Median vaikutusten ymmärtäminen

0-3 vuotiaat

3-5 vuotiaat

Esiopetus

Tutustutaan lapselle tuttuihin mediahahmoihin ja niiden piirteisiin leikin ja luovan ilmaisun kautta. Opetellaan ymmärtämään, että osa median esittämistä asioista on totta ja osa kuvitteellisia ja että mediasisällöt ovat ihmisten tekemiä. Hahmotetaan eroa esimerkiksi ottamalla ja muokkaamalla valokuvia itse. Tutustutaan monipuolisesti erilaisia mediasisältöjä, kuten lapsille sopivat uutiset, mediataide, elokuvat ja musiikki. Käytetään yhdessä mediasisältöjä, joissa on kirjoitettua tekstiä.
  Käsitellään median hahmojen piirteisiin ja toimintatapoihin samaistumista leikkien kautta. Opetellaan ymmärtämään mediasisältöjä. Käsitellään erilaisin ilmaisukeinoin satujen, pelien tai lastenohjelmien tapahtumia ja hahmoja. Rohkaistaan lapsia tuottamaan omia tulkintoja.
  Tutkitaan yhdessä mainoksia ja jutellaan haluamisen, tarvitsemisen ja ostamisen eroista. Opetellaan ymmärtämään, että media voi luoda asioista mielikuvia ja yleistyksiä.