Viikko 3

Maanantaina askarreltiin lumiukkoja, niillä oli kiire koteihin,eivätkä ehtineet kuvaan 😄 Ulkoiltiin pitkästä aikaa isossa puistossa. Lumikakkuja, keinumista, mäenlaskua, kiipeilyä..


Tiistaina päivä alkoi jäätelö- ja herkkukioski leikillä, mansikka- ja päärynätuutteja, muffineja ja hedelmiä, nam. Kaikki saivat myydä vuorollaan.


Mia kävi meitä moikkaamassa, oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Lapsilla riitti kerrottavaa Mialle.

Ulkoilut taas liukurimäessä, myös kurahousut olivat hyvä laskuväline.



Mia toi meille vaihteeksi viskarilaatikon,sen parissa menikin loppupäivä.



Keskiviikkona paikalla olivatkin vain isommat, sisäpuuhina viskarilaatikko sekä kotileikki.

Ulkoilut taas liukurimäessä, jäätynyt mäki vei hurjaa vauhtia ja aurinko helli 😊



Kävimme myös ankkapuistossa.




Torstaina jatkui kotileikki, lisäksi jumpattiin sekä tehtiin kynähommia.


Ulkoiltiin isossa puistossa.


Perjantaina aloitimme omien pöytäalustojen valmistamista.




Kävimme Maretariumissa Ennin ja toisen Mirkan ryhmien kanssa. Olipa kivaa.