6 Kasvatus ja oppiminen
Koulun pedagogiikan kehittäminen
Kaikissa Kuopion peruskouluissa noudatetaan Kuopion perusopetuksen opetussuunnitelmaa.
Koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa ja lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulukohtainen toiminta ja mahdolliset erityispiirteet.
Kuopion kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman
pohjana on Valtioneuvoston asetus 28.6.2012 perusopetuksen tavoitteista ja tuntijaosta sekä Opetushallituksen antamat opetussuunnitelman perusteet.
Kuopion perusopetuksen tuntijako
Koulun toimintakulttuurin sekä oppimisympäristöjen ja työtapojen kehittämisen tavoitteet, yhteiset toimintaperiaatteet sekä yhteistyön ja muun käytännön toteutus kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Opettaja aktivoi oppilaita ja vastaa, että he ovat ikätasonsa huomioiden suunnittelemassa, asettamassa tavoitteita ja arvioimassa oppimistaan. Oppilaat osallistetaan ryhmän, luokan ja koko koulun toimintaan. Oppilaita osallistava toiminta kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa.
Luokanopettajat ja -ohjaajat käyvät henkilökohtaiset oppimiskeskustelut oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa lukuvuoden aikana, ks. Oppimiskeskustelut
Koulun tulee huolehtia oppilasarvioinnin yhdenmukaisuudesta. Rehtori vastaa, että opettajat suunnittelevat opetusta ja toteuttavat arvioinnin yhdessä. Koulu tiedottaa arvioinnista oppilaita ja huoltajia.
Monialaisen oppimiskokonaisuuden (MOK) toteuttamisen periaatteet
Opetuksen eheyttäminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet
Vuosittain toteutetaan vähintään kaksi laajaa monialaista oppimiskokonaisuutta, joista toinen voi olla kuntakohtainen ja toinen koulukohtainen. Lukuvuoden 2021 - 2022 kuntakohtainen monialainen oppimiskokonaisuus on hyvinvoiva minä. Kuntakohtainen monialainen oppimiskokonaisuus toteutetaan yhtenäisenä viikon kestävänä jaksona.
- MOK-viikolle voidaan tehdä oma työjärjestys
- Oppilaan työaika on oppilaan vuosiviikkotuntimäärä (esim 3. luokka 23 tuntia, 8. luokka 29 tuntia)
- Opettajan työaika on työjärjestykseen sijoitettu työmäärä
Mikäli koulukohtainen MOK jakautuu pitemmälle ajanjaksolle, tulee huolehtia että
- oppilaalla on MOKia oma vuosiviikkotuntimäärä
- oppilaalla on mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa
- MOK tarjoaa mahdollisuuksia yhdistää koulun ulkopuolinen oppiminen koulutyöhön
- MOK vahvistaa tiimiopettajuutta
Lukuvuosisuunnitelmaan merkitään MOKien ajankohta ja kesto, aihe ja oppilaiden osallisuus. Tarkempi kuvaus MOKeista on koulujen kotisivulla ennen MOKien alkamista.
Joustava esi- ja alkuopetus
Esi- ja alkuopetuksen aikuistiimi tekee joustavan esi- ja alkuopetuksen tiimisopimuksen. Tiimisopimukseen kirjataan, kuinka toiminnan periaatteet toteutuvat käytännössä, kuinka oppimispolkuja toteutetaan ja kuinka lapsiryhmien yhteistoimintaa on mahdollista järjestää.
Tiimisopimus liitetään koulun lukuvuosisuunnitelmaan.
Joustava esi- ja alkuopetus perusopetuksen opetussuunnitelmassa
Kuopion joustava esi- ja alkuopetus
Tieto- ja viestintäteknologia (tvt)
Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöä edistetään kouluissa kehittämällä seuraavia osa-alueita:
- opetushenkilöstön digipedagoginen osaaminen
- oppilaiden digitaidot
- digitaalisten laite- ja oppimisympäristöjen käyttö
Opetushenkilöstön digipedagogista osaamista kehitetään koulutusten sekä kouluilla toimivien pedagogisten tukihenkilöiden ja kiertävien digimentoreiden avulla. Koulutusten ja tuen tarpeita kartoitetaan vuosittain syksyllä tehtävällä kyselyllä. Osaamisen kehittymistä seurataan syksyllä 2021 ja keväällä 2022 toteutettavien kyselyjen avulla.
Kaikille oppilaille turvataan tasapuoliset mahdollisuudet digitaitojen oppimiseen. Opettajan tehtävänä on huolehtia oppilaiden tvt-opetussuunnitelman mukainen osaaminen 2., 6. ja 9. luokan päättyessä. Opetussuunnitelman toteuttamisen tukena käytetään kaupungin omia digitaitokalentereita vuosiluokille 1 – 6 ja 7 – 9.
Laite- ja oppimisympäristöjen käyttöä edistetään kiertävien digimentoreiden, koulukohtaisten teknisten tukihenkilöiden (atk-vastaavat) sekä oman tietohallinnon avulla. Varmistetaan, että kaikilla opettajilla on työtä varten käytössä henkilökohtainen päätelaite. Oppilaslaitemäärää kasvatetaan taloudellisten resurssien puitteissa. Lisäksi huolehditaan riittävistä tietoliikenneyhteyksistä jokaisessa koulussa. Laajennetaan ja syvennetään digitaalisten oppimisympäristöjen käyttömahdollisuuksia. Koulujen tekniset tukihenkilöt huolehtivat toimenkuvansa mukaisista tehtävistä.
Kuopio osallistuu useisiin perusopetuksen kehittämishankkeisiin, joissa digitalisaatiolla on keskeinen rooli. Kuopiossa on käynnissä Digitaalinen ekosysteemi -hanke, jossa kartoitetaan kunkin koulun digitaalisen osaamisen nykytilaa. Kartoitukset tehdään joka kevät. Kartoituksen yhteydessä kukin koulu määrittelee itselleen kehittämistavoitteet seuraavalle lukuvuodelle ja seuraa tavoitteidensa toteutumista. Seuraava kartoitus tehdään keväällä 2022.
Koulukohtainen tvt-suunnitelma päivitetään osaksi lukuvuosisuunnitelmaa. Tvt-suunnitelmassa otetaan kantaa ainakin seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä tavoitteita asetitte koulullenne kevään 2021 Digitaalinen ekosysteemi –hankkeen palaverissa? Mitä toimenpiteitä aiotte tehdä tavoitteen saavuttamiseksi? Miten näiden tavoitteiden saavuttamista seurataan?
- Miten koulunne digipedagogiikan kokonaisvaltainen kehittäminen ja sen vastuut on määritelty? Miten pedagoginen ja tekninen tuki koulussanne organisoidaan ja resursoidaan niin, että se hyödyttää kaikkia opettajia?
- Miten varmistetaan, että kaikki oppilaat oppivat riittävät digitaidot?
Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151
kehittämistyön koordinaattori Jarno Bruun 044 718 4417
Koulun toimenpiteet
Koulun pedagogiikka ja yhteisöllisyys
Suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan yhteisiä tekemisiä oppilaslähtöisesti niin, että jokainen pääsee ääneen, tulee kuulluksi ja pääsee osallistumaan erilaisiin kouluelämää koskeviin päätöksiin (oman luokan, luokka-asteen ja koko koulun tasolla). Kannustetaan ja ohjataan oppilaita hyvään kaveruuteen oman luokan, luokka-asteen ja koko koulun tasolla. Järjestetään mahdollisuuksia uusien kaverisuhteiden syntymiselle erilaisten toimintatapojen avulla (esimerkiksi liikuntavälitunnit tai erilaiset pari- ja ryhmäjaot). Pari- ja ryhmätyötaitoihin kiinnitetään huomiota: asetetaan tavoitteita, ohjataan, harjoitellaan ja arvioidaan onnistumista.
Jokaiselle oppilaalle pyritään takaamaan mahdollisuus omatasoiseen oppimiseen sekä rauhallinen oppimisympäristö. Tehokas oppiminen saavutetaan hyvään työrauhaan panostamalla sekä käyttämällä ajanmukaisia opetusmenetelmiä. Toiminnallisuutta ja sen kokeilemista eri muodoissaan suositaan. Yhteistyötä tehdään luokkien kesken yhteisopettajuutta toteuttamalla. Oppimismyönteistä ilmapiiriä edistetään pitämällä kiinni yhteisesti sovituista säännöistä, jolloin kenellekään ei ole epäselvää, kuinka erilaisissa tilanteissa tulee toimia. Oppilaiden poissaoloja seuraa luokanopettaja, joka merkitsee poissaolot Wilmaan. Toistuviin ja epäselviin poissaoloihin puututaan välittömästi yhteistyössä huoltajien kanssa. Tarvittaessa poissaolot käsitellään oppilashuoltoryhmässä. Kurinpitomenettelyä toteutetaan perusopetuslain mukaisesti.
Opettaja arvioi yksittäisen oppilaan tukiopetuksen tarpeen ja antaa sen mukaisesti tukiopetusta tarvittaessa. Osa-aikaista eli laaja-alaista erityisopetusta antaa koulun laaja-alainen erityisopettaja sekä jossain määrin erityisluokanopettajat.
Oppiaineissa on otettu käyttöön kirjojen rinnalle tai asemesta sähköistä materiaalia oppiaineen luonteen mukaisesti. Oppilaita ohjataan hyödyntämään sähköisiä materiaaleja myös kotikäytössä.
Arviointi
Pirtin koulussa arviointi perustuu Kuopion opetussuunnitelman pohjalta laadittuihin oppilaskohtaisiin tavoitteisiin, jotka kirjataan syksyllä täytettäviin oppimiskeskustelulomakkeisiin. Oppilas kirjaa itse omat tavoitteensa lomakkeeseen. Huoltaja tutustuu oppilaan kirjaamiin tavoitteisiin. Tavoitteiden saavuttamista tarkastellaan oppilaan itsearvioinnin perusteella oppimiskeskustelussa marras-tammikuussa, jossa on läsnä opettajan lisäksi oppilas huoltajineen. Luokanopettaja tiedottaa keskusteluaikataulusta huoltajia.
Väliarviointi toteutetaan kaikilla luokka-asteilla oppimiskeskusteluna.
Lukuvuoden lopussa kaikki oppilaat saavat lukuvuositodistuksen. Ennen kevään arviointeja, oppilasarvioinnin käyttäytymisen kriteerit avataan yhtenäisyyden turvaamiseksi.
Uuden opetussuunnitelman mukaisesti oppilasarvioinnin tulee olla läpinäkyvää, interaktiivista ja oppilaan vahvuudet huomioivaa. Opettajan suorittaman arvioinnin lisäksi myös oppilaiden tulee arvioida omaa työskentelyään ja oppimistaan itsearvioinnin kautta. Oppilaan arvioinnilla tuetaan tavoitteiden toteutumista ja oppilaiden tulee tietää, millä perusteella heidän suorituksiaan arvioidaan. Oppilaiden kanssa käydään läpi koulun alkaessa, miten oppiaineen jatkuvaa arviointia toteutetaan ja kuinka kyseistä ainetta opiskellaan. Arvioinnin tulee olla monipuolista, tasapuolista sekä yhtenäistä perustuen jatkuvaan näyttöön. Monipuolinen, jatkuva arviointi myös vähentää kokeiden painoarvoa. Luotettava arviointi on mahdollista myös ilman koetta. Huoltajalle arviointi antaa tietoa arviointiperusteista ja oppilaan edistymisestä. Arviointi myös auttaa huoltajaa tukemaan lasta opiskelussa ja opintoihin liittyvissä valinnoissa sekä kasvussa ja kehittymisessä.
Monialaiset oppimiskokonaisuudet lv. 2021-2022
Kuluvana lukuvuonna toteutamme kaksi monialaista oppimiskokonaisuutta, jotka toteutetaan oppilaat osallistaen
- Syksyllä 2021: Hyvinvoiva minä -monialainen oppimiskokonaisuus toteutetaan koko koulussa MOK-viikkona, viikko 47/2021. Projekti toteutetaan erillisen suunnitelman mukaan. Tarkempi suunnitelma sisällöistä, tavoitteista ja arvioinnista lisätään ennen MOK-viikon alkua erillisenä liitteenä tänne (liitte alapuolella)
- Kevät 2022: Koulun oma MOK: Pirtin arvot (jatkoa edellisestä lukuvuodesta). Tarkempi suunnitelma sisällöistä, tavoitteista ja arvioinnista lisätään ennen MOK-viikon alkua erillisenä liitteenä tänne (liitte tulee alapuolelle ennen jakson alkamista)
Joustavan esi- ja alkuopetuksen yhteistyön kehittämissuunnitelma (1-2 luokkien opettajat ja ohjaajat)
Esi- ja alkuopetuksen aikuistiimi tekee joustavan esi- ja alkuopetuksen tiimisopimuksen. Tiimisopimukseen kirjataan, kuinka toiminnan periaatteet toteutuvat käytännössä, kuinka oppimispolkuja toteutetaan ja kuinka lapsiryhmien yhteistoimintaa on mahdollista järjestää.
Tiimisopimus liitetään koulun lukuvuosisuunnitelmaan.
Joustava esi- ja alkuopetus perusopetuksen opetussuunnitelmassa
Kuopion joustava esi- ja alkuopetus
Tieto- ja viestintäteknologia: (VALMIS)
Koulun henkilöstön tvt-osaamista kehitetään digitukihenkilöiden ja kaupungin mentorin tuen avulla, opastamalla ja neuvomalla laitteiden ja ohjelmistojen käytössä sekä tiedottamalla koulutuksista. Digitukihenkilöiden tuki jaetaan tarpeen mukaan ja jakamisessa hyödynnetään syksyllä toteutettua tvt-kyselyä ja digitaitokalenteria. Laitekantaa ylläpidetään kouluun ICT-tiimin voimin ja tarvittaessa pyydetään tukea Istekistä.
Lukuvuoden 21-22 tavoitteena:
- Koko henkilöstön tvt:n osaamisen tason nostaminen edelleen.
- Koulun sisällä tapahtuva koulutus
- Ulkopuolinen kouluttautuminen (esim. kaupungin tarjoamat koulutukset)
- Kuopion digitaitokalenterin hyödyntäminen sekä tuen tarjoamisessa että opetuksen suunnittelussa.
- Digiagenttitoiminnan jatkuva kehittäminen
TVT:n opetuskäyttö
Opettajilla ja koulunkäynninohjaajilla on käytössä Peda.net-, O365- ja GFE -tunnukset.
Uusille oppilaille jaetaan ja otetaan käyttöön oppilasverkon tunnukset. Oppilaille luodaan koululla tarvittaessa O365:n lisäksi tunnuksia myös muihin oppimisympäristöihin
Opettajat vastaavat Kuopion kaupungin digitaito- kyselyyn sekä suorittavat vuotuisen NAVISEC-koulutuksen.
TVT-vastaavat osallistuvat heille järjestettyihin koulutuksiin ja tapaamisiin. Kiinnostuksen, tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan he osallistuvat myös muihin koulutuksiin.
Koulun TVT –laitteiden ajanmukaisuutta ja toimivuutta seurataan jatkuvasti. TVT-laitteita uusitaan tarpeiden ja resurssien mukaan.
Koulun AV-laitteistoa uusitaan niiden rikkoutuessa ja resurssien mukaan.
ICT-tiimi: Asikainen Aatu, Kattainen Henrikki, Kulo Harri ja Turunen TiinaTVT-mentorit: Aatu Asikainen, Henrikki Kattainen, Harri Kulo ja Tiina Turunen:
Kunkin lukujärestykseen on varattu 1vvt mentorointiin