Elokuu

Viikko 32


Onneksi se alkukesän toukka ei ollutkaan syönyt mustikoita, ei muuta kun suut täyteen herkkuja.


Juhlimme 4-v synttäreitä laulun, kimppahalin, synttärihieronnan ja lahjan merkeissä. Paljon onnea!


Vierailimme pitkästä aikaa Hovilan leiksalla, harmittaa vain, kun siellä oli paljon roskia.

Kyllä oli hauska seurata mittarimadon kulkua.

Viikko 33


Lasten oma "grillauspaikka". Ihme, että ennen lomia laitetut puut olivat vielä paikoillaan. Kävyt ovat tietenkin makkaroita.

Viikko 34


On kiva pötkötellä nukkejen kanssa.


Mustikka ja voikukkamaalausta.



Saunaleikit, ja pitihän sitä Hertta-hauvaakin silittää.



Hienosti osaavat lapset jo nimetä taideteokset: talo, mato sekä mamman kisu.


Varjokuvalle vilkuttelua.


Retki Munkkisaaren rantaan. Vesi oli vielä lämmintä. Ruhavuolteen kalastuspaikalla seurasimme kalastajien touhuja. Eräs heistä heitti siiman tosi kauas, johon 2 vuotias totesi, että vau ! Kalastajaa nauratti ja hän kiitti kannustuksesta.

Viikko 35

Piirrettiin omakuvat.


Lapset ihmettelivät, kun puut olivat vedessä. Yritin selittää, että vesi heijastaa samoin kun peili. Vaikea ymmärtää !


Vihdoin tuli hiekkalaatikolla kunnon kakkuja, sade teki hyvää. 


Muistipeliä kymmenellä kuvakortilla, aika haasteellista on vielä seurata minkälaisen kortin kaveri kääntää.


Painettiin oman käden kuvat ja verrattiin vuoden takaisiin kuviin. Kaikkien kädet olivat kasvaneet.


Kotoa hoitoon tuotu kynäpuuha-kirja. Hyvin kynä seuraa polkua pitkin. Kynänjäljen voi pyyhkiä pois ja tehdä tehtävän monta kertaa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä