Naiskuoro Laululikat

Kuoron esittely

Kuopion kansalaisopiston naiskuoro Laululikat on aloittanut toimintansa syksyllä 2003 Mirja-Liisa Liukon johdolla. Osa kuoron laulajaista on ollut mukana kuoron perustamisesta lähtien. Kuoron vahvuus on noin parikymmentä laulajaa lukuvuosittain. Laulettavan ohjelmiston valinnoissa panostetaan monipuolisuuteen. Kuoron ohjelmistossa on lauluja kansanlauluista iskelmiin, hengellisistä lauluista pop-musiikkiin. Laululikkojen ohjemistossa on ollut koko toiminnan ajan lauluja eri kielillä. Kuoron toiminnan tavoite on laulaa ohjelmistoa moniäänisesti, usein 3-äänisinä sovituksina. Harjoittelemme ohjelmistoa helppouden ja ilon kautta, kehittymistä unohtamatta! Toiminnan ytimessä on yhdessälaulamisen ilo ja rakkaus musiikkiin! 🧡🎶

Naiskuoro Laululikat on esiintynyt kansalaisopiston kuorojen yhteiskonserteissa, järjestänyt omia konsertteja ja tapahtumia. Kuoro on tehnyt yhteistyötä monien alueemme toimijoiden kanssa, kuten seurakunnat, kirjasto ja museo. Kuoro on osallistunut myös alueemme kuorojen yhteisiin tapahtumiin, kuten kuorojen venetsialaisiin. 
Syksystä 2018 alkaen naiskuoro Laululikkoja on johtanut Päivi Welling. 

Liitteet:

Joulukonsertti2018.pdf
Jouluinen Pop Up kauppakeskuksissa
🎼🎶