopetus uutta opetusteknologiaa hyödyntäen. Tärkeää on kannustava ja oppimismyönteinen ilmapiiri, jota edistetään lisäämällä oppilaiden osallistamista opetuksen suunnittelussa. Kurinpitomenettelyä toteutetaan ensijaisesti käymällä kasvatuskeskusteluja.

Arvioinnin tulee olla monipuolista, tasapuolista sekä yhtenäistä perustuen jatkuvaan näyttöön. Oppilaiden tulee tietää, millä perusteella heidän suorituksiaan arvioidaan. Oppilaan arvioinnilla tuetaan tavoitteiden toteutumista. Huoltajalle arviointi antaa tietoa arviointiperusteista ja oppilaan edistymisestä. Arviointi myös auttaa huoltajaa tukemaan lasta opiskelussa ja opintoihin liittyvissä valinnoissa sekä kasvussa ja kehittymisessä. Vanhempien kanssa käydään lukuvuoden aikana arviointi- tai kehityskeskustelu.

Koulun pedagogiikan ja toiminnan kehittäminen

Koulussa toteutetaan yhteisöllistä suunnittelua, joka on jaettu useampaan tasoon. Yhteisissä palavereissa käydään läpi koko koulua koskevat yhteiset linjat ja tehdään yhteenvedot tiimien esityksistä ja keskusteluista.

Opettajat on jaettu tiimeihin, jotka kokoontuvat säännöllisesti ja tiimissä keskustellaan opetuksen toteuttamista ja suunnittelua koskevista asioista. Tiimeissä tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon ja pyytää muun henkilökunnan edustus ja oppilasedustus.

Koulun suunnitteluryhmä tekee yhtenäiset linjaukset ja esitykset opetuksen kehittämisestä ja koulun toiminnan käytännöistä.

Lisäksi koulussa on nimetty eri vastuualueille yksi tai useampia opettajia, joiden tehtäviin kuuluu edistää ja kehittää kutakin osa-aluetta koulun toiminnassa. Osa-alueita ovat mm. OPS, TVT, välituntitoiminnat, oppilaskunta, tukioppilastoiminta, AV välineet, työhyvinvointi jne.

Koululle on hankittu lisää TVT laitteita (Ipad), joiden opetuskäyttöä kehitetään edelleen. Lisäksi opilaille annetaan mahdollisuuksia omien laitteiden käyttöön.

Tavoitteet:

  1. Uuden OPS:n valmistelu.
  2. Toimintakulttuurin kehittäminen ja uusien pelisääntöjen käyttöönotto.
  3. Opettajien yhteistyön ja -suunnittelun lisääminen ja tukeminen.
  4. Oppilaiden osallisuuden lisääminen.