Tammikuu

Viikko 2

Joululoma on ohi, mutta tottakai lapsilla oli paljon kerrottavaa lahjoista ja lomanvietosta. 

Kirjalaatikkoa odotettiin innokkaina.


Lunta oli tullut valtavasti, pulkkamäkeen päästäksemme piti tallata jonossa polkua, rankkaa, mutta hyvää liikuntaa.



Vihdoin pääsimme laskemaan mäkeä.




Suojasään tullessa aloitimme lumilinnan rakentamisen. Välillä huilasimme satu-teamsin katselemisen aikana.


Viskarilaatikosta löytyi tehtävä, missä piti yhdistää numero ja vastaava siemenmäärä.


Tarkkusheittoa.


Kyllä hoitajakin urakoi lumilinnan rakentamisessa.
 

Kaksi "jäätelöautoa".

Viikko 3

Pelasimme ekan kerran touhula-peliä.
Helpotimme hieman sääntöjä, kun aluksi tuntui monimutkaiselta. Me pelaajat hävisimme ja possut voittivat.


Pulkkamäessä.






Nallet olivat heränneet joululomalta ja pikkukarhulla oli ollut niin ikävä meitä kaikkia, että se antoi meille halauksen.
Leikkinä piti avata "simpukankuoria" ja laskea löytyneet helmet. Jos avasi tyhjän, niin vuoro siirtyi toiselle.






Pelasimme viskarilaatikon noppabingoa. Haastetta laskemiseen toi, kun ruudukoissa oli kuva erilailla kuin nopassa.


Lumiukko-näyttely.



Hoitaja olisi aivan pulassa, ellei olisi näin ahkeria lumityöntekijöitä. Palkkioksi tuli korkeampi piha-pulkkamäki.

Viikko 4

Lumilinnassamme on nyt kolme huonetta ja kaksi kerrosta.


Viskaritehtävä, multilink-nappuloista piti rakentaa kuvaa vastaava kuvio, hahmottamista ja matematiikkaa.


Lumitöitä paperille.


Pikkukarhulla oli pulma, miten saa laskettua kuinka monta legoa kasassa on. Lapset tiesivät, että on helpompaa laskea, kun legot laittaa riviin.

Sitten neuvottiin pikkukarhua, että kun laskee esineitä, niin koskee yhden kerran kutakin esinettä. Tai voi siirtää esinettä samalla, kun laskee sen. Tavaroita pois kerätessämme huomasimme, että niitä voi laskea myös niin, että laskee samalla, kun laittaa tavaran laatikkoon. Leikkinä meillä oli tuttu "kiukkuinen karhu".

Ongittiin kaloja ja toisella puolella oli tehtävä.


Pulkkamäessä vauhdin hurmaa.


Lapset toivat näytille joululahjaksi saamiaan leluja. Oli poliisiauto, Elsa-barbi, Elsa-nukke mikrofonilla, sekä hai-peli.

Ikinä ei tiedä milloin hai nappaa, hui !!!


Perheeltä saimme lainaksi ilmapallopelin. Tikkuja työnnetään sisäänpäin nopan silmäluvun mukaan, se häviää kenen vuorolla pallo poksahtaa.




Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä