Millaiseen yhdistykseen tai yhteisöön maahan muuttaneen vapaaehtoisen on helppo mennä mukaan?

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Juulia Mäkynen

Sellaiseen yhdistykseen tai yhteisöön, jossa ollaan valmiita kohtaamaan avoimesti maahan muuttanut. Ollaan valmiita ymmärtämään ennakkoluulottomasti kulttuurierot ja valmiita oppimaan niistä. Maahan muuttaneen tulisi tuntea itsensä tervetulleeksi ja kokemaan tilan turvalliseksi, esimerkiksi jos on jotain kysyttävää, uskaltaa rohkeasti kysyä tai kertoa ettei ymmärtänyt. Yhdityksen tulisi myös kouluttaa hekilökuntaansa kohtaamaan erilaisista lähtökohdista tulleita vapaaehtoisia. Helpottaisi myös, jos olisi jonkin päävastuussa oleva ohjaaja, jonka kanssa vapaaehtoinen saisi hyvän luottamussuuhteen.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Anni-Riina Heimonen

Sen tyyppiseen yhdistykseen tai järjestöön, mikä vapaaehtoista itseään kiinostaa, mutta myös järjestön puolella halutaan mahdollistaa ja ollaan vastaanottavaisia sekä ollaan valmiita tukemaan häntä. Tukea voi tarvita mm. kielellisissä asioissa, tiedon selkeässä antamisessa ja muutenkin vapaaehtoistoimintaan tukemisessa. Uutta pitää aina vähän opetella. Tärkeää on että vapaaehtoinen tuntee olonsa sellaiseksi, että tietää keneltä kysyä apua ja neuvoa mutta myös uskaltaa sen tehdä tarvittaessa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Yolanda De León

Sellaiseen yhdistykseen tai yhteisöön jossa on ehkä samankieliset osallistujat. Monelle on tärkeä myös samanlaiset kulttuuriset taustat: uskonto, urheilu, musiikki. 

Toisten auttaminen on osa monien maahanmuuttajien kulttuuria. Järjestön pitää vain herättää hyvillä kohtaamiskeinoilla. Siinä järjestön todistukset, osaamismerkit ja koulutus houkuttelevat paljon. 

 Yhteisö on avoin kaikenlaisiin kohtaamistilanteisiin kuten: perhe,opiskelu, työ. Sen pitää olla myös super rentouttava toimintaa eikä saa vaatia liikaa, esimerkiksi kielitaito. Toiminnan pitää olla lähellä maahanmuuttajan aikaisempaa osaamista, mutta uutta voi myös opetella kun ohjaus toimi sen rinnalla.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä