Juulia Mäkynen
Miten yhdistyksissä ja yhteisöissä voisi edistää maahanmuuttaneiden osallisuutta?
Vapaaehtoistoiminta voisi olla osa kotouttamisprosessia. Sosiokulttuurisesta innostamisesta voisi olla myös hyötyä, eli mennään sinne missä maahan muuttaneet ovat ja elävät, ja missä heitä voisi kohdata. Sosiokulttuurisessa innostamisessa on myös tärkeää, että ketään ei painosteta tai pakoteta toimintaan mukaan. Koulut ja järjestöt voisivat tehdä yhteistyötä, jota kautta varsinkin nuoret maahan muuttaneet saisivat tietää vapaaehtoistoiminnasta. Saavutettavuudessa on tärkeää ottaa huomioon kielimuuri ja vapaaehtoitoiminnassa tulisikin olla kannustava ilmapiiri kielen oppimiseen.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.