a) Ennen koulutus

Videolla keskusteltu tekstimuodossa: ennen koulutusta



Anne: Tarja hei, kun tavoitteena on kestävä kehitys koulutuksessa, niin millaisia asioita pitäisi ottaa huomioon ennen koulutuksen alkua?

Tarja: No esimerkiksi sellainen asia, että kuinka me saavutamme mahdolliset opiskelijat. Kaikilla opiskelijoijaksi haluavilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia saada tietoa siitä, mitä koulutusta on olemassa. Meidän täytyy suunnitella sellaisia lähestymistapoja, että viestintämme tavoittaa ihmiset. Kysymys on viestintäosaamisesta ja viestintävälineistä. Jollekin esimerkiksi posti on ainoa toimiva keino.

Anne: Mitä tarkoittaa toiminta tasa-arvoperiaatteen mukaan silloin, kun tarjotaan koulutusta ihmisille?

Tarja: Tasa-arvon ja varsinkin yhdenvertaisuuden mukaan ihmisen pitää saada tieto koulutuksesta sillä tavalla kuin pystyy vastaanottamaan. Esimerkiksi viestin sanamuodot ja käytetty väline ovat oikein valittuja. Viestin kieli on ymmärrettävää. Esimerkiksi maahanmuuttajat ovat kohderyhmä, jolle tarkoitetun vistinnän kieltä täytyy miettiä.

Anne: Täytyy myös miettiä ohjeistusta. Kun opiskelija on saanut tiedon, että tällaista koulutusta on tarjolla, niin miten hän sitten valmistautuu koulutukseen? Mitä asioita ohjeistuksessa sitten olisi hyvä ottaa huomioon?

Tarja: Ilmoittautumisvaihe on tärkeä. Koulutukseen ilmoittautujan pitää hahmottaa ensinnäkin, miten hän ilmoittautuu. Ilmoittautumisen pitää olla mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen. Ilmoittautumislomakkeen pitää olla hyvin ymmärrettävä ja ja yksiselitteinen. Henkilön pitää saada varmistus siitä, mihin hän ilmoittautui ja ilmoittautuminen tuli perille. Ennen koulutuksen alkua jaettavan tiedon tulee olla selkeää. Kestävän kehityksen kannalta ohjeistuksissa on tärkeää huomioida, miten koulutuspaikalle pääsee. Ennakko-ohjeissa kerrotaan esimerkiksi, minkälaisia julkisia kulkuvälineitä käyttäen pääsee sinne. Voidaan myös ideoida keinoja kimppakyytien järjestämiseen.

Anne: Entä ennen koulutusta hankittavat materiaalit, tilavalinnat ja muut tarvikkeet: miten niiden hankinnoissa otetaan huomioon kestävä kehitys?

Tarja: Jos käytetään jotain materiaaleja, katsotaan mistä niitä saa edullisesti ja onko esimerkiksi kierrätettävää materiaalia. Huomioidaan hankinnoissa myös reilun kaupan tuotteet, lähituotanto ja kotimaisuus. Tilavalinnoissa tulee ottaa huomioon, että tilaan on esteetön pääsy ja että myös tilassa itsessään esteetön näkyvyys ja kuuluvuus. Jos tilassa on esteitä, siitä kerrotaan osallistujille.

Anne: Onko koulutussuunnittelussa jotain sellaista, mitä pitäisi huomioida, esimerkiksi sisältöjen rytmityksen tai rakenteen osalta, ennen koulutuksen käynnistymistä?

Tarja: Suunnitteluvaiheissa on hyvä miettiä, miten kaikki osallistujat otetaan huomioon ja saadaan aikaan hyvä oppimiskokemus. Tehdään ohjelma niin valmiiksi kuin mahdollista ja jaetaan se osallistujille, jotta he osaavat varautua ja tietävät esimerkiksi, missä vaiheessa koulutusta pidetään taukoja.

Anne: Osallisuuteenhan liittyy se, että koulutettavat voivat vaikuttaa koulutuksen rakenteeseen ja sisältöön. Onko jotain keinoja tarjota ihmisille ennen koulutusta mahdollisuuden osallistua koulutuksen suunnitteluun?

Tarja: Siihen verkko tarjoaa ehkä parhaiten keinoja. Kun käytössä on jokin yhteinen ympäristö, voidaan keskustella etukäteen. Näin koulutukseen osallistujat näkevät myös, keitä muita on tulossa. He voivat näin samaistua ryhmään, syntyy tuttuuden tunne, joka luo turvallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Anne: Miten sitten turvallisuuteen liittyvä asiat, mitä niistä pitää ottaa huomioon ennen kurssia?

Tarja: Ennen kurssia pitää fyysisistä tiloista selvittä, millaiset poistumistiet siellä on, minkälainen palohätyskäytöntö on, ja muistaa kertoa nämä myös opiskelijoille. Myös verkkoympäristöistä on tärkeää selvittää opiskelijoille turvallisuus, miten he voivat kirjoittaa ja tallentaa verkkoon ja miten heidän tietonsa ovat turvassa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä