Nora Cassandra Dadi

Mitä ajatuksia Ahmad Hosseinin ja Fathi Osmanin haastattelut herättivät?

Kaksi haastattelua muistuttavat minua siitä, kuinka tärkeää tuntea olevansa osa ryhmää, integroituminen ja hyväksytyksi tuleminen ovat erittäin tärkeitä jokaiselle ihmiselle. Ne kertovat huomatuksi tulemisesta, tuesta ja muiden auttamisesta saavuttamaan, mikä on ollut heille hyvin palkitsevaa. Ja siitä päädyin muistamaan, kuinka ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin itseni nähdyksi, hyväksytyksi ja kuuluvaksi ryhmään Suomessa, kun tapasin ensimmäisen kerran Kaapatut Lapset ry:n, joka otti minut niin lämpimästi mukaan vapaaehtoiseksi heidä kansalaisjärjestöön.

Oli myös erittäin mielenkiintoista, kuinka vapaaehtoistyö auttaa kotoutumista, kuten se teki minulle ja myös miehelleni. Vapaaehtoistyöstä saa niin paljon hyötyä. Olemme aina tehneet töitä sen eteen, että se olisi osa yhteiskuntaa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.