Taiteen perusopetus (TPO)

Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä

Kouvolan kansalaisopisto järjestää taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista opetusta kuvataiteessa, käsityötaiteessa, musiikissa, sanataiteessa sekä teatteritaiteessa. Taiteen perusopetuksen lähtökohtana on luoda iloisen, innostavan ja kokemuksellisen taideopetuksen kautta mahdollisuus elinikäisen taidesuhteen rakentamiseen. Opiskelu on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää sekä valtakunnalliseen ja paikalliseen opetussuunnitelmaan sidottua.

Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän laskennallinen laajuus on 500 tuntia. Opinnot koostuvat yhteisistä opinnoista (300 h) ja teema- eli työpajaopinnoista (200 h). Opintoihin voi sisältyä pitkien, koko lukuvuoden kestävien kurssien lisäksi taiteen perusopetuksen lyhytkursseja. Yleisen oppimäärän suoritettuaan opiskelija on oikeutettu saamaan taiteen perusopetuksen päättötodistuksen.

Vasemmalla olevan valikon kautta saat lisätietoja Kouvolan kansalaisopistossa järjestettävän taiteen perusopetukseen taidealoista.

Taiteen perusopetus (TPO) esittelyssä



Iloa, luovuutta ja osaamista. Taiteen perusopetus on kansainvälisesti ainutlaatuinen, erityisesti lapsille ja nuorille suunnattu taiteen opetuksen instituutio. Opetettavia taiteenaloja on yhdeksän: arkkitehtuuri, kuvataide, käsityö, mediataiteet, musiikki, sanataide, sirkustaide, tanssi ja teatteritaide. Tutustu taiteen perusopetukseen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä