Maaliskuu

Viikko 10

Loman jälkeen maanantai aloitettiin iloisesti ilmapalloilla 🙂



Lapset rakastuivat lattialle ilmestyneeseen mattoon 😅 Siinä pötköteltiin moneen kertaan ja siinä oli mukavaa myös leikkiä.



 Tiistai oli jumppapäivä 🙂 Harjoiteltiin roikkumista, hyppimistä, kierimistä, kuperkeikkaa, juostiin sisällä ja ulkona ymym.. 


 Ehdittiin myös tehdä palapelejä. 




Keskiviikkona hoitaja unohti kuvailut 😅 Paikalla oli kaksi pienintä ja päivä sujui leikkien ja ulkoilun merkeissä.

Torstaina päästiin Laivamatkalle. Koululainen oli kaverinsa kanssa tehnyt pahvilaatikoista autot, pienten leikeissä ne muuntuivat kylläkin laivoiksi 🙂


Torstai aloitettiin taas reippaasti liikkumalla. Tällä kertaa trampoliinipomppujen merkeissä. 



Ulkoilimme isolla porukalla bussipuistossa. Siellä isommat oppivat kiipeämään liukumäkeen 🙂 Mäkeä laskettiinkin innosta hihkuen monta kertaa. Bussissa oli tietysti myös kivaa leikkiä 🙂




Perjantaina leikittiin taas pari suosituinta laululeikkiä sekä syötettiin nälkäistä laatikkokoiraa. 


Ja ulkoiltiin isossa puistossa.


Viikko 11

Maanantai alkoi dubloleikeillä. 
Lapset ovat oppineet toivomaan laululeikkejä. Niitä leikitään ja lauletaan nykyään melkein joka päivä. Laiva-laulu on saanut kilpailijan pikkukoira-laulusta 😁



Ulkoilimme ison puiston leiksalla. Lapset nauttivat, kun oli vettä, loskaa ja hiekkaa 😅


Tiistaina taas lauloimme pikkukoirasta ja kaatuvasta laivasta 😅 Lapset toivovat niitä joka päivä. Ja vielä "kerran vielä, kerran vielä"..

Ulkoilimme bussipuistossa. Siellä vesilätäköillä oli kuhinaa. 

 
Ihanaa, kun pienillä on ulkona tekemistä. He osaavat ottaa ilon irti lähestyvästä keväästä ja vesilammikoista.


Keskiviikkonakin oli koko porukka paikalla. Meillä oli suloinen, iloinen, reipas 2-vuotias synttärisankari ❤️ Juhlimme synttäreitä ja lapset herkuttelivat rusinoilla välipalalla.



Aloitimme pääsiäisaskartelut 🙂



Ja ulkoilimme isossa puistossa. Lapset tekivät hiekkahommia, keinuivat, laskivat mäkeä ja kiipeilivät. 




Torstai olikin hiljaisempi päivä, vain kaksi pientä paikalla. Päivä kului leikkien ja ulkoilun merkeissä. Ulkoilimme puutarhakadun leikkipuistossa. 




Perjantainakin lapsia oli kaksi paikalla. He mm tekivät palapelejä, leikkivät autoilla. Ulkona olikin kylmää ja maa oli jäässä, heti viihtyvyyskin putosi 😅

Viikko 12

Maanantaina jatkoimme pääsiäisaskarteluja. Lapset tekivät tarkkaa ja keskittynyttä työtä silkkipaperin, liiman, siementen ja mullan kanssa 🙂


Yksi lempi puuhista on kiivetä jumppapatjan päälle ja sitten sanotaan yhdessä: "valmiit, paikoillanne, hep", sitten hypätään 🙂 Ja kaveria pidetään kädestä kiinni 😍



He myös kokkailivat yhdessä. 


Ja ulkoilimme isossa puistossa. 

Tiistaina askartelut jatkuivat. 


Syötimme pesukoneelle vaatteita ja koiralle ruokia. 



Ja ulkoilimme taas ison puiston leiksalla sekä temppuradalla.


Kaksi kaveria tosin päättivät poistua paikalta kesken ulkoilun 😁



Keskiviikkona ulkoilimme Janikan poppoon kanssa bussileiksalla. Koko porukka onnistui valloittamaan liukumäen 🙂 Ihan pienimmätkin kiipesivät sisulla 🙂


Torstaina saatiin viimeisetkin ohrat kylvettyä. 


Ulkona lapset pääsivät vihdoin taas leikkimään vedellä, hiekalla ja loskalla. 🙂

Perjantaina oli vain kaksi lasta paikalla. Sisällä leikittiin autoilla ja valmistettiin herkkuruokia. 

Ulkoilimme taas isossa puistossa 🙂