Juulia Mäkynen

Mitä ajatuksia Ahmad Hosseinin ja Fathi Osmanin haastattelut herättivät?
Kotouttaminen on todella tärkeää, jotta maahanmuuttaja kokisi osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Maahanmuuttajia tulisi saada mukaan järjestöihin, sillä heillä on paljon annettavaa ja paljon uusia näkökulmia, heillä on myös suora kontakti omiin yheisöihin. Tärkeää on auttaa nuoria ymmärtämään työelämää. Ahamad hyvin kiteytti mielestäni hyvän ohjaajan piirteet. Päällimäisenä niistä jäi mieleeni ohjaajan oma halu oppia ja muokata omia mielipiteitään. Fathi kertoi heidän ottaneen huomioon nuoret yksilöinä, ja miettineet nuorten vahvuuksia ja sitä kautta auttaneet heitä. Fathi myös nosti esille, että järjestö voi oppia paljon vapaaehtoistyöntekijöiltä. Vapaaehtoistoiminta myös auttaa vapaaehtoista saamaan tulevaisuudessa töitä. Videoissa itselleni konkretisoitui vapaaehtoistyön tärkeys ja se, kuinka paljon sitä tehdään. Vapaaehtoistyö on todella tärkeässä osassa maahanmuuttaneiden tulevaisuuden työnhakuun ja osallisuuden lisäämiseksi.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Yolanda De León


Ihana nähdä nuoria maahanmuuttajataustaisia aktiivisina yhteiskunnassa. Molemmat nostivat esille miten vapaaehtoistyö voi olla tie työelämään, koska merkittävää kokemusta otetaan huomioon vaikka työnhaussa. Tykkäsin kun Ahmad kertoi,että vapaaehtoistyölle ei tarvita olla rikas eikä poliitikkoa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.