Koulun toimenpiteet
Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma
Pirtin koulun koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma laaditaan moniammatillisena yhteistyönä koulun yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä. Suunnitelman laadintaan kutsutaan mukaan sekä huoltajien, että oppilaiden edustaja. Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma on sen valmistuttua nähtävillä koulun kotisivuilla kohdassa oppilashuoltosuunnitelma.
Psykologi ja kuraattoripalvelut
Koulukuraattorin ja -psykologin työn tavoitteena on oppilaan, vanhempien ja koulun tukeminen niin, että oppilas selviytyisi koulunkäynnistä mahdollisimman hyvin omien edellytystensä mukaisesti ja saisi tarvitsemansa tuen.
Pirtin koulun koulupsykologi Titta-Riina Mämmelä on tavattavissa koululla pääsääntöisesti tiistaisin. Koulupsykologin tavoittaa numerosta 044-7184 044.
Koulupsykologi on mukana sekä yhteisöllisessä, että tarvittaessa myös yksilökohtaisessa oppilashuoltotyössä. Lisäksi hän on mukana kolmiportaisen tuen moniammatillisessa käsittelyssä. Koulupsykologin vastaanottotyössä työtapoina ovat keskusteluapu sekä psykologin tutkimukset liittyen oppimiseen, keskittymiseen ja tunne-elämään. Vanhemmat ja lapsi voivat ottaa yhteyttä suoraan aina halutessaan tai esimerkiksi opetushenkilöstön, koulukuraattorin tai kouluterveydenhuollon suosituksesta.
Koulukuraattori Anna Matra on tavattavissa koululla pääsääntöisesti tiistaisin. Kuraattorin tavoittaa numerosta 044 7184 047.
Koulukuraattorilta saa apua, kun lapsella tai nuorella on pulmia koulunkäynnissä (esim. levottomuus, poissaolot, koulumotivaatio), kaverisuhteissa tai hänen elämässään tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat koulunkäyntiin.
Koulukuraattori toimii osana yhteisöllistä oppilashuoltoryhmää, sekä tapauskohtaisesti yksilökohtaisen asiantuntijaryhmän ja moniammatillisen kokouksen jäsenenä. Hän tarjoaa keskusteluapua lapsille ja vanhemmille erilaisissa ongelmatilanteissa. Koulukuraattori tekee yhteistyötä vanhempien, opettajien ja erityisopettajien kanssa toimivien ratkaisujen löytymiseksi.
Kouluterveydenhuoltopalvelut
Kouluterveydenhuollossa työskentelee kouluterveydenhoitaja Laura Häkkinen ma-to klo 8-16. Terveydenhoitaja hoitaa koulupäivän aikana sattuneet tapaturmat ja sairastumiset. Vapaa-ajan tapaturmien hoito sekä vapaa-ajalla sairastumisen hoito kuuluvat huoltajien ja julkisen terveydenhuollon hoidettavaksi. Terveydenhoitajan vastaanottoaika on ma-to klo 10.30-11.00, jolloin oppilaat pääsevät ilman ajanvarausta keskustelemaan mieltä askarruttavista asioista. Terveydenhoitaja tapaa oppilaat joka vuosi terveystarkastuksessa sekä tarvittaessa muulloinkin. Terveystarkastuksissa seurataan esim. kasvua, ryhtiä, kuuloa, näköä ja keskustellaan oppilaan hyvinvointiin liittyvistä asioista. Rokotuksia laitetaan oppilaille tarvittaessa. Kaikki 6. luokan tytöt saavat HPV-rokotuksen.
Koululääkäri työskentelee koululla maanantaisin. Hän tekee pääasiassa koululaisten lääkärintarkastuksia 1.- ja 5. -luokkalaisille sekä tarvittaessa myös muuta normaaliin kasvuun ja kehitykseen liittyvää seurantaa, esim. näkö- ja kuuloasioiden selvittelyä ja ryhtitutkimuksia. Hän auttaa oppilaita myös oppilashuollollisissa haasteissa.
Aamu- ja iltapäivätoiminta
Pirtin koulussa toimii lukuvuonna 2017-2018 kaksi iltapäivätoiminnan ryhmää, Tähdet ja Auringot. Lisäksi koululla toimii Kuopion palloseuran pyörittämä liikunta- ja ulkoilupainotteinen Robinson-iltapäiväkerho.
Iltapäiväkerhoryhmät Tähdet ja Auringot toimivat Pirtin koulun päärakennuksessa koulupäivän jälkeen.
Kerhon toimiaika on koulupäivisin klo 16 saakka. Päiväohjelmaan sisältyy mm. vapaata leikkiä, kädentaitoja, pelailua ja muuta ohjattua toimintaa. Lapsilla on halutessaan myös mahdollisuus läksyjen tekoon. Iltapäiväkerhon ohjaajina toimivat Sari Kolehmainen, Jenni Lång, Minna Huuskonen, Kirsi Laakkonen ja Minna Korhonen sekä Riitta Lyyra.
Kerholla on myös omat NETTIsivut: https://peda.net/kuopio/p/pirtti/huoltajille/iltapäivätoiminta
Robinson–kerho on liikunta- ja ulkoilupainotteinen iltapäiväkerho, jossa tavoitteena on tarjota lapsille positiivisia kokemuksia liikunnasta ja yhdessä tekemisestä. Vaikka Robinson-kerho on liikkuntapainotteinen, on kerhossa mahdollisuus myös askarteluun, läksyjen lukemiseen, pelien pelaamiseen tai muuten vaan olemiseen kavereiden kanssa. Kerhon toimiaika on päivittäin klo 12.00 – 16.00. Kerhon ohjaajina toimivat Esa Pekonen ja Paula Tervo.
Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmat
Kulttuuripalvelut
Pirtin koulun oppilaat osallistuvat Kuopion kulttuuripolun tapahtumiin. Kulttuuripolulla oppilaat pääsevät osallistumaan kaupungin kulttuuripalveluihin sekä tutustumaan kulttuurin ja taiteen erilaisiin sisältöihin itse kokien. Kulttuuriasioita vie eteenpäin koulussa Kulttuurikuriiri, joka hoitaa henkilökunnalle tiedottamisen Uutiskirjeellä. Myös Kulttuurikello – julkaisusta jokainen opettaja voi valita ryhmälleen sopivia kohteita. Teatteripolun toimintaan osallistutaan mahdollisuuksien mukaan.
Kulttuuripolku luokkatasoittain:
1. luokat Kirjastopolku
2. luokat Taidepolku
3. luokat Museopolku
4. luokat Mediapolku
5. luokat Ympäristöpolku
6. luokat Tanssipolku
Koululiikunta
Pirtin koulun liikuntasuunnitelma lukuvuodelle 2017-2018:
Elo-lokuu: syksyn ulkoliikuntakausi
Loka-tammikuu: sisäliikuntakausi
Tammi-maaliskuu: talven ulkoliikuntakausi
Maalis-huhtikuu: sisäliikuntakausi
Huhti-kesäkuu: ulkoliikuntakausi
Liikuntatunneilla tutustutaan ja harjoitellaan liikkumisen perustaitoja. Pirtin koululaiset osallistuvat kaupungin järjestämään Liikuntapolku -toimintaan. Oppilaat osallistuvat myös uimaopetukseen Kuopion koululiikunnan antaman aikataulun mukaisesti. Uimaopetuksesta vastaavat uimahallin uimaopettajat. Tämän lisäksi Pirtin koululaisilla on mahdollisuus myös liikuntatunneilla tapahtuvaan uintiin Lippumäen uimahallissa oman opettajansa johdolla. Riippuen ryhmänsä koosta ja taidoista opettaja voi halutessaan viedä oppilaat uimaan liikuntatuntien aikana.
Pirtin hiihtokilpailut järjestetään sään salliessa helmikuun viimeisellä viikolla koulun lähiympäristössä. Pirtin koululaisilla on mahdollisuus mennä luistelemaan Lippumäen jäähalliin syyslukukaudella viikolla 45. sekä kevätlukukaudella viikolla 17.
Kuopion koululiikunnan järjestämistä tapahtumista Pirtin koulun oppilaat osallistuvat koulufutikseen, koulusählyyn, koululaisuinteihin ja uimapromootioon sekä Kalankassan maastojuoksuun. Tämän lisäksi oppilaat osallistuvat helmikuussa järjestettävään Finland Ice Maraton-tapahtuman koululaisluisteluun satamassa. Eri urheiluseurojen tarjoamiin lajin tutustumistunteihin lähdetään aina mukaan, jos sellaisia on lukuvuonna tarjolla. Syys- ja hiihtolomien aikana tarjottavista liikunnallisista mahdollisuuksista tiedotetaan oppilaille sekä heidän huoltajilleen.
Kouluruokailu
Pirtin koulun kouluruokailun ateriapalveluista vastaa Servica. Oppilaiden ruokailut on porrastettu tapahtuvaksi klo 10-12 välillä. Koululla tarjotaan joka päivä myös maksullinen välipala.
Opettajat toteuttavat ravitsemus- ja tapakasvatusta esimerkkiruokailulla. Opettaja valvoo oman ryhmänsä ruokailun ruokalassa ja huolehtii osaltaan ruokarauhasta. Ruokailuvuorot ovat nähtävillä opettajainhuoneessa ilmoitustaululla ja luokkien lukujärjestyksissä. Ruokalista löytyy koulun Peda.net-sivuilta.