7.2 Arvioinnin yleiset periaatteet

7.2 Arvioinnin yleiset periaatteet

7.2 Arvioinnin yleiset periaatteet

Oppimisen ohjaaminen kannustavan palautteen avulla

Pääosa arvioinnista on lukuvuoden aikana tapahtuvaa, päivittäisessä työskentelyssä annettavaa
monipuolista palautetta. Se edellyttää opettajalta oppimisprosessiin liittyvää havainnointia
ja vuorovaikutusta opiskelijoiden kanssa. Tärkeätä on myös opiskelijoiden toimijuutta
kehittävä vertaisarviointi ja itsearviointi. Opettajan tehtävänä on suunnitella ja luoda tilanteita,
joissa yhdessä pohtien annetaan ja saadaan oppimista edistävää ja motivoivaa palautetta.

Oppimista edistävä palaute on luonteeltaan laadullista ja kuvailevaa sekä oppimisen solmukohtia
analysoivaa ja ratkovaa vuorovaikutusta. Se ottaa huomioon erilaiset tavat oppia ja
työskennellä. Opiskelijoita ohjataan palautteen avulla tunnistamaan edistymistään ja jäsentämään
oman oppimisensa eri vaiheita sekä löytämään erilaisia keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi.
Palaute auttaa opiskelijoita vähitellen ohjaamaan omaa oppimistaan, asettamaan itselleen
tavoitteita ja käyttämään onnistumista parantavia oppimisstrategioita. Tällainen formatiivinen
arviointi ja ohjaava palaute edistävät opiskeltavien asioiden jäsentymistä tieto- ja taitokokonaisuuksiksi
sekä kehittävät opiskelijoiden metakognitiivisia taitoja ja työskentelytaitoja.

Opiskelijoille tulee antaa tietoa opintojen edistymisestä ja työskentelystä riittävän
usein[48]. Opettajan antaman opiskelijoiden oppimisprosessiin liittyvän palautteen tulee auttaa
opiskelijoita hahmottamaan ja ymmärtämään
• mitä heidän on tarkoitus oppia
• mitä he ovat jo oppineet
• miten he voivat edistää omaa oppimistaan ja parantaa suoriutumistaan

Arvioinnin perustuminen tavoitteisiin ja kriteereihin

Oppimisen ja työskentelyn arvioinnin sekä palautteen antamisen opiskelijalle tulee aina
perustua opetussuunnitelman perusteissa asetettuihin ja paikallisessa opetussuunnitelmassa
tarkennettuihin tavoitteisiin. Opiskelijoita ja heidän suorituksiaan ei verrata toisiinsa eikä
arviointi kohdistu opiskelijan persoonaan, temperamenttiin tai muihin henkilökohtaisiin
ominaisuuksiin. Opettajat huolehtivat, että tavoitteet ja arviointiperusteet ovat opiskelijoiden
tiedossa. Tavoitteiden pohtiminen ja oman oppimisen edistymisen tarkastelu suhteessa
tavoitteisiin on tärkeä osa myös opiskelijan itsearviointitaitojen kehittämistä.

Alkuvaiheen arvioinnin kohteet ja varsinaisen perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit on
laadittu tukemaan opettajien työtä ja yhtenäistämään arviointia. Päättöarvioinnin kriteerit
eivät ole opiskelijalle asetettuja tavoitteita, vaan ne määrittelevät hyvää osaamista eli arvosanaan
8 vaadittavan tason.

Opiskelijoiden edellytysten huomioon ottaminen sekä monipuoliset
arviointikäytännöt

Arviointikäytännöt ja palautteen antaminen tulee suunnitella ja toteuttaa opiskelijoiden
edellytysten mukaisesti. Palautetta annettaessa kiinnitetään huomiota opiskelijoiden onnistumisiin
sekä oppimisen edistymiseen suhteessa aiempaan osaamiseen

Arvioinnissa käytetään monipuolisia menetelmiä. Opettaja kerää tietoa opiskelijoiden edistymisestä
oppimisen eri osa-alueilla ja erilaisissa oppimistilanteissa. Tällöin on tärkeää ottaa
huomioon opiskelijoiden erilaiset tavat oppia ja työskennellä ja ettei edistymisen ja osaamisen
osoittamiselle ole esteitä. Opiskelijoiden tulee voida osoittaa osaamistaan heille
soveltuvin tavoin.

Erilaisissa arviointi- ja näyttötilanteissa varmistetaan, että opiskelija ymmärtää tehtävänannon
ja saa riittävästi aikaa tehtävän suorittamiseen. Lisäksi huolehditaan mahdollisuuksista
hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa. Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon arviointi- ja
näyttötilanteita suunniteltaessa ja toteutettaessa.

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten opiskelijoiden arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan
kielitausta, suomalaisen opiskelukulttuurin tuntemus sekä kehittyvä suomen kielen taito.
Pääpaino on opiskelijan edistymisen arvioinnissa. Arvioinnissa käytetään monipuolisia,
joustavia ja opiskelijan tilanteeseen sovitettuja arviointitapoja, jotta opiskelija voi osoittaa
osaamisensa oppiaineissa mahdollisista suomen kielen puutteista huolimatta.

Itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Aikuisten perusopetuksessa kehitetään opiskelijoiden edellytyksiä itsearviointiin pohtimalla
yhdessä opiskelijoiden kanssa oppimisen ja opintojen edistymistä. Oman oppimisen ja
opintojen edistymisen analyyttinen tarkastelu ohjaa opiskelijoita toimimaan yhä itseohjautuvammin.
Opettaja auttaa opiskelijoita ymmärtämään opiskelun tavoitteet ja etsimään niiden
saavuttamiseksi parhaita toimintatapoja. Opiskelijoita ohjataan myös ryhmänä havainnoimaan
oppimistaan ja sen edistymistä sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Opettajan on tärkeä
kehittää opiskelijoiden vertaisarviointitaitoja osana ryhmän työskentelyä. Näin opiskelijoilla
on mahdollisuus oppia antamaan ja saamaan rakentavaa palautetta.
[48] Perusopetusasetus 10 § 1 mom.

Kotkan aikuislukion ratkaisut

Arviointi

Arviointi kohdistuu monipuolisesti oppiaineiden eri alueisiin. Kurssiarvosanaan vaikuttavat kirjalliset ja mahdolliset suulliset tuotokset sekä aktiivisuus. Henkilökohtainen tavoitteenasettelu ja palaute sekä toisilta opiskelijoilta että opettajalta ovat opiskelijan opiskelutaitojen kehittymisessä tärkeää. Opetuksessa tulee kehittää opiskelijan itsearviointitaitoja, joiden avulla hän voi rakentaa myönteistä ja samalla realistista käsitystä itsestään oppijana, opiskelijana ja ihmisenä.

Koulukohtaiset valinnaiset kurssit arvioidaan numeroin. Opinto-ohjaus ja tietotekniikka arvioidaan suoritusmerkinnällä. (S=suoritettu/H=hylätty).

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä