Tammikuu

Viikko 2

Tunnelma oli riemukas kun lapset näkivät toisensa pitkän loman jälkeen, se kyllä tuli selväksi iloisista ilmeistä ja halausten määrästä. Muisteltiin yhdessä loman tapahtumia ja joulun aikaa. Joulupukin vierailusta kerrottiin, miten pukki toi lahjoja ja "Miä en pelännyt joulupukkia."

Lumileikeissä on viihdytty tällä viikolla. Liikuntaa on totisesti saatu lumitöitä tehden, lumessa kierien ympäri pihaa, omassa pienessä pulkkamäessä, sekä vesilaitoksen mäessä, jossa saakin kiivetä ylös korkealle kerta toisensa jälkeen. Kurahousuissa saa hyvät liu'ut, siellä ei tarvita liukureita, ei pulkkaa. Samalla reissulla meillä oli eväsretki Suvin ja Mian kanssa.

Viikko 4

Lumisadeaamuna menimme ihan uuteen paikkaan leikkimään. Lapset siirtelivät lumikökkäreitä ja rakensivat niistä kasoja. Välillä jonkun kenkäkin meinasi jäädä jumiin kun oli niin paljon upottavaa lunta.

Lukuhetki

Luimme ja tutkimme suurella innostuksella liikennekirjaa, jossa olevat kuvat aiheuttivat monia ihmetyksen aiheita ja kyselyitä. Aihe oli lapsista selvästi hyvin mielenkiintoinen. Kuvan apinaa piti katsella monta kertaa, se oli osannut rakentaa niin hienon palikkatornin! Kirjan katselusta siirryimmekin palikkalaatikon ääreen ja teimme ihan yhtä upeita rakennelmia!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä