Helmikuu

Viikko 5

Olipa lumilinnaan kertynyt paljon lunta.
Ei muuta kun lapiohommiin ja pulkalla hinattiin lumi pois.


Sen jälkeen oli mukava hautautua lumipetiin huilaamaan.


Nallematikassa "levoton kana" oli muninut munia ympäri olkkaria. Lasten tehtävä oli etsiä niitä munakennoon yksi kerrallaan ja huomata, että lukumäärä lisääntyi aina yhdellä. Esim. Kun oli löytänyt yhden munan ja sitten löytänyt taas yhden, niin kennossa oli jo kaksi munaa.


Jumppatuokiossa taputettiin oma nimi, lierittiin, tehtiin kuperkeikka, tasahyppy, haarahyppy, yhden jalan hyppy, rapukävely ja taputettiin kädellä vastakkaista olkapäätä.


Yhdistettiin matikkaa ja kädentaitoja, piirtämistä pisteestä pisteeseen.


Kuvassa merenneidot ovat uimassa !


Sadutuksia kuvista.


Että lapset kuuntelee kun yksi lukee. Ja piirrustuksia seinällä siinä. Leluja ja ne on lattialla. Ja kala on vedessä. Ja myös on kello se on seinällä.


Kolme paloautoa ja helikopteri. Siäl on myös polkupyörä. Ja siellä on kaksi autoa. Siinä kuvassa on paljon ihmisiä. Palomiehet sammuttaa tulipalon. Yks palomies kiipee tikkaita. Ja on siinä neljä katulamppuu. Siellä on kolme tolppaa.


Auto on meressä. Potkulaudalla joku ihminen lautailee yhellä jalalla. Ihminen on hiekan alla. Rapu kävelee kepillä. Jonkun ihmisen jalalla on kärpäslätkät. Joku ihminen pyöräilee. Lintujen siivet on valkoisii ja niitten siivis on mustia raitoja. Purjevene on väärin päin meressä. Auringolla on suu ja nenä ja aurinkolasit.


Tyttö näyttää paperia mikä on ihmisen muotonen. Ja toinen tyttö koskee paperii mihin on kirjotettu. Poika heittää palloa maton päällä. Ja poika liimaa paperia pöydässä. Ja tyttö leikkii palikoilla maton päällä. Hyllyssä on pehmolelui mikä on prinsessan muotonen. Seinällä on kuvia mitkä on leikattu paperist ja liimattu seinään. Poika lukee maton päällä. Poika piirtää pöydän ääres laivan kuvaa. Opettaja koulussa kattoo poikaa. Koulussa on isot palikat.

Joskus hoidossa kohtaa myös surullisia asioita. Kun veimme linnuille ruokaa, niin suruksemme löysimme kuolleen talitintin. Hautasimme sen metsään lumen alle ja sanoimme lorun : Talitintti hakkaa jäistä talipakkaa, kylmä on, ei takkaa, pakkanen ei lakkaa, veistää talven patsaan, lastut lentää vatsaan.


Lumipesu nukeille ja pehmoleluille.

Viikko 6

Taas saimme paljon luettavaa.


Nallematikassa pikkukarhun piti ostaa kaupasta kuusi omenaa. Sitä vähän jännitti, tulisiko omenia liikaa vai liian vähän. Sen piti vain laskea omenia ja lopettaa laskeminen numero kuuden kohdalla. 
Lasten leikkinä oli lyödä kapuloilla niin monta kertaa, kuin numero näytti.


Lumileikkejä.


Viskaritehtäviä.


Ystävänpäivä - korttien Askartelua.

Viikko 7

Nallematikassa oli orava-leikki.
Ensin "orava" piilotti tietyn määrän käpyjä kätköön, oli tärkeää muistaa kuinka monta niitä oli. Sillä aikaa kun orava oli kävelyllä, tuli käpyrosvo ja se joko sekoitteli käpykasaa tai otti siitä käpyjä. Kun orava palasi, niin sen piti laskea kävyt ja huomata oliko niitä viety.



Tehtiin ystävänpäivä-pitsaa. Kaikki saivat olla apureita ja hienosti homma sujui.




Ystävänpäivä-laulu:
Kierrän kuljen näin, mis on ystäväin.
Liinan hälle levitän.

Ja poskeansa silitän, sä oot mun ystäväin.


Viskaritehtävä. Piti tarkasti kuunnella hoitajan sanoma ohje ja sitten värittää kyseinen kuva oikealla värillä. Esim. väritä madot ruskeiksi ja nappi punaiseksi.


Ollaan syksystä asti pelattu tätä leppäkerttupeliä ja nyt vihdoinkin leppäkertut voittivat ja muurahaiset hävisivät.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä