Japanilainen Shibori-värjäys -kurssilaisten kankaita

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 

Japanilainen Shibori-värjäys -kurssilaisten kankaita

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 

Kuvagalleria

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 

Japanilaisen shibori-värjäyksen historiaa

Japanilaisen estovärjäyksen (shibori) perinne kulkeutui Kiinasta Japaniin jo noin 400 eaa, jolta ajalta on myös löytynyt estovärjättyjä tekstiilifragmentteja, mutta kyseessä on perinteinen solmuvärjäys [kts. ikat].

Shibori -sanalla viitataan kolmeen erilaiseen estovärjäystapaan: solmuvärjäykseen, batiikkiin ja perinteiseen japanilaiseen estovärjäykseen, jossa värjättävä kangas puristetaan laattojen väliin tai sidotaan tiukasti keppiin tms.

Joidenkin lähteiden mukaan solmuvärjäys yleistyi Japanissa Nara-ajalla (552-794). Maininta solmuvärjäyksestä esiintyy mm. 700-luvun vanhojen runoelmien koosteessa Manyohsyu, jossa mainitaan tekstiilin taittaminen moneen kertaan, ompeleminen ja värjääminen.
Varhaisin shibori-tekniikalla värjätty kangas on peräisin 700-luvun Japanista. Kangas oli keisari Shōmun Naran Tōdai-jille lahjoittamien esineiden joukossa 1900-luvulle asti tärkeimmät käytetyt tekstiilit olivat silkki, hamppu ja puuvilla. Pääasiallinen väriaine oli indigo. Myös alitsariinia ja punajuurta käytettiin jossain määrin.

https://www.coloria.net/mediat/batiikki.htm